Helmi Lipiäinen

23.4.2024

HelmiLipiäinenLN.jpg

”Olen Helmi Lipiäinen ja olen korkeakouluharjoittelijana Suomen Akatemian kulttuurin- ja yhteiskunnan tutkimuksen vastuualueella. Opiskelen teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Sivuaineina olen opiskellut sukupuolentutkimusta ja Lähi-idän tutkimusta. Opintoni ovat monitieteiset ja olen laajasti kiinnostunut eri aiheista.

Hain harjoitteluun Suomen Akatemiaan, koska tutkimus ja tiedepolitiikka kiinnostavat minua ja halusin nähdä, millaista työskentely osana valtionhallintoa olisi. Suomen Akatemia oli minulle tuttu pintapuolisesti ja halusin tutustua Akatemian työhön syvemmin. Ajattelin, että harjoittelu voisi tarjota hienon mahdollisuuden perehtyä tutkimusrahoitukseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin.

Merkittävin työtehtäväni onkin ollut talvihaun hakemusten arviointikokouksissa eli paneeleissa sihteerinä toimiminen sekä erilaiset muut paneeleihin liittyvät tehtävät. Tämä on avannut todella kiinnostavan ikkunan tieteelliseen arviointityöskentelyyn ja rahoitushakuprosessiin – olen oppinut niistä valtavasti. Lisäksi olen päässyt koostamaan ja analysoimaan paneelien sisäistä palautetta sekä osallistumaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöryhmän yhdenvertaisuustyöhön. Työtehtäväni ovat ilahduttavan monipuolisia. Minusta onkin hienoa, että harjoittelijoiden työtehtäviä koostettaessa on otettu huomioon myös oppimistavoitteita ja kiinnostuksen kohteita. Mielenkiintoisin työpäiväni oli, kun pääsin seuraamaan akatemiapalkintojuhlaa, jossa juhlistettiin suomalaista tutkimustyötä ja palkittiin kaksi ansioitunutta tutkijaa.

Omat vahvuuteni ja kehittämiskohteeni ovat harjoittelun aikana myös selkeytyneet. Parasta harjoittelussa on ollut Suomen Akatemian kannustava ja hyvä työilmapiiri, joka on mahdollistanut tilan oppimiselle ja kehittymiselle, mikä on ollut todella arvokas kokemus. Voin suositella Suomen Akatemiaa harjoittelupaikkana, jos on kiinnostunut tieteen ja tutkimustyön tukemisesta ja haluaa tutustua tarkemmin valtion asiantuntijaorganisaatioon. Harjoittelukokemus on ollut antoisa ja uskon, että pääsen hyödyntämään täällä saatua osaamista tulevaisuudessa monella tapaa. On ollut kiinnostavaa tutustua kollegoihin, joilla monilla on jo pitkä työura Akatemiassa. Lisäksi harjoittelijakollegat ovat olleet tärkeä tuki, ja heidän kanssaan on ollut myös ilo työskennellä.”

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?