29.7.2021

Miksi ihmisen suolisto on niin pitkä? Kuinka lyhyellä suolella voi tulla toimeen?

Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri, Suomen Akatemian kliininen tutkija Ville Sallinen, HUS:

Suoliston pituuteen vaikuttaa ennen kaikkea eläimen koko. Pisin suolisto lienee sinivalaalla, jolla se voi olla toista sataa metriä pitkä. Toinen tärkeä suoliston pituuteen vaikuttava tekijä on ruokavalio.

Lihansyöjillä on tyypillisesti lyhyempi suolisto, sillä liha imeytyy helposti. Kasvissyöjät taas tarvitsevat erityisalueita, joita on yleensä mahalaukussa tai paksusuolessa, missä ruoka voi pilkkoutua mikrobien avulla. Siksi suolisto on yleensä pidempi.

Ihmisen mahasuolikanava koostuu ruokatorvesta, mahalaukusta, ohutsuolesta ja paksusuolesta. Varsinaiseen suolistoon kuuluvat ohut- ja paksusuoli.

Yleensä ohutsuolen pituus on noin 3-5 metriä, mutta se voi vaihdella paljonkin.  Miehillä ohutsuoli on yleensä pidempi kuin naisilla. Myös ihmisen pituus korreloi suolen pituuden kanssa. Lisäksi etnisten ryhmien välillä voi olla isojakin eroja. Lyhyimmillään normaali ohutsuoli voi olla alle 2 metriä ja pisimmillään jopa 10 metriä pitkä.

Kun ihminen kuolee, ohutsuoli pitenee entisestään. Jos se oli 3-5 metriä, kuoleman jälkeen se on 6-7 metriä. Ero johtuu siitä, että suolen lihaskerros on elävällä jännittynyt, mikä vetää suolta hieman kokoon.

Ohutsuolen kokoa voidaan mitata myös pinta-aloina. Sen on arvoitu vastaavan noin tenniskenttää. Tämä johtuu siitä, että ohutsuoli on monella mutkalla ja sen sisäpinta koostuu pienistä ulokkeista, nukkalisäkkeistä.

Ohutsuolen pituus ja suuri pinta-ala mahdollistavat ravintoaineiden, suolojen ja veden riittävän imeytymisen. Ohutsuoli laimentaa mahalaukusta tulevaa sisältöä ja ohutsuoleen erittyvät entsyymit pilkkovat ravintoaineita imeytyvään muotoon. Ohutsuolesta imeytymätön sisältö siirtyy paksusuoleen, joka on noin 1-2 metrin mittainen. Paksusuolessa ylimääräinen vesi imeytyy elimistöön ja suolen sisältö kiinteytyy.

Ihminen voi pärjätä lyhennetylläkin ohutsuolella. Ohutsuolta voidaan joutua lyhentämään suolenkiertymien aiheuttamien kuolioiden, tulehduksellisten suolistosairauksien tai kasvainten vuoksi. Joskus ohutsuolta typistetään, koska sillä korvataan osa ruokatorvea, joka on jouduttu poistamaan kasvaimen vuoksi.

Jos ohutsuolta poistetaan vain muutamia kymmeniä senttejä, se ei yleensä aiheuta suurta haittaa terveydelle. Ihminen tarvitsee kuitenkin vähintään 1 - 1,5 metriä ohutsuolta. Esimerkiksi mahalaukku ei ole yhtä korvaamaton. Se voidaan poistaa kokonaan, jolloin ruokatorvi yhdistetään suoraan ohutsuoleen. Tuolloin on opeteltava syömään pieniä aterioita, sillä ohutsuoli ei veny samalla tavalla kuin mahalaukku. Lisäksi on annettava B12-vitamiinia injektioina, koska se ei imeydy ilman mahalaukun erittämää ns. sisäistä tekijää.

Jos ohutsuolta joudutaan typistämään alle metriin, ihminen ei saa ravintoa riittävästi suun kautta, vaan kehittyy lyhytsuolisyndrooma. Silloin voidaan antaa ravintoliuosta suoraan laskimoon katetrin avulla. Jäljellä olevaan ohutsuoleen voidaan yrittää tehdä pidennysleikkauksia. Yksi vaihtoehto on kääntää pätkä ohutsuolta 180 astetta, jolloin suolen sisältöä eteenpäin vievät lihasten supistukset eli peristalttiset aallot työntävät ruokasulaa takaisin päin. Näin ruuan läpikulku hidastuu ja imeytymiseen jää enemmän aikaa.

On kehitetty myös lääkeaine, teduglutidi, jolla ohutsuolen imeytymispinta-alaa voidaan kasvattaa. Tutkimus ollut sen ympärillä viime aikoina vilkasta.

Viimeisenä vaihtoehtona on ohutsuolen siirto, jossa kuolleelta ihmiseltä siirretään ohutsuoli ihmiselle, joka on ohutsuolensa menettänyt.

Paksusuoli ei ole yhtä välttämätön, eivätkä sen osapoistot aiheuta suurempia ongelmia. Paksusuoli voidaan poistaa myös kokonaan, esimeriksi tulehduksellisen suolistosairauden, haavaisen paksusuolitulehduksen (colitis ulcerosa) vuoksi. Ohutsuoli liitetään silloin joko peräaukkoon tai tuodaan vatsanpeitteiden läpi avanteeksi iholle.

Ihminen pystyy elämään ilman paksusuolta melko normaalisti. Haittana on, että uloste on vetisempää, ihminen kärsii nestehukasta helpommin ja joutuu käymään tiheämmin vessassa.

 

Viimeksi muokattu 3.1.2024

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä