FINIXin #kestävävaate-kampanja kokoaa yhteen tekstiilialan kiertotalouden ja pitkäikäisyyden edelläkävijät
18.5.2020

FINIXin #kestävävaate-kampanja kokoaa yhteen tekstiilialan kiertotalouden ja pitkäikäisyyden edelläkävijät

FINIX – kestävät tekstiilisysteemit -tutkimushanke julkaisi huhtikuussa listan tekstiilialan toimijoista, joiden selviytyminen kriisistä vahvempina on elintärkeää tekstiilialan muutokselle kohti kiertotaloutta ja vastuullisuutta, mutta myös työllisyyden tukemiseksi Suomessa.

Listan julkaisun taustalla oli muun muassa Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n julkaisema kysely*, jonka mukaan 65 prosenttia vastanneista suomalaisista tekstiilialan yrityksistä kertoi koronatilanteen heikentävän yrityksen toimintaa ja taloudellista tilannetta erittäin paljon.

Toisaalta taas kriisistä selvittyämme, on edessämme edelleen siirtyminen luonnonvaroja tuhlaavasta tekstiiliteollisuudesta** vastuulliseen ja kiertotalouden mukaiseen tuotantoon ja kuluttamiseen. Moni suomalainen tekstiilialan toimija on tässä muutoksessa jo pitkällä verrattuna alan monikansallisiin suurtoimijoihin.

Jotta yritykset voivat jatkaa toimintaansa, niiden tuotteiden on mentävä kaupaksi. Suositus ostaa on osin ristiriitainen FINIXin tavoitteiden kanssa. Tekstiilialalla kokonaiskulutuksen on pienennyttävä.

FINIXin vastuullisen johtajan Minna Halmeen mukaan pelkkä kuluttamisen vähentäminen ei kuitenkaan yksinään johda kiertotalouden liiketoimintamallien syntymiseen tai liiketoiminnan muuttumiseen vastuulliseksi. Jäljelle jäävän kulutuksen on suuntauduttava vastuulliseen tarjontaan.

”Tekstiilialan sertifikaatit ja ympäristömerkit ovat erityisesti pienille toimijoille vaivalloisia ja kalliita hankkia. Kuluttajille puolestaan on haastavaa etsiä tietoa pienien yritysten vastuullisuudesta. Siksi halusimme tarjota nopean avun vastuullisten valintojen tekemiseen vaikeassa tilanteessa. Listan yritykset ovat tutkijoidemme arvioimia”, sanoo Halme.

Listan julkistus poiki paljon yhteydenottoja

Alkuperäisellä listalla oli nelisenkymmentä yritystä. Julkistuksen jälkeen hanke sai parisataa yhteydenottoa yrityksistä, jotka kokivat itse kuuluvansa listalle tai joiden asiakkaat pitivät yrityksiä erityisen vastuullisina.

Tutkijatiimi kävi läpi yritysten verkkosivut kiinnittäen erityistä huomiota kierrätysmateriaalien käyttöön ja toimiin pitkäikäisyyden takaamiseksi. Kuukauden kuluttua julkistuksesta lista on kasvanut noin sataan yritykseen. Listauksen sivutuotteena muodostui ajantasainen ja kattava kuva pienten kotimaisten toimijoiden vastuullisuusponnisteluista tekstiilialalla ja pohja verkostolle. Seuraavassa vaiheessa jatkamme yhteistyössä yritysten kanssa verkoston tiivistämistä ja luomme uusia toimintatapoja.

Työn rajaamiseksi kampanjan ulkopuolelle jouduttiin tässä vaiheessa rajaamaan yli viisi miljoonaa euroa vaihtavat yritykset, ompelimot, sekä kenkien ja laukkujen valmistajat. Näidenkin listaamiselle olisi selkeästi kysyntää. Kuka tarttuisi haasteeseen?

Lue lisää FINIXin kampanjasivulta

*Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n koronakysely 2020,

** esim. Nature Reviews Earth & Environment: The environmental price of fast fashion (2020)

Teksti: Sini Suomalainen
Grafiikat: Elise Rehula

Viimeksi muokattu 19.4.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä