22.12.2020

Mikä on koronaviruksen pakkasenkestävyys ja virusten kylmänkestävyys yleensäkin?

Akatemiatutkija Matti Jalasvuori, Jyväskylän yliopisto:

Virukset, samoin kuin bakteeritkin, ovat hyvin kylmänkestäviä. Viileissä lämpötiloissa hiukan yli nollan ne voivat erinomaisesti. Laboratorioissa niitä usein säilytetään tutkimusprojekteja varten jääkaappilämpötilassa + 4 celsiusta, missä se säilyvät infektoimiskykyisinä viruksesta riippuen usein viikkoja tai jopa vuosia.

Myös virusten pakkaskestävyys on hyvä. Pakastaminen ei siis ole keino niiden hävittämiseksi. Päinvastoin, viruksia voidaan säilöä pakastamalla myöhempiin tutkimustarpeisiin pitkiksikin ajoiksi. Silloin käytetään yleensä –80 celsiuksen pakkasta tai nestemäisen typen –196 celsiuksen lämpötilaa. Jo –20 celsiusta voi riittää, mutta mitä kylmempi, sitä pidempään ne varmasti säilyvät.
Hankalinta pakkasessa on virukselle lämpötilan muutos eli pakastuminen ja sulaminen. Kun virusnäyte pakastuu, prosessin aikana osa viruksista menehtyy, mutta osa selviytyy. Kun näyte sulatetaan, jälleen osa menehtyy ja osa selviytyy.

Laboratoriossa selviytymistä on mahdollista tukea eri menetelmin. Vedessä, joka jäätyy, virus on haavoittuvin ja hajoaa pakastuessaan helpoiten. Siksi viruksia pakastetaan esimerkiksi glyserolissa tai voidaan käyttää kuivajäädyttämistä.

Luonnossa virukset selviävät pakkasesta huonommin, koska lämpötilat eivät ole vakaita vaan vaihtelevat, samoin muut ympäristöolosuhteet. Kun viruspopulaatio pakastuu ja sulaa monta kertaa peräjälkeen talven kuluessa, lopulta valtaosa viruksista on todennäköisesti hajonnut.

Nyt kun arktiset alueet sulavat, on mahdollista tutkia ikijään viruksia. Uusilla tarkoilla sekvensointimenetelmillä niitä kenties löydetään ja saadaan selville, millaisia viruksia maapallolla oli tuhansia vuosia sitten. Se jää nähtäväksi, ovatko ne kenties kyenneet jäässä säilyttämään kykynsä infektoida jotakin isäntää.

Virusten välillä kylmänkestävyydessä esiintyvät erot liittyvät niiden rakenteeseen. SARS-CoV-2 –koronavirus on vaipallinen virus, sillä sitä suojaa lipideistä eli rasva-aineista muodostunut suojavaippa. Vaipan vaurioituminen eliminoi viruksen ja lämpötilavaihtelut voivat vaurioittaa vaippaa. Tämä heikentää SARS-CoV-2 –viruksen kylmänkestävyyttä verrattuna vaipattomiin viruksiin, esimerkiksi norovirukseen.

Viimeksi muokattu 3.1.2024

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä