Akateemikko Albert de la Chapelle on kuollut

11.12.2020

Akateemikko Albert de la Chapelle (s.1933) on kuollut. Hän loi vaikuttavan uran lääketieteellisen genetiikan parissa puoli vuosisataa kestäneen tutkijanuransa aikana, joka jatkui aivan viime vuosiin asti. De la Chapelle tutki lääketieteen keskeisimpiä ongelmia kulloinkin soveltuvimpien ja ajanmukaisimpien lähestymistapojen avulla. Uransa alussa de la Chapelle tutki erityisesti X-kromosomaalisia poikkeavuuksia. Myöhemmin hän perehtyi suomalaisen tautiperinnön geenivirheisiin ja perinnöllisen paksunsuolen syövän geenitaustaan. Suomalainen tautigeenien tutkimus on kansainvälisesti erittäin tunnettua ja arvostettua pitkälti de la Chapellen työn ja hänen erinomaisten kansainvälisten kontaktiensa ansiosta.

De la Chapelle nimitettiin Suomen ensimmäiseksi lääketieteellisen genetiikan professoriksi Helsingin yliopistossa vuonna 1974. Vuosina 1985–1995 hän toimi Suomen Akatemian akatemiaprofessorina ja hänen tutkimusryhmänsä nimitettiin tutkimuksen huippuyksiköksi vuonna 1994. Vuodesta 1997 lähtien hän työskenteli Ohio State Universityn syöpägenetiikan professorina ja syöpägenetiikan tutkimusohjelman johtajana.

Vuonna 1997 de la Chapelle kutsuttiin Yhdysvaltain tiedeakatemian (National Academy of Sciences) jäseneksi ja vuonna 2002 hänelle myönnettiin Yhdysvaltain ihmisgenetiikan seuran (American Society of Human Genetics) William Allan -palkinto elämäntyöstä alalla. Akateemikon arvonimen hän sai vuonna 1997.

 

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?