Sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen keskittyy tällä hetkellä erityisesti uusiin teknologiasovellutuksiin liittyvään tutkimukseen sosiaalisen median disinformaation seurannassa.

Koronakriisiä tutkitaan nyt myös sotatieteilijöiden pöydillä. Sotatieteet ovat kehittyneet nopeasti viimeisimmän 10–20 vuoden aikana, ja ne antavat nyt näkökulmansa monenlaisten ilmiöiden tutkimiseen – yhtenä niistä päätöksenteko koronan aikana.

”Sotatieteilijät tutkivat maailman huolia ja murheita. Siitä on hyötyä koko yhteiskunnalle”, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen sanoo.

Huhtinen tekee virkavapaalla omaa tutkimustyötä tänä vuonna Latvian Riikassa Naton Strategisen kommunikaation osaamiskeskuksessa, jossa Suomella on vakituinen edustus. Sotatieteilijänä hänkin tekee siellä kriittistä akateemista tutkimusta. Keskuksessa hän johtaa erityisesti uusiin teknologiasovellutuksiin liittyvää tutkimusta sosiaalisen median disinformaation seurannassa.

Huhtista kiinnostaa laaja kirjo aiheita. Hän väitteli tohtoriksi 1996 Tampereen yliopistosta eksistenssifilosofiaa ja -psykologiaa käsittelevällä työllään Sielun parantamisesta sielun hoitamiseen.

Tutkijat julkaisevat kirjoja kaikkien käyttöön

Tutkimuksen ja opetuksen lisäksi yliopistolla on kolmas tehtävä, osallistuminen yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Huhtinen toteuttaa sitä esimerkiksi kirjoittamalla kirjoja. Hän on julkaissut useita kirjoja filosofiasta, strategisesta johtamisesta ja sodankäynnin uusista muodoista.

”Suomessa turvallisuuspolitiikan tutkijat julkaisevat yleensä suomenkielisiä kirjoja, joita suuri yleisö pystyy lukemaan. Niiden avulla käydään keskustelua niin suuren yleisön kuin myös toisten tutkijoiden kanssa”, Huhtinen kertoo.

Docendon kustantama Huhtisen ja Kari Laitisen kirja Kansallinen turvallisuus murroksessa on julkaistu tänä vuonna ja se on esillä Helsingin kirjamessuilla lokakuun lopussa. Kirjassa väännetään akateemista tutkimusta kaikkien ymmärtämään muotoon. Lisäksi kirja on myös kirjoittajiensa pamfletti, mielipiteitä sisältävä puheenvuoro.

Kriisien hoito jää vääriin paikkoihin

Huhtinen ja Laitinen ruotivat kirjassa kokonaisturvallisuuden toteutumista. Kokonaisturvallisuus on suomalaisen varautumisen yhteistoimintamalli, jossa yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Yhteiskunnan varautumisen vastuujako ja tehtävät perustuvat lainsäädäntöön.

”Korona-aika on näyttänyt, mitä ongelmia ajattelun käytännön toteutuksessa on. Voimavarat turvallisuusongelmien torjumiseksi on hajautettu eri paikkoihin. Jos tulee joku vaikeasti määriteltävä uusi uhka, uhan torjumiseen tarvittavat voimavarat ovat väärissä paikoissa – ja niiden siirtäminen sinne, missä niitä tarvitaan, ei onnistu”, Huhtinen sanoo.

”Koronan aikana sosiaali- ja terveysministeriö ei ole saanut valtakunnan johtamista kokonaisuutena haltuunsa, vaikka siitä on tullut erittäin keskeinen päättäjä ja johtoroolia on tarjottu”, Huhtinen ottaa esimerkiksi.

Odotukset ja päätöksenteon nopeus ristiriidassa

Toinen ongelma on päätöksenteon nopeus.

Viestintä elää nykyaikaa. Ministerit twiittailevat pari, kolme kertaa päivässä kantojaan. Kansalaiset keskustelevat aiheista somessa vilkkaasti. Eri mediat pitävät kaikkia ajan tasalla eri osapuolten aivoituksista.

Samaan aikaan päätökset tehdään vanhan kaavan mukaan, viestintään verrattuna hitaasti. Tästä esimerkkinä jälleen korona-aika. Käytännön päätöksiä ovat tehneet vanhan mallin mukaisesti ministereiden sijasta aluehallintovirastot eli avit. Avien taas täytyy toimia eduskunnan säätämien lakien mukaan ja lakien muuttaminen kestää kuukausia.

Ihmisillä on käsitys, että samat päätöksentekijät, jotka kertovat kannoistaan reaaliajassa, pystyvät myös tekemään päätökset yhtä nopeasti. Näin ei tapahdu. Kun viive puheiden ja tekojen välillä toistuu tarpeeksi monta kertaa, katoaa päätöksentekijöiden uskottavuus.

”Kun tuloksia ei näytä tulevan, ihmiset voivat alkaa hakea ratkaisuja esimerkiksi ääriryhmistä ja selityksiä internetissä vellovista salaliittoteorioista”, Huhtinen sanoo.

Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusta

Huhtinen on mukana tällä hetkellä neljässä Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa. Maanpuolustuskorkeakoulu on yksi monista akateemisista kumppaneista, joka on näissä monitieteellisissä hankkeissa mukana.

Ensimmäisessä hankkeessa paneudutaan hybridisodankäyntiin ja terrorismiin. Toisessa paneudutaan someen ja siellä leviävään disinformaatioon, kuten valeuutisiin erityisesti nuorten keskuudessa. Kolmannessa hankkeessa syvennytään internetissä leviäviin salaliittoteorioihin. Neljännessä paneudutaan tiedon huoltovarmuuteen.

Huhtisen mukaan kyseessä on tavallinen akateeminen tutkimus. Maanpuolustuskorkeakoulu joutuu muista yliopistoista poiketen vain perustelemaan osallistumisensa eri hankkeisiin myös sillä, että ne hyödyttävät Suomen turvallisuutta lisäämällä ymmärrystä turvallisuuden kannalta tärkeistä aiheista.

Maanpuolustuskorkeakoulu on kiinnostava tutkimuskumppani

Maanpuolustuskorkeakoulu poikkeaa muista Suomen yliopistoista.

”Olemme viimeinen snellmanilainen yliopisto”, Huhtinen hymyilee.

Snellmanilainen yliopisto tarkoittaa perinteistä yliopistoa, jonka tehtävä on tuottaa tietoa ja osaajia – esimerkiksi virkamiehiä - valtion tarpeisiin. Muut nykyiset yliopistot Suomessa palvelevat yhtä lailla kuitenkin myös esimerkiksi elinkeinoelämän tarpeita.

Muut yliopistot tekevät mielellään korkeakoulun kanssa yhteistyötä.

”Me pystymme esimerkiksi keräämään ainutlaatuista empiiristä aineistoa, koska sotaväki on nykyajan Suomessa ainutlaatuinen yhteisö”, Huhtinen perustelee.

Myös ennakkoluulot korkeakoulua kohtaan ovat vähentyneet, kun tutkijat ovat laajasti ymmärtäneet, että korkeakoulun tutkimus on ideologisen sijaan perinteistä, kriittistä akateemista tutkimusta.

Työ tutkimusperinteiden luomiseksi on silti vielä kehittymässä. Toistaiseksi korkeakoulussa on syntynyt vasta puolensataa väitöskirjaa.

Teksti: Visa Noronen

Kuvat: Visa Noronen (värikuvat)
Joona Kurronen/Puolustusvoimat (mv)

Tämä haastattelu on osa Tietysti.fi-sivuston Tutkitun tiedon teemavuoden juttusarjaa. Esittelemme sarjassa Suomen Akatemian rahoittamia tutkijoita, jotka eri tavoin välittävät tai hyödyntävät tutkittua tietoa tutkimuksen ulkopuolella. Esittelemme joka kuukausi eri alan tutkijan.