Markus Takamaa

28.6.2023

Markus_L4A4879LN.jpg

”Olen Markus Takamaa luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen vastuualueelta.

Opiskelen Jyväskylän yliopistolla kyberturvallisuutta, jossa olen painottanut erityisesti yhteiskunnallisia ja valtioiden välisiä kysymyksiä. Hain harjoittelijaksi Suomen Akatemiaan, koska tutkimusmaailma kiinnostaa minua, ja pidän sitä hyvin kotoisena työskentely-ympäristönä itselleni. Samalla halusin laajentaa ymmärrystäni tutkimusmaailmasta ja luoda moniulotteisemman käsityksen sen toiminnasta.

Olen viihtynyt hyvin Akatemiassa. Olen esimerkiksi tehnyt selvitystöitä Akatemian rahoituksen vaikuttavuudesta it-alaan, sekä osallistunut rahoituspaneelien toimintaan. On ollut mielenkiintoista nähdä, miten rahoituspäätöksiä tehdään. Akatemialaiset ovat myös erittäin avomielisiä ja rentoja tyyppejä, joiden kanssa viihtyy erinomaisesti yhdessä. Lisäksi työpaikalta löytyy piilotettu suklaakätkö, josta voi aina ajatuksen takkuillessa käydä noukkimassa energiaboostia päivään. 😉

Akatemiassa on hyvä työskennellä, koska käytössä on joustava työaika. Se helpottaa paljon työn ja oman elämän yhdistämistä. Tämä yhdistettynä hyviin työkavereihin luovat loistavan työympäristön työntekijälle, mistä muiden työpaikkojen on hyvä ottaa mallia. Voisin hyvin viihtyä Akatemiassa pidempiaikaisena työntekijänä. 

Tehtäväni jatkuvat kuitenkin pian muualla. Palaan takaisin Jyväskylän yliopistoon työskentelemään yiopiston ja ammattikorkeakoulun yhteisessä projektissa. Tehtävässäni tulen jakamaan hyödyllistä tietoa kyberturvallisuudesta kaikille. Lisäksi tehtävässä luodaan perusteita Suomen Kyberosaamiskeskuksen luomiselle Jyväskylään. Lisää infoa löytyy oman LinkedIn-sivuni postauksista, kannattaa seurata.

Toivottavasti yhteistyöni jatkuu tulevaisuudessa Suomen Akatemian kanssa. Suosittelen myös ehdottomasti hakemaan töihin Akatemiaan, jos tilaisuus aukeaa. Tämä on erittäin hyvä paikka työskennellä.”

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?