Merkittävä tutkimus- ja innovaatioyhteistyösopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välille

8.4.2024

Business Finland ja Suomen Akatemia allekirjoittivat 28.3.2024 uuden tieteellistä ja teknologista tutkimusta ja innovaatiotoimintaa koskevan viisivuotisen Memorandum of Understanding -yhteistyösopimuksen Yhdysvaltain National Science Foundationin (NSF) kanssa.

Sopimus kattaa kaikki osapuolten tukeman tieteellisen ja teknologisen tutkimuksen, innovaatiotoiminnan sekä koulutuksen alat. Sopimuksen myötä tullaan järjestämään esimerkiksi yhteisiä rahoitushakuja ajankohtaisiksi havaituista teemoista.

Akatemian pääjohtaja Paula Eerola sanoo, että ”tämä sopimus laajentaa ja syventää merkittävästi Suomen ja Yhdysvaltain välistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyhteistyötä. Lisäksi se hienosti täydentää Suomen Akatemian ja Business Finlandin osallisuutta NSF:n uudessa biotalouden Global Centers ohjelmassa, johon Suomen ja USA:n lisäksi osallistuvat myös Kanada, Britannia, Japani ja Etelä-Korea”.

”Nyt solmittu virastotason kolmikantayhteistyö avaa uusia mahdollisuuksia myös yritysasiakkaille ja tekee mahdolliseksi yhteistyön NSF:n uuden Technology, Innovation and Partnerships (TIP) direktoraatin ohjelmien kanssa. Osallistumalla teemakohtaisiin yhteishakuihin yritykset voivat päästä mukaan huipputason globaaleihin T&K-konsortioihin ja löytää uusia strategisia kumppaneita ja ymmärrystä eri markkinoiden tulevaisuuden kehityksestä”, täydentää Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola.

Lisätietoja

  • johtava tiedeasiantuntija Risto Vilkko, Suomen Akatemia, etunimi.sukunimi(at)aka.fi,
    029 533 5136
  • johtava asiantuntija Jukka Salminiitty, Business Finland etunimi.sukunimi(at)businessfinland.fi, p. 050 442 0519

Suomen Akatemian
viestintäasiantuntija Vesa Varpula
029 533 5131
vesa.varpula[at]aka.fi

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?