Rahoitushaku Suomen Akatemian seuraavaan lippulaivaohjelmaan tulossa keväälle 2026

1.10.2025

Suomen Akatemia suunnittelee avaavansa viidennen lippulaivaohjelman haun ensi keväänä. Hakuilmoitus julkaistaan loppuvuodesta 2025 ja hakuaika on maaliskuussa 2026. Uusien lippulaivojen rahoittamiseen on alustavasti varattu 120 miljoonaa euroa. Lippulaivaohjelma kuuluu Akatemian Ahjo-rahoitukseen, jolla tuetaan tieteen kärkiä vahvistavia tutkimusympäristöjä.

Akatemia on rahoittanut yhteensä 14 lippulaivaa vuodesta 2018 alkaen. Lippulaivat kokoavat huippututkimuksen, elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan toimijat suuriksi ekosysteemeiksi, joissa kehitetään ratkaisuja suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Kahdeksan vuoden rahoituskausi mahdollistaa lippulaivoille pitkäjänteisen tutkimustyön ja laajan taloudellisen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Lippulaivat houkuttelevat Suomeen myös kansainvälistä huippuosaamista.

Ensi keväänä toteutetaan myös neljännessä haussa valittujen lippulaivojen väliarviointi, johon liittyvää jatkorahoitushakua valmistellaan avattavaksi toukokuussa 2026.  

  • Lisätietoa lippulaivaohjelmasta: Lippulaivat
  • Hakuihin liittyvät kysymykset ensisijaisesti helpdeskin kautta: Kysymykset ja palaute (Hakuneuvonta – Temaattiset haut)

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?