12.7.2018

Infrapunapaneeleita saunaansa asentava lukijamme miettii, asentaako kaksi paneelia sarjaan, jolloin paneelien teho pienenee?

Kysymys: Olen asentamassa infrapunapaneeleita saunaan. Kyseessä olevat paneelit soveltuvat käytettäväksi yhtä aikaa sähkökiukaan kanssa. Yhden paneelin teho on 900w. On mahdollista asentaa kaksi paneelia sarjaan, jolloin teho tippuu 450 wattia per paneeli. Miten käy säteilyn? "menetänkö" terveysvaikutuksia taloudellisuuden kustannuksella?

DI, erikoistutkija Lasse Ylianttila, ionisoimattoman säteilyn valvonta, Säteilyturvakeskus:

Paneelien säteilemän infrapunasäteilyn määrä riippuu paneelien säteilytehosta. Jos teho puoliintuu, myös säteilyteho putoaa puoleen. Esimerkiksi Helon ja Dueton 900 W paneelien asennusohjeista (http://www.saunakeskus.fi/) selviää, että teho putoaa sarjaan kytkettäessä siten, että kahden sarjaan kytketyn 900 W –paneelin yhteisteho on 450 W. Eli kahdesta paneelista saadaan sarjaan asennettuna enää neljännes alkuperäisestä säteilytehosta.

Infrapunasaunojen positiivisia terveysvaikutuksia on tutkittu vähän tai ainakaan tieteellisiä tutkimuksia ei ole julkaistu. Varsinkaan siitä, kuinka paljon infrapunasaunassa pitää olla tehoa, jotta säteily vaikuttaa kehoon, ei ole julkaisuja.

Saunassa käytettävät infrapunapaneelit säteilevät aallonpituutta, joka ei tunkeudu syvälle kehoon. Yleisesti voidaan todeta, että niiden säteilyvaikutukset ovat lämpövaikutuksia eli perustuvat siihen, että infrapunasäteily lämmittää ihon pintaa. Kun paneelien säteilyteho vähenee sarjaan asennettuna neljännekseen, menetetään saman verran lämpövaikutuksia iholla.

Tuorein lausunto infrapunasaunan haittavaikutuksista ja turvallisuudesta on kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn järjestön ICNIRP:n vuonna 2006 julkaisema "far infrared statement", joka löytyy osoitteesta https://www.icnirp.org/en/applications/infrared-warming-cabins/infrared-warming-cabins.html

Infrapunasaunaa voi verrata turvallisuuden kannalta normaaliin saunaan, sillä molemmissa on samat hyödyt ja riskit. Saunaan asennettavien paneelien infrapunasäteily aiheuttaa korkeintaan lämpövaurioita, käytännössä palovamman, liian suurina tehoina. Lämpötilan liian suuri nousu iholla tuntuu kipuna ennen kuin kudosvaurioita syntyy kuten normaalissakin saunassa. Jos tuntoaisti puuttuu ihosiirtoleikkauksen, siirrännäisen tai jonkin muun syyn takia, kuumuuden tunnetta ei synny. Tällöin ei pidä käyttää infrapunasaunaa eikä myöskään normaalia saunaa. Käytännössä suurin infrapunasaunoihin liittyvä riski on koko kehoa kuormittava lämpökuorma, joka riskinä täysin samanlainen kuin normaalissa saunassa.

 

Viimeksi muokattu 19.4.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä