Kalle Kniivilän kirjoittama reportaasikirja Neuvostomaan lapset (Into 2016) kertoo kronologisesti 294 sivun verran kirjailijan haastattelumatkasta Baltian halki. Haastateltavat ovat venäläistaustaisia asukkaita, jotka kertovat suhteestaan Venäjään ja asuinmaahansa. Ihmisten kertomukset kuvaavat venäläisvähemmistön kokemuksia Neuvostoliiton jälkeisessä yhteiskunnassa nuorista vanhoihin, sopeutumisesta syrjintään.

Neuvostoliiton hajottua Baltiassa vain liettualaiset saivat automaattisesti asuinmaansa kansalaisuuden. Latviassa ja Virossa monet venäläistaustaiset jäivät ilman koti- ja asuinmaansa kansalaisuutta tiukkojen kielitestausten takia, mikä heikensi heidän sopeutumistaan yhteiskuntaan nationalismin ja venäläisvihan lisäksi. Esimerkiksi osa venäläisvähemmistöstä suhtautuu Krimin valtaukseen ja Venäjään maana poikkeuksetta myötämielisesti. Kniivilä tarkastelee oivallisesti historian vaikutusta syrjityn ”Putinin viidennen kolonnan” identiteetin ja mielipiteiden muodostumiseen sekä saa tavallisten ihmisten äänet kuuluville.

Teoksessa kiinnostavinta lienee omien näkemysten kehittyminen, tietopohjan laajeneminen ja empatian herääminen venäläistaustaisia kohtaan. Kirjailija on selkeästi perehtynyt huolella Baltian maiden historiaan ja venäläisasukkaita koskevaan poliittiseen päätöksentekoon, ja tämä asiantuntijuus lisää uskottavuutta tekstiin.

Kirjan vaikuttavuus kasvaa pikkuhiljaa, sillä jokainen haastattelu tarjoaa erilaisen näkökulman ja saa lukijan huomaamaan, etteivät Baltian venäläiset ole lainkaan homogeeninen ryhmä. Vaikka valtaväestön mielipiteitä kannattavat ovat paremmin sopeutuneita, ymmärrettyjä ja kohdeltuja, radikaaleiltakin tuntuvien näkemysten takaa löytyy perusteltuja syitä. Teos osoittaa, ettei ole yhdentekevää, miten venäläisvähemmistöön suhtaudutaan yksilötasolla ja politiikassa, sillä yhden ison kansanosan huomiotta jättäminen voi paisua ongelmaksi muun muassa sopeutumattomuutena.

Visuaalisesti teos tarjoaa pitkiä lukuja, joissa haastattelujen lisäksi tulevat esille sen hetkinen ympäristö ja hieman kirjailijan omia näkemyksiä Venäjästä ja Baltiasta. Kirjavien haastattelujen tueksi Kniivilä tarjoaa faktapuoltakin eli tilastoja. Teksti on hyvin kuvailevaa ja yksityiskohtaista, mikä pidentää kirjaa, mutta saa myös ihmiset ja ympäristön tuntumaan vaikuttavalla tavalla aidontuntuisilta. Haastateltavien moniäänisyys mahdollistaa realistisen tuntuman lisäksi lukijan ajatusten syvemmän kehittymisen.

Teos ei koostu pelkästään haastatteluista ja tiukasta faktatulituksesta, vaan se on lisäksi kelpo matkakertomus. Tietokirjaksi Neuvostomaan lapset on positiivisella tavalla kertomusmuotoinen, mitä olisi voinut korostaa vielä enemmän lukijan iloksi. Kuitenkin kyseessä on kaikin puolin tietopitoinen ja silmiä avaava kirja.

Pinja Koskinen, Ressun lukio