Juhokalle Pekkala

11.12.2023

JuhokallePekkalaLN_L4A5179.jpg

”Olen Juhokalle Pekkala ja toimin suunnittelijana kulttuuri- ja yhteiskuntatieteiden vastuualueella. Toimin vastuualueen viestintävastaavana sekä hakutiimimme koordinaattorina. Lisäksi olen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän jäsen ja sihteeri. Uusimpana aluevaltauksena olen päässyt toimimaan myös projektikoordinaattorina uuden tohtorikoulutuspilottihankkeen tiimissä.

Projektikoordinaattorina koordinaattorina vastaan pilottitiimimme viestinnästä niin organisaatioille kuin talon sisälläkin. Suurin osa ajasta pilotissa on kuitenkin mennyt paneelin kokoamiseen ennätysajassa; kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa sähköpostiviestittely on siis tullut hyvinkin tutuksi. Tämä tehtävä kiehtoo minua erityisesti, sillä olen saanut nähdä kokonaisen haun toteutumisen ikään kuin pikakelauksella projektin lyhyen aikajänteen vuoksi. En maltakaan odottaa sitä, että pääsen keväänä istahtamaan näyttöpäätteen ääreen kyseisen haun paneelin paneelisihteerinä.

Suunnittelijana koordinoin pääsääntöisesti vastuualueemme hakutiimin toimintaa. Tehtäväni vaihtelevat erinäisten selvityksien tekemisistä kokousvarauksiin ja kokousmuistioiden kirjoittamiseen sekä eri tilaisuuksien järjestämiseen. Järjestimme muun muassa hybriditapahtumana vastuualueemme toimikunnan ja eri yliopistojen dekaanien välisen tapaamisen. Päivittäisiin tehtäviini kuuluu myös viestintä niin vastuualueen sisällä kuin ulkoisesti viestinnän vastuualueemme kautta.

Ennen suunnittelijan pestiä tein Akatemiassa kuuden kuukauden korkeakouluharjoittelun. Hain Akatemiaan harjoitteluun, koska olin päässyt tutustumaan Pohjoismaiden tiedepolitiikkaan sosiologian sivuaineopinnoissani. Erot eri maiden tiedepolitiikassa ja tiedekulttuureissa kiehtoivat minua, ja huomatessani Akatemian harjoittelijahaun, oli paikan hakeminen luonteva päätös: pääsisinhän sitä kautta näkemään omin silmin, miten tiedepolitiikka nivoutuu yhteen tieteen harjoittamisen kanssa Suomessa.

Opiskelin tieteiden ja aatteiden historiaa Oulun yliopistossa. Tieteiden ja aatteiden historia toimi mielenkiintoisena sysäyksenä uraan tieteen rahoituksen parissa Akatemiassa, sillä aloittaessani opinnot olin varma siitä, että aatehistoria kiinnostaa minua enemmän kuin tieteiden historia. Lopulta tieteen historia ja etenkin tieteen filosofia veivät kuitenkin voiton mielenkiinnon kohteinani. Historiallisia kehityskulkuja onkin mielenkiintoista peilata tämän päivän tiedepolitiikkaan ja vallitseviin ideologioihin.

Harjoittelijana sain vuoden 2022 syksyllä tehdä toisen harjoittelijan kanssa analyysin kaikkien viime vuonna päättyneiden projektien raporteista, joiden pohjalta vastuualueemme raportoi toimikunnalle vuosittain. Analyysin pohjalta valmistimme myös esityksen toimikunnalle. Sain myös osallistua T2S-ohjelman loppuevaluaation suorittamiseen, josta löytyykin jo minun ja Katarina Flinckin Akatemian verkkosivuille kirjoittama blogiteksti (Kestävyystutkimuksen aineistoanalyysi - Suomen Akatemia). Keväällä 2023 sain toimia vastuualueemme seitsemän eri paneelin paneelisihteerinä, jolloin sain kuunnella lähes päivittäin keskusteluja itselleni läheisten tieteenalojen huippututkimuksesta.

Harjoittelu Suomen Akatemiassa tarjoaa monipuolisen näkökulman suomalaisen tiedepolitiikan ytimeen rahoittajan näkökulmasta, ja toimii oivana ponnahduslautana uralle niin akatemian kuin valtionhallinnonkin parissa. Ehdoton plussa on myös se, että harjoittelijana pääset usein toimimaan itsellesi läheisten tieteenalojen parissa, jolloin pääset tutustumaan monenlaiseen eri huippututkimukseen.

Harjoittelijana opin organisoimaan työpäiväni eri projektien ja työtehtävien tarpeiden mukaan, minkä koen valmentaneen minua hyvin eri asiantuntijatehtäviin. Myös harjoitteluni aikana oppimani työelämätaidot tulevat varmasti palvelemaan minua pitkään työelämässäni.

Minut on yllättänyt myönteisesti Akatemian joustavuus työnantajana, etenkin työtilojen suhteen. Voin ajoittain tehdä etätöitä Oulusta käsin halutessani nähdä sukulaisiani siellä, mutta tarvitessani esimerkiksi kahta näyttöä ja seisomapöytää voin varata sopivan työhuoneen itselleni Hakaniemenrannasta. Hyvät työtilat yhdistettynä joustaviin etätyökäytäntöihin on tehnyt työn ja muun arjen yhteensovittamisesta aiempaa helpompaa. Koen Akatemian erittäin myönteisenä työyhteisönä! Puhallamme täällä kaikki yhteen hiileen, jotta huippututkimus toteutuisi Suomessa entistä tehokkaammin ja laadukkaammin. Parasta Akatemiassa on ollut ehdottomasti työyhteisö: on vaikea kuvitella, missä muualla saisi kahvitauolla keskustella näin laaja-alaisen asiantuntijajoukon kanssa.

Tulevaisuudessa toivon voivani jatkaa erinäisissä asiantuntijatehtävissä tiedepolitiikan ja rahoituksen saralla tai osana tutkimusorganisaatiota lähempänä itse tutkimuksen käytännön tasoa. Haluaisin kuitenkin työskennellä myös ulkomailla: olisi erittäin mielenkiintoista päästä näkemään, miten muualla Euroopassa vastaavat organisaatiot toimivat, ja tuoda parhaat käytänteet sieltä takaisin Suomeen.”

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?