STN ohjelman (kutsuhaku)– Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa (JUST TRANSITION)

15.3.2023
3.5.2023 klo 16.15 Suomen aikaa (varsinainen haku)
noin 27 miljoonaa euroa ensimmäiselle 3-vuotiskaudelle (rahoitus on varattu jaettavaksi kahden nyt avoinna olevan ohjelman kesken)
1.10.2023-30.9.2026 (1. rahoituskausi) ja 1.10.2026-30.9.2029 (2. rahoituskausi)
Käsittelyssä

Valtioneuvosto on päättänyt yleisistunnossaan strategisen tutkimuksen teema-alueista ja painopisteestä vuodelle 2023. Läpileikkaavana painopisteenä on resilienssi.

STN-ohjelmassa keskitytään vihreän murroksen kannalta oleellisiin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin eri instituutioiden ja toimijoiden näkökulmista. Oikeudenmukaisella vihreällä murroksella viitataan ekologisten kestävyyskriisien kokonaisvaltaisiin, pitkäjänteisiin ratkaisuihin, jotka tukevat yhteiskunnan vakautta ja eri ryhmien mukana pysymistä. Käsillä olevat suuret kriisit, kuten ilmastonmuutos ja luontokato sekä niidet yhteydet luonnonvarojen käyttöön erilaisine keskinäisriippuvuuksineen edellyttävät toimenpiteitä, jotka vaikuttavat merkittävästi koko toimintaympäristöömme, elinkeinorakenteeseemme ja elämäntapoihimme. Murroksessa on kyse ympäristöstä ja teknologiasta sekä mittavista yhteiskunnallisista ja kulttuurisista muutoksista niin paikallisesti kuin globaalisti. Ohjelman kiinnostuksen kohteena ovat oikeudenmukaista vihreää murrosta yhtäältä tukevat ja toisaalta estävät rakenteet ja käytännöt yhteiskunnan eri osa-alueilla sekä ihmisten ja yhteisöjen arjessa. Mitä yhteiskunnan rakenteita ja käytäntöjä on muutettava ja miten, jotta oikeudenmukainen vihreä murros toteutuu? Ohjelman tarkoituksena on luoda monitieteisen ja vuorovaikutteisen tutkimuksen keinoin laaja-alaista tietoperustaa ja asiantuntijuutta hyvinvointiyhteiskunnan vihreän murroksen tueksi.

Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) rahoittaa pitkäjänteistä, ratkaisukeskeistä ja tieteellisesti korkeatasoista tutkimusta, jonka tarkoituksena on löytää ratkaisuja merkittäviin yhteiskunnan haasteisiin ja ongelmiin. Strategisen tutkimuksen rahoituksen erityispiirteitä ovat:

  • Rahoitusta voivat saada vain konsortiot, ja niiden on noudatettava STN:n vaatimusten mukaista konsortiorakennetta.
  • Yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisu vaatii tutkimuksen lisäksi vaikuttavuuteen tähtäävää aktiivista vuorovaikutusta tutkijoiden ja tiedon hyödyntäjien välillä hankkeen alusta sen päättymiseen asti. Hankkeiden toimintaa ja sen vaikutuksia myös seurataan säännöllisesti.
  • Rahoitus on kokonaiskustannusmallin mukaista ja täysimääräistä.
  • Rahoituksella voidaan maksaa palkkaa konsortion johtajalle koko rahoituskauden ajan. Strategisen tutkimuksen neuvosto edellyttää, että konsortion johtaja sitoutuu riittävällä työpanoksella konsortion johtamistehtävään.
  • Konsortion kokoonpanon tulee olla sukupuolijakaumaltaan mahdollisimman tasainen.
  • Rahoitettavat hankkeet sitoutuvat noudattamaan vastuullisen tieteen periaatteita.
  • Rahoitetut konsortiot muodostavat temaattisen ohjelmakokonaisuuden, jota koordinoi erikseen STN:n toimesta palkattava ohjelmajohtaja.

Strategisen tutkimuksen ohjelmarakenteeseen kuuluu, että rahoitettavien hankkeiden lisäksi ohjelmalla on osa-aikainen ohjelmajohtaja, joka työskentelee omassa taustaorganisaatiossaan, kuten yliopistossa tai tutkimuslaitoksessa. Ohjelmajohtaja valitaan erillisellä kutsuhaulla. Ohjelmajohtajan keskeisimmät tehtävät ovat rakentaa ohjelmakokonaisuutta yhteistyössä hankkeiden kanssa, vastata ohjelmarajat ylittävästä yhteistyöstä muiden ohjelmajohtajien kanssa sekä edistää tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta yhdessä strategisen tutkimuksen vastuualueen kanssa. Rahoitetut konsortiot osallistuvat aktiivisesti ohjelma- ja vaikuttavuustoimintaan.

Strategisen tutkimuksen rahoitushaku on kaksivaiheinen. Aiehaku on avoin kaikille hakukelpoisille hakijoille. Varsinaiseen hakuun kutsutaan aiehaun arvioinnissa parhaiten menestyneet STN-konsortiot. Kutsumisesta päättää strategisen tutkimuksen neuvosto.

STN-konsortion johtajalla tulee olla tohtorintutkinto sekä dosentin arvo tai dosentin arvoa vastaava kokemus tutkijana. Rahoitusta voivat hakea konsortiot, joissa on mukana vähintään kolme organisaatiota sekä vähintään kolme tutkimusalaa. STN-konsortiolle on myös nimettävä omalla toimialallaan pätevä vuorovaikutusvastaava.

Nyt haettavien hankkeiden kesto on 3+3 vuotta. STN varautuu rahoittamaan kahdessa nyt avoinna olevassa ohjelmahaussa (Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta -ohjelma sekä Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa -ohjelma) yhteensä 9–10 hanketta, joiden kunkin budjetti ensimmäisellä kaudella on 2,75–3 miljoonaa euroa. Hankkeita on varauduttu rahoittamaan ensimmäisen kolmevuotiskauden osalta yhteensä noin 27 miljoonalla eurolla. Hankkeiden kustannusarvion realistisuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Ennen kuin teet hakemuksen verkkoasioinnissa (SARA), tutustu huolellisesti sekä alla olevaan hakuilmoitukseen että erityisesti rahoitusehtoihin ja STN rahoitusperiaatteisiin. Tutustu myös Akatemian sivuilta Tutkimusrahoitus-osiosta löytyvään tietoon vastuullisesta tieteestä. Hakuilmoituksen ja rahoitusehtojen ollessa ristiriidassa, rahoitusehtojen sisältämä teksti on aina ensisijainen. Ruotsin- tai englanninkielisen hakuilmoituksen ollessa ristiriidassa suomenkielisen hakuilmoituksen kanssa, suomenkielinen hakuilmoitus on tulkintaristiriitatilanteessa aina ensisijainen.

Mahdollisista muutoksista hakuohjeissa aie- ja varsinaisen haun välillä tiedotetaan tällä hakuilmoitussivulla.

Lue koko hakuilmoitus alta.

Avaa kaikki

Onko sinulla kysyttävää tai haluatko antaa meille palautetta?