Pohjoismaat
Suomen Akatemialla on aktiivista yhteistyötä muiden Pohjoismaiden kanssa. Akatemia osallistuu erityisesti Pohjoismaisen tutkimusneuvoston NordForskin toimintaan rahoittamalla NordForskin käynnistämiä tutkimusohjelmia.
Lisäksi Akatemian tieteelliset toimikunnat ovat mukana pohjoismaisten yhteistyöelimiensä - Nordiska samarbetsnämden, NOS-toiminnassa. Näitä on yhteensä kolme.
NordForsk
NordForsk on vuonna 2005 perustettu yhteispohjoismainen tutkimusrahoitusorganisaatio. Se toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuudessa ja vastaa yhteispohjoismaisesta tutkimusyhteistyöstä.
NordForskin toiminnan tarkoituksena on tukea ja rahoittaa pohjoismaista tutkimusta ja sitä kautta parantaa Pohjoismaiden kansainvälistä kilpailukykyä ja hyvinvointia. NordForsk ja pohjoismaiset rahoittajaorganisaatiot identifioivat yhdessä tutkimusalueita ja -teemoja, joilla yhteisrahoitteiset haut voivat parhaiten tuottaa pohjoismaista lisäarvoa. NordForsk tukee myös pohjoismaisten tutkimusinfrastruktuurien toimintaa. Rahoitusta hakevissa hankkeissa tulee olla mukana tutkijoita vähintään kolmesta Pohjoismaasta (Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska) tai itsehallintoalueelta (Ahvenanmaa, Färsaaret ja Grönlanti). Useat NordForskin toiminnot ovat avoimia kaikille pohjoisen alueen maille, joihin Pohjoismaiden lisäksi kuuluvat lähialueet Viro, Latvia, Liettua ja Luoteis-Venäjä.
NordForskin rahoitushakujenhakujen periaatteena on, että eri rahoittajien rahoitus kootaan yhteiseen ”pottiin” (ns. common pot), josta hankkeita rahoitetaan vertaisarvioinnin pohjalta ilman kiintiöitä tai vertailua kansallisiin maksuosuuksiin. NordForsk vastaa myös hakijaneuvonnasta ja rahoituksen maksamisesta hankkeille. Hakemukset tehdään NordForskin omassa hakuportaalissa ja NordForsk vastaa hakuneuvonnasta. Hauista tiedotetaan myös Akatemian sivuilla, silloin kun Akatemia on mukana haun rahoittajana
NordForsikin hauissa on viime vuosina ollut enenevästi mukana myös muita maita, erityisesti Baltian-maita ja Japani. Ne rahoittavat itse omien tutkijoidensa osallistumisen.
NordForskin toimintaa johtaa kansallisten rahoitusorganisaatioiden asettamista edustajista koostuva hallitus, jossa on myös Suomen Akatemian edustaja. NordForskin sihteeristö sijaitsee Oslossa.
NOS-toiminta
Akatemia ja sen tieteelliset toimikunnat ovat mukana pohjoismaisten tieteellisten toimikuntien yhteistyöelimen Nordiska samarbetsnämndenin (NOS) toiminnassa. Humanistiset ja yhteiskuntatieteet kattava NOS-HS, luonnontieteet ja tekniikan kattava NOS-N ja terveystieteet kattava NOS-M toimivat pohjoismaisessa tutkimusyhteistyössä omien alojensa yhteistyö- ja asiantuntijaeliminä.