Kasvissyönti tuntuu olevan trendi nyky-yhteiskunnassa. Monet tuntuvat siirtyvän ruokavalioon osana eläinten oikeuksien puolesta taistelua, mutta voisiko kasvissyöjäksi ryhtyä myös puhtaasti terveyssyistä? Hanna Mattilan toimittamassa Vähemmän Lihaa - Kohti kestävää ruokakulttuuria -teoksessa keskitytään ennen kaikkea lihan vähentämisen terveydelliseen näkökulmaan sekä pohditaan lihan tuotannon vaikutuksia ympäristölle ja etsitään keinoja luoda kestävää ruokakulttuuria.

Lihan syöminen tai sen syömättä jättäminen herättää voimakasta keskustelua niin sosiaalisessa mediassa kuin reaalielämässäkin. Se jakaa mielipiteitä moneen suuntaan ja saa monet miettimään oman ruokavalionsa vaikutusta niin yhteiskunnan kannalta kuin itsensäkin.

Vaikka viimeisen viiden vuoden aikana joka puolelta on tuntunut tulevan erilaisia dokumentteja, kirjallisuutta tai artikkeleita, jotka ilmaisevat tarpeen siirtyä vähemmän lihapainotteiseen ruokavalioon, ei pelkkä Cowspiracy ole saanut tehtyä muutosta yhteiskuntarakenteeseen saamalla ihmiset vähentämään lihansyöntiä.

Pelkkä lihansyönnin vastustaminen ei ole siis johtanut mihinkään, jonka takia Mattilan teoksessa keskitytäänkin rakentavammin eri vaihtoehtojen tarkasteluun ja pikemminkin kannustetaan kokeilemaan uutta, vähemmän lihatonta ruokavaliota sen sijasta, että syyllistettäisiin niitä, jotka eivät näin tee.

Teos sisältää paljolti pohdintaa, jota tuetaan statistiikalla ja faktoilla. Nähdään kuinka suuri osa suomalaisista todella kuluttaa lihaa, ja kuinka paljon. Vaikka täysin kasvispainotteiseen ruokavalioon ei ole enemmistön tasolla siirrytty, voidaan nähdä muutoksia esimerkiksi punaisen lihan suosion laskussa.

Moni lihansyöjä ei välttämättä nappaa kirjahyllystä ensimmäisenä kirjaa kasvissyönnistä, joka saattaa olla usein hieman syyttävänsävyinen. Monet  lihantuotannosta kauhutarinoita kertovat teokset ovatkin suunnattu lähinnä kasvissyönnistä kiinnostuneille, mutta yleisestä eroava lähestymistapa, voi tämän teoksen osalta avata lukijakuntaa normien ulkopuolelle. Muillekin kuin pelkästään kasvissyöjille avartavaa luettavaa, sillä teos pitää melko neutraalin kannan hankalassa aiheessa, mutta onnistuu silti olemaan informatiivinen ja kannustava.

Johdantoon ja yhdeksään eri aihealuetta käsittelevään lukuun jaettu teos pohtii kasvissyöntiä monesta eri näkökulmasta.

Lihattomampaan ruokavalioon otetaan esimerkkejä myös Suomen ulkopuolelta. Aasiassa huomattavasti yleisempi kasvissyönti näyttää esimerkkiä usealle Euroopan maalle ja Johanna Mäkelä ja Mari Niva kertovat ensimmäisessä luvussa, kuinka suomalaistenkin ruokailutottumukset saattavat olla muuttumassa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tuottamien tutkimusten mukaan.

Lihan kulttuurista merkitystä pohditaan erityisesti Suomessa ja keskustellaan lihan käytöstä ja sen mahdollisesta korvaamisesta kasvis- ja hyönteispohjaisilla tuotteilla.

Toisessa luvussa ravitsemustieteilijä Marja-Leena Ovaskainen käyttää taulukoita apunaan ja kuvaa lihankulutusta suomalaisten sekä naisten ja miesten, että eritasolla koulutettujen näkökulmasta. Luvut kertovat muun muassa lihankulutuksen nousun yhteydestä tulotasonkasvuun nähden.

Luonnonvarakeskuksessa tutkijoina toimivat Juha-Matti Katajajuuri ja Hannele Pulkkinen taas ottavat esille ruuan ja lihan ympäristövaikutuksia ja puhuvat ympäristön kuormittumisen määrästä ruokatuotannon seurauksena. Käsitellään luonnon nykyistä tilaa ja esitetään mahdollisuus kuinka naudan lihan korvaaminen broilerilla voisi tuoda apua ympäristölle aiheutuviin ongelmiin.

Myös lihan vaikutusta terveyteen punnitaan monella tapaa ja etsitään yhteyksiä esimerkiksi punaisen lihan ja terveydellisten ongelmien välillä. Vegaanisen ruokavalion edut ja haitat on myös otettu huomioon ja vegaanisen ruokavalion sopivuutta niin urheilijan kuin lapsenkin kannalta käsitellään. Mikael Fogelholm ottaa tekstissään esille lisäksi miten ruokien terveysvaikutuksia on tutkittu ja millä perusteella tuloksia saadaan, ja kuinka paljon niihin voi luottaa.

Heikki Lehtosen kirjoituksesta selviää, mikä lihankulutuksen merkitys on Suomen maataloudelle, miten lihankulutusta voisi muuttaa ja miten siihen liittyvät muutokset vaikuttaisivat Suomeen.

Kuluttajien perspektiivistä tilannetta käsitellään Pasi Pohjalaisen ja Petri Tapion avulla kuudennessa luvussa, jossa muistellaan lihaton lokakuu-kampanjaa ja pohditaan miten monen kuluttajan aikeet muuttaa ruokailutottumuksiaan voitaisiin saada sanoista teoiksi asti.

Yhteiskunnan vaikutuksista ruokailutottumuksiin kertova Helmi Risku-Norja ottaa hyvin konkreettisen lähestymistavan ruokakulttuuriin vaikuttavista tekijöistä kun taas Anu Hopia puhuu aistien kautta tapahtuvista kokemuksista ruokailussa ja miten näitä havaintoja voi käyttää hyväksi lihaa korvaavaa kasvisproteiinia etsiessä.

Kasvispainotteisempi Suomi on teoksen avainsana. Kaikki pohdinnat yhdistetään niiden toimivuuteen Suomessa ja tarkoituksena on altistaa lukijoita kasvispainotteisempaan ajatteluun ja ruokailuun ympäristöä ajatellen.

Erona useaan samankaltaiseen kirjaan on eläinten oikeuksista puhumisen vähäisyys, joka voi tälle teokselle toimia etuna. Vähemmän lihaa sisältävän ruokavalion eduista puhutaan harvoin terveyttä ajatellen ja usein keskustelu päättyy vain eettisiin teeseihin, jotka eivät joka yksilölle tunnu tarpeeksi läheisiltä. Kerrankin aihetta käsitellään henkilökohtaisella tasolla, josta voi varmasti melkein jokainen löytää jotain omaa elämäänsä hyödyttävää.  

Ehkä tämä on askel kohti kestävämpää ruokakulttuuria.

Teksti: Nea Mikkelä, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu