Suomen Akatemian arvoja on päivitetty

10.4.2026

Suomen Akatemian hallitus päätti kokouksessaan 8.4.2026 Akatemian arvoista. Päivityksen yhteydessä haluttiin nostaa erityisesti esiin tieteen vapauden ja vastuullisuuden merkitys. Päivitetyt arvot ovat: Suomen Akatemia vaalii ja vahvistaa tieteen vapautta ja vastuullisuutta. Toimimme avoimesti, luotettavasti sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistäen.

Tieteen vapauden korostamisen ohella Akatemian hallitus haluaa myös painottaa vastuullisen tieteen tärkeyttä. Vastuulliseen tieteeseen kuuluvat esimerkiksi vastuullinen tutkijanarviointi, hyvä tieteellinen käytäntö, tieteen avoimuus ja tutkimusturvallisuus. Arvojen päivityksen taustalla vaikuttavat toimintaympäristön muutokset.

"Tieteen vapaus ja vastuullisuus ovat näkemyksemme mukaan paitsi meidän, myös rahoittamamme tutkimustoiminnan kannalta ratkaisevan tärkeitä arvoja. Tieteen vapautta haluttiin nyt korostaa uudella tavalla, koska se ei ole Euroopassakaan itsestäänselvyys. Ilman tieteen vapautta ei ole aitoa tiedettä. On tärkeää, että arvot eivät jää juhlapuheisiin, vaan että ne voidaan elää todeksi käytännön toiminnassa," kertoo Akatemian hallituksen puheenjohtaja, professori Kimmo Nuotio.

Tutustu Suomen Akatemian strategiaan 

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?