”Sivistys on arvokompassi ja eettinen tutka, joka johtaa arvopohjaisiin valintoihin”, määrittelee Helsingin yliopiston varhaiskasvatuksen professori, kasvatustieteilijä Arniika Kuusisto.

Kuusiston johtamassa, Suomen Akatemian rahoittamassa viisivuotisessa ja monitieteellisessä hankkeessa tutkittiin, mikä on koulun merkitys nuorten maailmankatsomusten rakentumisessa ja radikalisoitumisen ennaltaehkäisemisessä.

”Maailmankatsomus kytkeytyy arvopohjaan, eettiseen orientaatioon ympäröivään maailmaan. Se antaa merkityksen ja vastaukset elämän suuriin kysymyksiin.”

Tutkimukseen osallistui yli 4 000 lukiolaista ja ammattikoululaista. Radikaaliksi kasvamassa? -hanke toteutettiin sähköisen kyselyn, esseiden ja syvähaastattelun keinoin.

Yhteiskunnan aktiiviseksi uudistajaksi

Kuusiston mukaan nuoret ovat sisäistäneet kestävän hyvinvoinnin suunnat ja arvot, jotka liittyvät aikaan ja kulttuuriseen kontekstiin. Pääasiassa nuoret haluavat edistää sosiaalisesti kestävää sivistystä ja elämäntapaa. 

Aikaisemmilta sukupolvilta on saatu paljon tietoa, jota voidaan myös kyseenalaistaa. ”Kasvattajat pyrkivät sosiaalistamaan omat arvonsa, tietonsa ja kulttuuriperintönsä, joita nuoret sitten uudistavat. Arvoihin ja toimintaan liittyvä uudistaminen on sivistyksessä keskeistä.” 

Arvovalinnat tehdään uusimman tiedon pohjalta. 

”Tiede mahdollistaa sen, että arjessa voidaan tehdä arvovalintoja ja kyetään kriittiseen ajatteluun. Sivistys on laajempi käsite kuin tiede – se sisältää kulttuurin, taiteiden ja historian ymmärtämistä. Kun on kompetenssia osallistua niiden tuottamiseen, yksilö voimaantuu: hän saa välineet olla yhteiskunnan aktiivisena toimijana ja uudistajana.”

Kasvatuksella ja koulutuksella iso rooli

Kasvatus ja koulutus sekä elinikäinen oppiminen ovat sivistyksen lisäämisen ytimessä. ”Ei riitä, että kerran saa maisterin paperit käteen, vaan jatkossakin on oltava avoin uudelle tiedolle ja oppimiselle”, korostaa Kuusisto. 

Yhteiskunnan ja päättäjien toimilla on merkitystä kasvatuksellisten ja koulutuksellisten arvojen vaalimisessa: mitä tuetaan, mihin ohjataan resursseja ja millaisissa raameissa vaikkapa varhaiskasvatus toimii. Pätevien opettajien puute voi heijastua pitkälle lapsen kehitykseen. 

”Korkeakoulutetut opettajat ovat sensitiivisiä vastaamaan lasten tarpeisiin, muun muassa kielen taidon kehittymiseen. Jokaiselle lapselle tulisi tarjota riittävästi tietoja ja taitoja ennen koulupolun aloittamista. Kirjallisuus, musiikki, teatteri ja taide toimivat kompensatorisena voimana ja tasaavat eroja. Kulttuuria on saatava monipuolisesti.” 

Eli ei saa kaventaa sitä, mikä voimaannuttaa lapsia ja nuoria. Perustiedot eivät yksinään riitä poistamaan polarisaatiota. Sivistys arvona ohjaa oikeaan suuntaan ja avarakatseisuuteen. 

”Jos yhteiskunnalliseen kasvatukseen satsataan vähän, polarisaatio näkyy oppimistuloksissa ja hyvinvoinnissa. Yhä enemmän tuntuu vaikuttavan se, millaiseen kotiin syntyy: mitä lapsuuden perheessä on ja ei ole. Tällöin vastuuta tulee entistä enemmän varhaiskasvatukselle ja kouluille.”

Lapsen tarpeet huomioon

Kuusisto toteaa, että lapsen ja nuoren arvokas kohtaaminen ja hyvinvoinnin tukeminen liittyy kulttuuriperintöön. 

”Jos koko koulupolun ajan on ulossulkemista, lapsen ja nuoren käsitys siitä, onko hän osa yhteiskuntaa, rakentuu rajalliseksi. Se voi johtaa katkeruuteen ja kriittisyyteen. Ääriajattelussa yhteiskunta koetaan vihamielisenä.” 

Jos koulusivistys kapeutuu, kulttuurisivistyksen inklusiivisuus vaarantuu. Koulu tarjoaa sosiaaliset verkostot, pääsyn osaksi laajempaa yhteiskuntaa. Esimerkiksi koulukiusaaminen voi johtaa siihen, että haetaan vääränlaista vertaisryhmää ja kiinnitytään siihen. 

”Kansainvälisessä tutkimuksessamme vähemmistöpositioiden kasautuminen aiheutti ulossulkemista ja kiusaamista. Jatkuvat ulossulkemisen kokemukset voivat puolestaan johtaa muun muassa syrjäytymiseen ja koulupudokkuuteen”, kuvaa Kuusisto. 

Radikalisaation ennaltaehkäisy pitäisi alkaa mahdollisimman varhain, jopa jo neuvolassa. Kuusiston mukaan yhteiskunnan jäsenyyden tukeminen on tärkeää etenkin maahanmuuttajien tai heikommasta sosioekonomisesta taustasta tulevien kohdalla. 

”Jokaista lasta ja perhettä pitäisi tukea. Jos perheen resurssit ovat vähäiset, pudokkuus uhkaa. Lapsen tarpeisiin pitää vastata – ensisijaisesti hyvinvoinnin ja kohdatuksi tulemisen tarpeeseen.” 

Kuusiston mukaan on lyhytnäköistä säästää varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta. Jos henkilöstön vaihtuvuus on suurta, lasten ongelmia ei huomata eikä lapsia opita tuntemaan, kun heitä ei päästä seuraamaan pienestä pitäen. 

”Laadukkaalla varhaiskasvatuksella luodaan pohja sivistykselle. Jos sitä ei tueta, myöhemmin ongelmat tulevat kalliimmiksi ja kostautuvat mielenterveysongelmina, syrjäytymisenä tai esimerkiksi rikollisuutena.”

Sivistys on empatiaa 

Kuusiston uusi tutkimushanke pohjautuu hänen edellisiin hankkeisiinsa, nyt teemana on eksistentiaalinen resilienssi. Pahoinvointi yhteiskunnassa on lisääntynyt sotien, ilmastokriisin ja pandemian ohella. 

”Miten olemassaoloon liittyvää hyvinvointia voitaisiin tukea ahdistuksen keskellä? Jo 3–8-vuotiaiden olemassaoloahdistus näkyy.” 

Resilienssi nousi esiin Kuusiston radikalisoitumista tarkastelleessa hankkeessa: resilienssi suojaa ääriajattelulta samoin kuin kriittinen lukutaito sekä kouluyhteisöön, vertaistukeen ja yhteiskuntaan kiinnittyminen. 

”Muuten hakeudutaan jengeihin ja internetin ihmemaahan. Yhteiskuntaan pitäisi päästä kiinnittäytymään rakentavalla tavalla. Kriittinen lukutaito on osa tietopohjaa ja sivistyneisyyttä.” 

Perustiedot oman maailmankatsomuksen rakentamiseen eivät riitä vaan lisäksi tarvitaan empatiaa – toisinajatteleviinkin pitää suhtautua kunnioittavasti. Kuusiston mukaan sivistys on myös empatiaa, joka taas edellyttää ymmärrystä luonnosta, kestävästä hyvinvoinnista ja ihmisistä sekä siitä, miten toimitaan oikealla tavalla. 

”Empatiaa opitaan myös tarinoista, saduista, lastenkirjallisuudesta ja teatterista: erilaisten tilanteiden ja roolien kautta nähdään maailmaa kuten vaikkapa sadussa Prinsessa Ruususesta. Sivistyksen osana taiteet rakentavat laajempaa ymmärrystä kulttuuriperinnöstä ja lisäävät empatiataitoja.” 

Teksti: Tarja Västilä

Kuva: Edlin Kuusisto ja iStock