26.7.2023

Hoivasuhteiden pimeällä puolella

Millainen on hoivan nurja puoli? Hoiva on monitahoinen, jokaista koskettava asia, jonka tarkastelu julkisessa keskustelussa jää kuitenkin helposti yksipuoliseksi. Tiina Sihdon ja Paula Vasaran toimittamassa kirjassa kurkistetaan hoivan pimeälle puolelle. Sekä Sihto että Vasara toimivat Suomen Akatemian rahoittaman Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä (CoE AgeCare).

Teoksen tavoitteena on valottaa vaiettuja ja vaikeita hoivaan liittyviä ongelma- ja kipukohtia. Aihe on synkkä, mutta yhteiskunnallisesti tärkeä. Teos tuo päivänvaloon hoivaan liittyviä tabuaiheita ja näkökulmia, jotka usein jäävät vähälle huomiolle.

Teos alkaa Sihdon ja Vasaran kirjoittamalla johdannolla ja päättyy heidän kirjoittamiin päätössanoihin. Kirja jakautuu neljään osioon, joista ensimmäinen käsittelee hoivaa läheissuhteissa. Osion luvuissa käsitellään muun muassa hoivaan liittyvää väkivaltaa, lapsia ja nuoria vanhempiensa hoivaajina, sekä vammaisiin naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa. Toisessa osiossa keskitytään äitiyteen ja hoivaan liittyviin kysymyksiin. Aiheina ovat äitiyden katuminen ja pitkäkestoiseen imetykseen liitetyt oletukset.

Kolmannessa osiossa keskiössä ovat hoivatyötä tekevät ammattilaiset ja kohtaamiset hoivatyössä. Aihepiirit liikkuvat lastensuojelusta vanhustyöhön. Neljännessä osiossa otetaan askel kauemmas ja tarkastellaan koko hoivajärjestelmän rakennetta. Keskiössä ovat vanhuspalvelujärjestelmän ongelmat, sekä taloudellisen hyödyn tavoittelu hoivapalveluissa.

Kirja tarjoaa kurkistuksen moneen mielenkiintoiseen tutkimukseen ja ennen kaikkea tuo esille vaiettuja näkökulmia hoivaan. Tämä on tärkeää, sillä epäkohdista on puhuttava, jotta asioita voidaan korjata. Kirja sopii aihepiiristä kiinnostuneille, kunhan ottaa huomioon, että käsiteltävät aiheet ovat paikoittain rankkoja. Toivottavasti kirjan ja siinä esitellyn tutkimuksen pariin löytäisivät erityisesti ne, jotka työssään hoivaan liittyviä päätöksiä tekevät.

Teksti: Linda-Liisa Kelokari

Viimeksi muokattu 13.3.2024

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä