Lotta Kurunmäki

11.12.2023

LottaKurunmäkiLN1_L4A5101.jpg

”Olen Lotta Kurunmäki, tutkimusympäristöjen vastuualueelta. Opiskelen sosiologiaa Tampereen yliopistossa. Loppusuoralla olevat opintoni tarjosivatkin hyvän mahdollisuuden harjoitteluun ja ainutlaatuiseen katsaukseen tieteellisen tutkimuksen maailmassa, kun sain osana opintojani kurssitehtäväksi kirjoittaa kiinnostavaan harjoittelupaikkaan hakemuksen ja päätin tehtävän innoittamana hakea vastaan tullutta Akatemian tutkimusympäristöjen vastuualueen harjoittelijaan paikkaa.

Harjoittelun aikana olen saanut tutustua monipuolisesti Akatemian toimintaan ja erilaisiin tiimeihin. Olen laatinut selvityksiä ja esityksiä, käynyt läpi raportteja sekä päässyt mukaan järjestämään tilaisuuksia ja seuraamaan erilaisia paneeleja ja kokouksia.

Muun muassa edellä mainittujen monipuolisten ja kiinnostavien työtehtävien vuoksi kannattaa hakea harjoitteluun Suomen Akatemialle. Olen saanut laaja-alaisen näkemyksen niin tutkimus- ja rahoituskentästä kuin valtiolla työskentelystä sekä päässyt toimimaan antoisissa työtehtävissä osana monitieteistä työyhteisöä. Akatemiassa työskentely tarjoaa näköalapaikan tieteellisen tiedon ja tutkimuksen ajankohtaisiin ja keskeisiin kysymyksiin.

Parasta harjoittelussa on ollut kokemus siitä, että harjoittelija otetaan mukaan vastuullisiin työtehtäviin ja harjoittelijan työpanosta arvostetaan. Oman asiantuntijuuden kehittymisen ja työelämää kohti siirtymisen kannalta tämä on ollut erittäin hyödyllistä. Työtehtävien lisäksi olen tutustunut muun muassa toisiin harjoittelijoihin sekä päässyt myös tutustumaan esimerkiksi Olympiastadioniin ja tekemään käsitöitä nahkapajassa. Mukavaa puuhaa on siis riittänyt myös töiden parissa ahertamisen ulkopuolella. Akatemian lämmin ja innostava ilmapiiri näkyykin niin työtehtävien parissa kuin vapaamuotoisemmankin toiminnan äärellä.

Harjoittelun jälkeen viimeistelen asiantuntijuuden retoriikkaa käsittelevän graduni, suoritan viimeiset kirjatentit ja suuntaan kohti valmistumista. Innolla odotan, mitä työelämä tuo tullessaan ja miten pääsen harjoittelussa kerryttämiäni tietoja ja taitoja hyödyntämään.”

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?