Vastuullinen tutkimusrahoitus ja kestävä hallinto
Suomen Akatemian toiminnan ytimessä on korkealaatuisen, uudistuvan, vastuullisen ja vaikuttavan tutkimuksen rahoittaminen kaikilla tieteen ja tutkimuksen aloilla sekä sen hyödyntäminen yhteiskunnan parhaaksi. Suomen Akatemian toimet vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä toteutuvat sen myöntämän tutkimusrahoituksen sekä organisaation tutkimusosaamisen ja asiantuntijuuden kautta.
Akatemia myönsi vuonna 2024 tutkimusrahoitusta kaikkiaan 543 206 000 euroa. Kokonaisuuteen sisältyi tutkimusrahoituksen valtuus 460 226 000 euroa, strategisen tutkimuksen valtuus 55 631 000 euroa sekä rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille 27 349 000 euroa. Merkittävä osa rahoituksesta kohdistuu tutkimushankkeille, jotka edistävät kestävän kehityksen tavoitteita.Akatemian strategian mukaisesti tavoitteenamme on saada kestävän kehityksen tavoitteet ja vastuullisuus läpileikkaavasti mukaan kaikkeen toimintaamme. Tarkastelu kohdistuu sekä tutkimusrahoitukseen että hallintoviraston toimintaan.
Akatemia toimii asiantuntijana kotimaisissa ja kansainvälisissä tiedepoliittisissa kysymyksissä sekä kerää ja analysoi tiedettä ja tieteen tekemistä koskevaa aineistoa. Laadukkaiden aineistojen ja analyysien tuottaminen vahvistaa tutkitun tiedon hyödyntämistä päätöksenteossa. Tietoaineistoja kokoamalla ja avaamalla Akatemia myös tukee suomalaisen yhteiskunnan osaamiseen perustuvaa uudistamista.
Kansainvälinen yhteistyö toimialalla on laajaa. Akatemia osallistuu muun muassa toimintaan, jolla tavoitellaan kestävän kehityksen mukaisia kehityskulkuja esimerkiksi EU:n tutkimuksen puiteohjelmassa (Horisontti Eurooppa), pohjoismaisessa yhteistyössä ja globaaliyhteistyössä. Akatemia on mukana monissa kansainvälisten tutkimusorganisaatioiden hallinnollista yhteistyötä edistävissä verkostoissa. Akatemian rahoittamalla tutkimuksella luodaan myös kykyä hyödyntää kansainvälistä tutkimusta Suomessa.
Akatemia edistää vastuullisuuden ja kestävän kehityksen tavoitteita laaja-alaisesti ja pitkäjänteisesti monin konkreettisin toimin. Vastuullisuutta ja kestävää kehitystä edistävät toimet kohdistuvat sekä tutkimusrahoitukseen että hallintoviraston toimintaan.
Rahoitustoiminnassa huomioidaan vastuullisen tieteen arvioinnissa tutkimuseettiset kysymykset, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, tieteen avoimuus, kestävän kehityksen tavoitteet sekä vastuullisen tutkijanarvioinnin periaatteet. Näitä osa-alueita arvioimalla parannetaan osaltaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Vastuullisuus kuuluu olennaisena osana niin tutkimusrahoitukseen kuin hallintoviraston omaan toimintaan.