Yhteiskunnan tahra? (Vastapaino, 2016) pureutuu koulukodeissa kasvaneisiin nuoriin, heidän kohteluunsa sekä traumoihinsa. Ennen kaikkea pohditaan, jättääkö koulukoti kasvattiinsa leiman loppuelämäksi. Marjo Laitalan ja Vesa Puurosen kokoama ja kirjoittama tietokirja selvittää koulukodeissa kasvaneiden nuorten kohtaloja.

Kirja käsittelee koulukoteja perusteellisesti niiden perustamissyistä lähtien aina niiden asukkaiden kohtaloihin. Teos tuo esille, että koulukodit perustettiin, jotta nuoret voitaisiin kasvattaa “kunnollisiksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi” sekä “yhteiskuntakelpoisiksi”. Koulukotiin joutui hyvin erilaisia nuoria monista erilaisista motiiveista. Osa sijoitetuista ei ole itse edes täysin varma sijoituspäätöksen syystä.

Aihe on raskas ja vaikea. Haastatellut itse ovat kokeneet hankaliin nuoriin ja lapsiin kohdistuneet väärinymmärrykset ja epäluulot. Kirjassa kerrotaan lapsiin kohdistuneesta henkisestä, fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta ja valta-aseman väärinkäytöstä. Pahinta tilanteessa on häpeä: haastatelluille kokemuksista oli ja on edelleen vaikea, lähes mahdotonta puhua.

Kirja tuo esille, että koulukoteihin tuodut nuoret tuomittiin ilman kyselyitä. Nuorten aiheuttamat ongelmat olivat automaattisesti heidän itsensä syytä; kukaan ei ajatellut, että ongelmille voisi olla syy. Nuorten häiriökäytökselle löytyi kuitenkin aina syy: joko vaikeat olot, väkivalta, sairaus tai vastaava. Kukaan ei kuitenkaan välittänyt.

Tietokirjana teos toimii oikein hyvin. Siinä on faktaa yhdistettynä todellisiin, kokemuksiin perustuviin kertomuksiin. Kirja saa lukijan käsittämään, että vastaavat laitokset ovat olleet arkea Suomessa, jota on aina pidetty ihmisläheisenä maana. Jo aiheellaan teos vetoaa tunteisiin, mikä ei ole tietokirjan tärkein puoli. Mutta, miten nuorten kaltoin kohtelu voisi olla vetoamatta tunteisiin?

Kirjaa varten on tehty paljon tutkimustyötä. On muun muassa syvennetty Suomen 1900-luvun alkupuolen tärkeimpien kasvatustieteilijöiden, pedagogien ja filosofien ajatuksiin kasvatuskodeista ja suojelukasvatuksesta. Teokseen on haastateltu 35 koulukodin kasvattia. Kertomukset heidän elämästään ovat avoimia ja rehellisiä; “muistot ovat patoutuneet heidän mieleensä ja että ne halutaan purkaa jopa vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen”. Teos on todella vaikuttava, ja sen julkaisuvuonna (marraskuussa 2016) valtio esitti virallisen anteeksipyynnön koulukotien uhreille.

Kaikki lähteet ovat selkeästi esillä sekä kirjan aiheet on esitetty järjestelmällisesti. Uutta faktaa ja nippelitietoa tulee jatkuvasti esiin, ja teksti onkin ajoittain vaikealukuista sekä haastavaa. Asia on kuitenkin aina relevanttia ja tärkeä osa kirjan kokonaisuutta. Se yhdistää asiat toisiinsa ja antaa lukijalle kokonaisen kuvan koulukodeista. Lukijan on helppo eläytyä kertomuksiin. Kirja antaa mahdollisuuden pohtia laitoskasvatuksen erilaisia puolia. Se nostaa lukijansa uudelle tasolle. Vaikeasti ymmärrettävillä henkilöillä on takanaan haastava menneisyys, joka painaa edelleen. Haastateltavien kommentit ja kokemukset on erotettu selkeästi varsinaisesta tietotekstistä, mutta samalla ne yhdistetään olennaiseen faktatietoon.

Yhteiskunnan tahrat? tuo esiin uusia näkökulmia yhteiskunnastamme. On tärkeää tietää myös huonoja puolia historiasta ja tiedostaa tehdyt virheet. Länsimaalaisena, valkoisena, hyvävaraisena nuorena on vaikea ymmärtää koulukodissa eläneiden kokemuksia. Silloin voi vain yrittää parhaansa avatakseen silmänsä tehdylle vahingolle ja pyrkiä nousemaan siitä.

Teos on syntynyt tarpeesta tuoda esille koulukodeissa tapahtunutta kaltoin kohtelua ja todistaa, etteivät koulukotien nuoret ole itse syyllisiä menneisyyteensä ja lopulta nykyisyyteensä. Koulukodeissa kasvaneet nuoret ovat usein päätyneet huonoille teille ja heitä on katsottu alaviistoon. Teoksen tekijät haluavat saada ihmiset ymmärtämään, etteivät koulukodin kasvatit itse valinneet tätä polkua. Loppujen lopuksi ihminen käyttäytyy, kuten hänen oletetaan käyttäytyvän.

Sanna Halunen, Pyhäjoen lukio

Lue professori Pirjo Markkolan kiinnostava blogikirjoitus tutkimusaiheeseen liittyen.