Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat TKI-toiminnan strategisia valintoja yhteistyöllä ja rahoitusta suuntaamalla

4.2.2026

Tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) julkaisi tammikuun alussa kansalliset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) strategiset valinnat. Strategisilla valinnoilla vahvistetaan kestävää kasvua, uudistumista ja kokonaisturvallisuutta sekä rakennetaan Suomen tulevaisuuden menestystä. 

Suomen Akatemia vahvistaa strategisia valintoja kehittämällä rahoitusmuotojaan ja suuntaamalla rahoitusta. Ensimmäisenä toimena Akatemia suuntaa tänä keväänä Proof of Concept -rahoitusta valintojen mukaisesti. Tällä 20 miljoonan euron rahoituksella edistetään huippuosaamisen ja uuden tutkimustiedon hyödyntämistä yhteiskunnassa.

”Strategiset valinnat kattavat hyvin Suomen tutkimuksen nykyisiä vahvuusaloja. Suuntaamme voimavaroja TKI-valintoihin osaamispohjan laajentamiseksi ja tutkimuksen entistä paremmaksi hyödyntämiseksi strategisten valintojen alueilla. Samalla jatkamme pitkäjänteistä panostustamme tutkimukseen laaja-alaisesti ja akateemista vapautta kunnioittaen, jotta varmistamme tulevaisuuden uudet alut ja osaamisen nopeasti muuttuvassa maailmassa”, Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola sanoo.

Business Finlandin vuoden vaihteessa voimaan astunut uusi strategia antaa erinomaiset mahdollisuudet viedä TINin kansallisia valintoja käytäntöön. Business Finlandin työllä konkretisoidaan valinnat yritys- ja tutkimuslaitostasolla ja varmistetaan, että innovaatioputki on strategisilla alueilla katkeamaton tutkimuksesta aina uusien ratkaisujen kaupallistamiseen asti.

"Suomessa syntyy noin yksi prosentti maailman uudesta tiedosta. Meidän täytyy pystyä pienenä maana vivuttamaan rajallisia julkisia panostuksiamme niin, että kasvu vauhdittuu ja hyvinvointi lisääntyy mahdollisimman tehokkaasti. Valinnoillamme haemme vaikuttavuutta kohdistamalla resursseja sellaisiin kasvun murtokohtiin, joissa Suomella on selkeitä kansallisia vahvuuksia ja mahdollisuuksia globaaliin menestykseen", toteaa Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.

Tiivistyvä yhteistyö vahvistaa TKI-työn vaikuttavuutta

Toisena toimena strategisten valintojen toimeenpanossa Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat entisestään yhteistyötä. Tiivis yhteistyö varmistaa tuen innovaatiopolun eri vaiheisiin perustutkimuksesta innovaatioihin.

Suomen Akatemian ja Business Finlandin suunnitelmissa on vaikuttavimpien toimien tunnistaminen osaamispohjan vahvistamiseksi ja huippuosaajien kasvattamiseksi valintojen alueilla. Tunnistetuista tarpeista edetään kohti yhdessä koordinoituja ja toisiaan täydentäviä T&K-rahoitusmahdollisuuksia, sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Esimerkkeinä näistä jo käynnissä olevista Suomen Akatemian ja Business Finlandin toimista ovat rinnakkaiset energiatutkimusohjelmat sekä useiden maiden yhteisohjelmat, joissa Akatemia ja Business Finland ovat yhdessä mukana rahoittamassa yhteistyöhankkeita perustutkimuksesta innovaatioihin.

”Rahoitusyhteistyön lisäksi vahvistamme yhteistyötä tutkimuksen ja innovaatioiden osaamiskeskittymien kuten lippulaivojen ja veturiorganisaatioiden kesken. Tämä vahvistaa kansallista osaajapohjaa, riskinottoa ja tutkimuksen hyödyntämistä”, pääjohtaja Eerola sanoo.

Innovaatiotoiminta on tutkitusti kasvun paras lähde. Business Finlandin kautta kuluvana vuonna myönnettävällä 790 miljoonan euron rahoituksella jaetaan yritysten riskiä uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä sekä tiivistetään yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyötä.

Tarvitsemme älykästä erikoistumista, jotta resurssimme riittävät menestykseen myös kansainvälisillä kentillä.​ Meidän on ketterästi haettava pelipaikkoja nopeasti muuttuvassa maailmantaloudessa ja panostettava niihin määrätietoisesti yhdessä – ei sirpaleisesti tai sattumanvaraisesti resursseja hajottaen”, pääjohtaja Noponen sanoo.

”Entisestään tiivistyvä yhteistyömme Suomen Akatemian ja Business Finlandin välillä luo edellytyksiä huippututkimusta hyödyntävälle innovaatiotoiminnalle. Parhaimmillaan kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimus auttaa luomaan kunnianhimoisia ratkaisuja globaaleihin haasteisiin vahvistaen vientiä ja suomalaisten yritysten kilpailukykyä markkinoilla”, pääjohtajat toteavat.

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?