Linda-Liisa Kelokari

28.6.2023

Lindis_L4A5020LN.jpg

"Olen Linda-Liisa Kelokari viestinnän vastuualueelta. 

Toimin harjoittelijana Suomen Akatemiassa. Olen opiskellut politiikkaa ja viestintää Helsingin yliopistosta ja valmistuin kesän alussa valtiotieteiden maisteriksi. Opiskelen myös oikeustiedettä Turun yliopistossa.

Harjoittelupaikka Akatemiassa tuntui luontevalta valinnalta, sillä arvostan suuresti tiedettä ja tutkimusta. Onkin ollut mielenkiintoista kurkistaa tutkimusrahoituksen maailmaan. Työ Akatemiassa tuntuu aidosti merkitykselliseltä ja työtehtävät mielekkäiltä.

On ollut mahtavaa päästä tekemään monipuolisesti erilaisia viestinnän tehtäviä. Työtehtävissä on painottunut etenkin sosiaalinen media, mutta olen päässyt myös päivittämään nettisivuja ja tuottamaan sisältöä Akatemian yleistajuiselle TietystiFI-sivustolle. Osallistuin myös Tiedefoorumi-tapahtuman järjestämiseen. Vastuualueen yhteistyö on pelannut erinomaisesti. Työtehtävissä on saanut tukea työkavereilta ja varsinkin somesisältöjä on ollut mukava suunnitella yhdessä. Harjoittelun aikana olen syventänyt osaamistani viestinnän parissa ja saanut lisää itseluottamusta viestijänä ja asiantuntijana.

Kannustan hakemaan viestinnän vastuualueelle harjoitteluun, jos etsit paikkaa, jossa pääsee aidosti oppimaan ja kehittymään viestijänä. Akatemiassa työkavereilta saa aina apua ja tukea eli ei tarvitse pelätä sitä, että harjoittelijana jäisi yksin pähkäilemään vaikeita tehtäviä. Harjoittelussa pääsee myös haastamaan itseään ja kokeilemaan uusia asioita.

On vaikeaa sanoa yhtä parasta asiaa harjoittelussa, joten sanon kolme: työtehtävien monipuolisuus, joustava etätyömahdollisuus ja mahtavat työkaverit. Olen harjoittelijana päässyt laaja-alaisesti mukaan Akatemian viestintään. Olen osallistunut sekä ajankohtaisviestinnän että yhteisöviestinnän tiimien toimintaan. Joustava etätyömahdollisuus on ollut helpotus varsinkin, kun opiskelee toisella paikkakunnalla. Etätöiden vastapainoksi vastuualueella on ollut yhteisiä lähipäiviä, jolloin kaikki vastuualueen ihmiset ovat samaan aikaan paikalla. Akatemiassa on töissä paljon osaavia ja asiantuntevia ihmisiä, joilla on paloa tieteen ja tutkimuksen edistämiseen. On ollut inspiroivaa olla osa Akatemian kannustavaa ja lämminhenkistä yhteisöä!”

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?