Only in Finland – Suomi-sekoilua keskiajalta 2000-luvulle
Vesa Sisättö esittelee kirjassaan Suomen historiasta tapauksia, joissa järjenkäyttö olisi ollut sallittua, suorastaan toivottavaa. Matka aloitetaan keskiajalta 1200-lukulaisesta ruisleivästä ja päädytään melko vikkelästi 1900-luvulle kieltolain ja Euroopan Unioniin liittymisen vastustajien viivytystaistelun kautta viime vuosien Länsimetroon ja Juha Sipilän hallituksen sote-soppaan.
Lähes 50 poimintaa suomalaisen kovapäisyyden malliesimerkeistä tieteen, kulttuurin ja politiikan aloilta osoittavat, että sen lisäksi että suomalainen osaa olla monipuolisesti tyhmä, ei hän tosissaan asiaansa uskoessaan välttämättä tarvitse älyttömyyksiinsä apua, vaan pystyy saavuttamaan laajaa huomiota yksinkin. Valtiojohtoisen törttöilyn, eli esimerkiksi sotien ja poliittisten tapausten lomassa kirjassa esitellään yksityishenkilöitä, joiden älylliset voimannäytöt ovat olleet jotakin täysin käsittämätöntä.
Faktojen pohjalta Suomen historian tapahtumia laajalla skaalalla tarkasteleva teos voidaan lukea yleiseen tietokirjallisuuteen. Suomen historian vaiheista on kirjoitettu aikojen saatossa eri kanteilta paljon, mutta kirjailija on löytänyt aiheeseen ilahduttavan uuden lähestymistavan. Kirja on humoristinen katsaus Suomen historian yksittäisiin hetkiin, joilla on myöhemmin ollut enemmän tai vähemmän vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan. Esimerkkitapaukset käydään tiiviisti läpi korkeintaan kymmenen sivun mittaisissa luvuissa. Useimmissa, jos ei kaikissa, tapauksissa kerrotaan alkuun lyhyt tarina siitä, mistä kunkin esimerkkitapauksen kummallisuudet saivat alkunsa. Sitten kuvataan, millä tavalla aiheen äärellä sekoiltiin ja mitä erikoisella järjenkäytöllä yritettiin saada aikaan. Lopuksi paljastetaan, miten tapauksesta päästiin yli ja miten kaikki päättyi.
Joku voisi kysyä, eikö lähes saman kerrontakaavan toistaminen käy yksitoikkoiseksi. Toisaalta asian voi nähdä myös niin, että lukujen rakenne on helppo hahmottaa, kun kaava tulee toistojen kautta nopeasti tutuksi. Luvut ovat käsiteltävän aiheen laajuuteen nähden sopivan mittaisia. Kaikki oleellinen saadaan kerrottua, mutta paikalleen ei jäädä polkemaan - näin mielenkiinto aihetta kohtaan säilyy. Teksti on helppolukuista ja -tajuista, joten aiheista ei tarvita pohjatietoja; asioita selitetään mukana pysymisen kannalta riittävästi. Valtaosassa tapauksista päähenkilöiden logiikka on käsittämättömyydessään huvittavaa, mutta osassa järjenköyhyys ei (ainakaan tämän kirjoittajalle) avaudu yhtä helposti.
Visuaalisesti tarkasteltuna kirja on selkeä: lukujen sisällä osasta virkkeitä on tehty nostoja leipätekstin väliin, mikä osaltaan keventää tekstin asettelua. Jokaisen luvun alussa otsikon yhteydessä on pieni luvun aiheeseen viittaava kuva, mutta kerronnan kannalta kuvat eivät ole merkityksellisiä.
Kirja on huumoripläjäys ilkkuessaan niille, jotka menevät läpi vaikka harmaan kiven toteuttaakseen itseään tai viedäkseen läpi jo lähtökohtaisesti epäonnistuneeksi tuomitun hankkeensa, oli se jälkikäteen tarkasteltuna miten typerä hyvänsä. Silti kirjan voi nähdä myös kirjailijan lohdutuksen sanana: vaikka keskustelu etenkin sosiaalisessa mediassa on nykyään medialukutaidon puutteessa joukkohysterian ja heppoisin perustein suuttumisen värittämää eikä tosiasioiden suinkaan aina anneta häiritä oman äänekkään mielipiteen muodostamista, on turha ajatella, että tässäkään asiassa ennen kaikki olisi oikeasti ollut paremmin ja ihmiset viisaampia.
Kanavat ja aiheet ovat vain olleet erilaisia. Kuten Albert Einstein on väitetysti sanonut: "Kaksi asiaa ovat ikuisia. Universumi ja ihmisten typeryys... enkä ole universumista kovinkaan varma."
Mikael Lehtinen, Suomen Akatemia
