Sanasta propaganda tulee monille ensimmäiseksi mieleen maailmansotien aikana julkaistut, avoimesti vihollista kritisoivat ja halventavat julisteet sekä lehtiset, tai Neuvostoliitossa kommunistisen puolueen tukema sosialistinen realismi. Näin vuosikymmeniä myöhemmin todellisen sodan uhan siintäessä jossain kaukana länsimaisesta horisontistamme on helppoa ihmetellä, miten totalitaarisen valtion avoimet pyrkimykset massojen hallitsemiseen taiteen tai puheen avulla ovat onnistuneet lyömään läpi. Samaan aikaan altistumme tarkoitukselliseen mielipidevaikuttamiseen joka päivä, enimmäkseen huomaamattamme. Suurin osa nykyaikaisesta propagandasta onkin elämäntapapropagandaa.

Nimensä mukaisesti Silja Pitkäsen ja Ville-Juhani Sutisen teos Propagandan historia kertoo massavaikuttamisen keinoista aina varhaisista luolamaalauksista ja antiikin reetoreista erityisesti Euroopan historian kannalta merkittävimpien sotien kautta kehittynyttä mediaa edellyttävään informaatiosodankäyntiin. Kirja on loistava yleisteos, joka kokoaa enimmäkseen jo olemassa olevaa tietoa tiiviiseen pakettiin, jonka avulla aiheeseen vähemmän perehtynyt saa kattavan kuvan propagandan muodoista ja kehityksestä kautta ihmiskunnan historian.

Nykypäivänä propagandalla on jo sanana sen verran ikävä kaiku ihmisten mielissä, että usein selväkin vaikuttaminen hyväksytään sen kummempia ajattelematta, ja näin propaganda on tehnyt tehtävänsä. Koulujen ruokajonoissa maitojulisteita päivittäin ohimennen silmäilevät lapset tai tositelevisio-ohjelmien katkoilla mainoksia toisella silmällä seuraavat tuskin suhtautuvat kriittisesti näkemäänsä. Tästä nykypropagandistit voivat kiittää viime vuosisadan sotien räikeää propagandaa.

Propagandan lajit – valkoinen, musta ja yleisin eli harmaa – esitellään heti kirjan alussa. Valkoinen propaganda, kaikessa suoruudessaan ja avoimuudessaan, on vaikeimmin tunnistettavissa, eikä sitä yleensä tule pitäneeksi tarkoituksellisena vaikuttamisena. Kirjassa esimerkiksi valkoisesta propagandasta nostetaan urheilukilpailut, joissa toimittajat nostavat kotimaisia urheilijoita ulkomaisia useammin esille. Sodan aikana käytössä oleva musta propaganda on taas valkoisen täysi vastakohta perustuen pitkälti valheisiin ja liioitteluun. Harmaa, joka on todennäköisesti propagandan lajeista yleisin, sijoittuu edellä mainittujen väliin. Esimerkiksi voimakas ideologinen painotus tai tuotesijoittelu tavallisessa viihde-elokuvassa on luokiteltavissa harmaaksi propagandaksi. Vaikka sivunumero, jolla nämä propagandan lajit esitellään, löytyykin sisällysluettelosta, olisi selkeyden vuoksi välillä toivonut niiden olevan esiteltynä hieman nopeammin luettavissa olevassa muodossa, sillä lukiessa muistia olisi ollut tarvetta virkistää välillä.

Valtaosa kirjasta keskittyy kertomaan ”varhaisimman täysmittaisen propagandasodan” eli kolmekymmenvuotisen sodan (1618–1648) aikana ja jälkeen käytettyihin massavaikuttamisen keinoihin. Muutamaan ensimmäiseen lukuun onkin ahdettu propagandaa yli kahdelta vuosituhannelta, joten ei ole ihme, että teksti tuntui välillä hieman luettelomaiselta, vaikka niitä lukiessa varhaisesta propagandasta muodostuikin ihan hyvä yleiskäsitys. Kieltämättä teksti muuttui kuitenkin heti monisyisemmäksi ja imaisi lukijan maailmaansa tehokkaammin, kun varsinaiseen propagandan aikaan päästiin.

Tekstissä kuvailtiin useampaan otteeseen esimerkkinä jotain tietyn aikakauden tunnettua propagandateosta. Kansikuvankin konteksti oli tekstissä selitetty, vaikka harjaantunut propagandateosten tulkitsija sen varmasti osaisikin ajoittaa ilman selityksiä. Teokseen oli myös liitetty kuvia kahdessa osiossa, joista suurin osa oli hallitsijoiden muotokuvia tai sodanaikaisia julisteita, mutta myös antiikin aikaisia kolikoita keisareiden kuvineen sekä keskiaikainen puukaiverruskuva. Aivan kaikkia tekstissä mainittuja teoksia ei kuvista harmillisesti löytynyt, mikä on toki ymmärrettävää rajallisen tilan takia. Kuvat toivat kirjaan mukavan lisän, ja toimivat kuin kirsikkana kakun päällä.

Kokonaisuudessaan lukukokemus oli todella avartava. Kuten yleensäkin tietokirjoista, kaikki yksittäiset faktat eivät mitenkään voi jäädä lukijan mieleen, mutta kyseisen teoksen nerokkuus piilee siinä, että se opettaa lukijaansa ennen kaikkea suhtautumaan kriittisemmin propagandistisiin vaikuttamisen keinoihin. Jokainen meistä törmää arjessa väistämättä jonkinasteiseen, tarkoitukselliseen massavaikuttamiseen. Syyllistymmehän siihen usein sosiaalisessa mediassa itsekin.

Ilona Mattila, Etelä-Tapiolan lukio