Kysymys: Pohdimme HBO:n Chernobyl-sarjan katsottuamme, miksi säteilylle altistuneiden vaatteet toimivat säteilylähteinä vielä altistuksen jälkeen? Ja samaan hengenvetoon, miksi nämä altistuneet, esimerkiksi palomiehet, olivat vaaraksi lähellään oleville ihmisille vielä pidemmän ajan kuluttua? Jääkö vaatteisiin tai kudoksiin (muuallekin kuin kilpirauhaseen) radioaktiivisia ytimiä, jotka säteilevät vielä suoran altistuksen jälkeen vai johtuuko tämä jostain muusta?
 
Ydinvoimalaitosten valvonnan toimistopäällikkö Jukka Sovijärvi, Stuk:

Radioaktiivisuus on ominaisuus, jota voisi kutsua kansanomaisesti aineen taipumukseksi hajota itsestään. Radioaktiivisen hajoamisen yhteydessä aine muuttuu toiseksi. Samalla syntyy säteilyä, joka voi olla hiukkassäteilyä (alfa, beeta) tai sähkömagneettista aaltoliikettä (gamma). Tämä säteily on niin suurienergistä, että se synnyttää ioneja eli irrottaa elektroneja kohdeatomista tai kohdemolekyylistä. Tämän vuoksi suurienergistä säteilyä kutsutaan ionisoivaksi säteilyksi.

Kysymys koskee ionisoivan säteilyn ja radioaktiivisen aineen (kontaminaation) eroa. Tshernobylin onnettomuusreaktorista pääsi ympäristöön suuri määrä radioaktiivisia aineita. Ympäristössä olevien aineiden lähettämä säteily, olipa se sitten hiukkassäteilyä tai sähkömagneettista säteilyä, ei kykene muuttamaan kohdettaan säteileväksi. Jos sen sijaan vaatteille tai iholle tarttuu radioaktiivisia aineita, sanotaan, että vaatteet tai iho kontaminoituvat. Nämä tarttuneet radioaktiiviset aineet voivat esimerkiksi kosketuksen kautta siirtyä paikasta toiseen.

Mitä lähempänä säteilyn lähdettä elävä kudos on, sitä suurempi on kudoksen saama säteilyannos. Siksi radioaktiivisten aineiden pääsyä iholle ja elimistöön estetään henkilösuojaimien käytöllä. Jotta säteilyannos pienenisi, iholle päätynyt kontaminaatio pyritään pesemään pois kuin lika. Saastuneet vaatteet riisutaan. Hengityksen tai ravinnon kautta kehon sisään kulkeutuneita radioaktiivisia aineita ei sijaan saada pois pesemällä. Ne häviävät ajan myötä radioaktiivisen hajoamisen ja normaalin aineenvaihdunnan kautta. Kehon sisäiseltä kontaminaatiolta suojaudutaan muun muassa asianmukaisilla hengityssuojaimilla ja välttämällä saastuneen ravinnon nauttimista.

Tshernobylin tuhoutuneesta reaktorista vapautui ympäristöön satoja erilaisia radioaktiivisia aineita. Monet niistä ovat jo hajonneet olemattomiin, mutta esimerkiksi cesium-137:llä on noin 30 vuoden puoliintumisaika. Havaintoja Tshernobylistä peräisin olevasta cesiumista tehdään säännöllisesti yhä myös Suomen luonnosta ja suomalaisista. Cesium jakautuu ihmisen elimistössä tasaisesti lihaksistoon. Cesiumin määrä ihmiskehossa puoliintuu aineenvaihdunnan kautta noin neljässä kuukaudessa. Toinen pitkäikäinen radionuklidi, strontium-90, kertyy osin luustoon ja poistuu sieltä hitaasti.  

Jodi puolestaan kertyy kilpirauhaseen. Ydinvoimalaitosonnettomuudessa terveysvaikutuksiltaan merkittävin jodin isotooppi on jodi-131, joka voi aiheuttaa suuren säteilyannoksen nimenomaan kilpirauhaselle. Kertymismekanismia voidaan käyttää hyödyksi lääketieteessä tietyissä kilpirauhashoidoissa, mutta onnettomuustilanteessa radioaktiiviselta jodilta pyritään suojautumaan ottamalla joditabletti. Kilpirauhanen pyritään näin kyllästämään stabiililla (ei-radioaktiivisella) jodilla jo ennen altistumista. Koska joditablettien tehokkuus riippuu oikeasta ajoituksesta, niitä tulee ottaa vain viranomaisen kehotuksesta. Tabletit eivät myöskään suojaa muilta radioaktiivisilta aineilta kuin jodilta. Jodi-131 on lyhytikäinen, sen puoliintumisaika on vähän yli kahdeksan vuorokautta. Siksi sillä on merkitystä vain joitakin kuukausia onnettomuuden jälkeen.

Erittäin voimakkaasti kontaminoitunut henkilö voi siis altistaa lähellään olevat säteilylle, mutta tästä aiheutuneet annokset ovat aina vain murto-osia henkilön itsensä saamasta säteilyannoksesta.