Kosteikkoarkeologiasta kiinnostunut tutkijatohtori Satu Koivisto päätti jo 1990-luvun lopulla, että kädet pitää upottaa turpeeseen Humppilan Järvensuolla. Edeltäjien kaivaukset olivat näet jääneet kesken 1980-luvulla, vaikka löydöissä oli kansainvälisestikin harvinaisia kivikautisia puu-, kaarna- ja tuohiesineitä.

Paluu Järvensuolle mahdollistui, kun Akatemia rahoitti Turun yliopistossa työskentelevän Koiviston hankkeen Kaunista ja katoavaa: Kosteikkojen orgaanisten arkeologisten aineistojen kerrostuminen ja säilyminen.

"Järvensuolla kivikautiset ihmiset asuivat ja elivät Rautajärven etelärannalla, joka on sittemmin soistunut ja kuivatettu viljelymaaksi. Tiesin, että syvempiin, vettyneisiin kerroksiin on hautautunut valtavasti tutkimuspotentiaalia. Valinta osoittautui kyllä oikeaksi!"

Orgaanisten esihistoriallisten löytöjen määrä ja laatu ylittivät kaikki odotukset. Kosteikkojen uhanalaisuus ja aineistojen kiihtyvä tuhoutuminen kuitenkin uhkaavat. Työllä on kiire.

Maasta museoon. Koivisto kuvaa juuri löytynyttä ainutlaatuista käärmeveistosta kesällä 2020. Järvensuon kaivausten esineet päätyvät konservoituina Kansallismuseoon, toivottavasti kaiken kansan ihmeteltäväksi. Kuva: Marianna Niukkanen.

Tuhoutuuko tieto ennen kuin ehdimme apajille?

Kosteikko on parhaimmillaan kuin menneisyydestä leivottu kakku, josta saa isomman viipaleen pohjoisten muinaiskansojen todellisuudesta kuin kuivanmaan kaivauksella. Koiviston tutkimus tuo arkeologiaan yleisemminkin lisätietoa orgaanisten aineistojen säilymisoloista ja siitä, millaista esihistoriaa pohjoisilta kosteikoilta voi vielä kaivaa esiin.

"Kosteikkoja on ojitettu ja Humppilan tutkimusalueenikin järvi kuivattu maa- ja metsätaloudelle. Pohjaveden pinta on laskenut siellä hurjasti vuosisadassa. Aineisto on kuosissaan mutta 'silkkoa sisältä', eli kuoren sisällä tuhoutuminen on edennyt. "

Käsillä lienee viimeiset hetket tutkia Järvensuota. Loistavat tulokset puhuvat löytöaineistojen laadun ja kiireellisyyden puolesta. Akatemiatutkimus toteutettiin kreivin aikaan.

"Maamme ojitushistorian takia monilla kosteikkoarkeologisilla kohteilla – niin tunnetuilla kuin vielä löytymättömillä – lienee sama tilanne. Aikaa ei ole hukattavana tärkeiden kohteiden tutkimiseksi, sillä ainutlaatuiset aineistot uhkaavat kadota ulottuviltamme ehkä jo 10–20 vuodessa. "

Syvyyttä aikakäsitykseen kosteikkojen arkeologisesta kulttuuriperinnöstä. Koivisto viitoitti väitöskirjallaan (2017) Suomessa ja koko pohjoisessa Fennoskandiassa uuden arkeologian osa-alueen liki 20 vuoden käytännön työelämän jälkeen Museovirastossa. Kuva: Johanna Seppä.

Ihmistoiminta osana kadonnutta luonnonympäristöä

Kaivauksen arkeologista lähdearvoa kasvattaa ymmärrys ympäristöstä. Tulkinta rikastuu, kun tapahtumille rakennetaan konteksti. Kosteikolla nähdään parhaimmillaan tuhansien vuosien maaperäarkisto siitä, miten ihminen on toiminut eri ympäristö- ja ilmastovaiheissa – ja muokannut sitä.

Näin kosteikkoarkeologia palvelee myös ympäristön, ilmaston ja luonnon monimuotoisuuden muuttumisen tutkimusta. Arkeologisella datalla voisi olla enemmän käyttöä nykypäivänkin haasteiden ratkaisussa.

Järvensuolla kenttätyöt on tältä erää tehty ja on analyysin aika. Luvassa on kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä ja tieteellisiä artikkeleita vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisuissa ja myös yleistajuisia artikkeleita.

Arkeologit ovat tieteen moniottelijoita

Arkeologin työkaluja ovat niin humanistiset kuin luonnontieteelliset metodit. Näin syntyy monitieteiseen tutkimukseen soveltuva aineisto.

Mutta ensin kääritään hihat! Kosteikossa kaivaminen on hikistä hommaa, erityisesti menneenä hellekesänä. Koivistokin on lapioinut vettynyttä turvetta ja liejua kerroksittain yli parin metrin syvyyteen. Dokumentoinut löydöt löytöpaikoillaan. Valvonut hajoavien aineistojen kontrolloituja näytteenottoja, säilytys- ja konservointijaksoja.

Kenttätöiden jälkeen ruoditaan aineistoja ja kirjoitetaan tuloksista.

"Arkeologi tarvitsee ymmärrystä ihmisen toiminnasta, esineellisestä kulttuurista, maaperän ominaisuuksista, ympäristövaiheista, geologisista ja biologisista tekijöistä sekä eri aineistoihin liittyvistä analyyttisistä mahdollisuuksista. Kartta- ja paikkatietoaineistojen tuntemusta tarvitaan, kun mallinnetaan muinaisympäristöä. Maaperän prosesseja tutkitaan geokemiallisin, mineralogisin ja mikromorfologisin menetelmin."

Koiviston maailman parhaaksi tituleeraama kaivaustiimi Järvensuolla kesällä 2021. Kuva: Mia Lempiäinen-Avci.

Tutkimus tarvitsee rahaa, kärsivällisyyttä ja oikeaa asennetta

"Vaativien kosteikkokohteiden tutkimus ja kenttätyöt eivät hoidu pienenpienellä apurahalla tai pätkillä. Aineistojen analysointikin vie aikaa. Suomessa rahoitusjaksot ovat suhteellisen lyhyitä verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan."

Tutkimus kypsyy jatkuvuudesta. Muuten aikaa kuluu uuteen aloitukseen, lähtöaineistojen kokoamiseen ja itse tutkimus jää vähemmälle. Jatkuvuuden puutteen ongelma on eri tieteenaloilta tuttu tarina: jos valmiiksi lyhyestä hankekaudesta osa kuluu paitsi aloittamiseen myös seuraavien projektien ja rahoitusten suunnitteluun ja hakemiseen, se voi karsia pois pitkäjänteisiä, perustavanlaatuisia tutkimusaiheita.

Koivisto kaavailee kansainvälisiä yhteistyöprojekteja ja haluaa antaa pohjan kansallisen tutkimusohjelman luomiselle, joka panostaa kosteikkojen arkeologiseen kulttuuriperintöön. Konkreettisten puitteiden rinnalle hän nostaa tutkijoiden asenteen: "Luovuus ja tietty ennakkoluulottomuus ovat työssä eduksi, erityisesti jos haluaa uudistaa tutkimusta ja löytää uudenlaisia ongelmanratkaisukeinoja."

"Lataan akkujani tehokkaimmin perheen, joogan, ystävien, hyvän musiikin ja ruoan parissa. Mökkijärvi Salossa on minulle erityisen rakas paikka ja erinomainen tarkkailupaikka järven elämään." Kuva: Kotialbumista.

Teksti: Nina Mäki-Kihniä
Kuvat: Marianna Niukkanen, Johanna Seppä, Mia Lempiäinen-Avci ja Satu Koiviston arkisto