Luin Matti Salmisen teoksen Toisinajattelijoiden Suomi. Tämä historian tietokirja kertoo monta tositarinaa suomalaisista toisinajattelijoista pakkovallan, tasavallan ja markkinavallan ajalta. Useimmat kirjassa esiintyvät henkilöt ovat suomalaisia kirjailijoita, poliitikkoja ja toimittajia, jotka ovat antaneet sanansa kuulua aikansa vastustajista huolimatta – toiset lopulta menestyvät, toiset kokevat karvaan kohtalon.

Vastaavaa toisinajattelijoista kertovaa kirjaa ei joka päivä kävele vastaan, eikä peruskoulun tai edes lukion historiantunneilla juurikaan käydä läpi yksittäisten henkilöiden historiaa. Teoksen sisältö avaa niin monia ajatuksia ja totuuksia, joita ei tule edes ajatelleeksi. Nyky-Suomessa pidämme sananvapautta itsestäänselvyytenä, vaikka se ei suinkaan ole ollut sitä vielä sataakaan vuotta. Moni kirjan sisältämä asia tuli minulle täysin uutena tietona, ja pidän kirjan lukemista valistavana kokemuksena.

Yksi yllättävä kirjassa esiintyvä henkilö on presidentti Urho Kekkonen. Kuka olisi arvannut – en ainakaan minä! Itselleni tuttuja nimiä olivat Kekkosen lisäksi Väinö Linna, Pentti Saarikoski, Hannu Salama, Pentti Haanpää, K.J. Ståhlberg ja Arvid Järnefelt. Muuten teoksessa esiintyi monia minulle entuudestaan täysin tuntemattomia henkilöitä, mutta se mahdollisti täysin ennakkoluulottoman ja avoimen lähestymisen heitä käsitteleviin kertomuksiin.

Historiasta kiinnostuneelle ja triviaalitietoa hakevalle teos on oiva pakkaus. Aikakausien perusteella kolmeen lukuun jaettu kirja sisältää useita tiivistettyjä kertomuksia henkilöiden taisteluista sananvapautensa puolesta sekä lopulta ratkaisevia voiton- ja surunhetkiä. Kirja ei suinkaan koostu pitkistä elämänkerroista, vaan teksteihin on tiivistetty oleellisimmat poliittisiin erimielisyyksiin liittyvät tapahtumat. Huomionarvoista teoksessa on alkuperäisten lähteiden käyttö: se sisältää henkilöiden omia kirjoituksia alkuperäisessä tyylimuodossaan.

Kirja voi tuntua puuduttavalta kertomuskirjojen ystäville, sillä kirjan tiivistetty teksti on todella tiedontäyteistä. Mukavalta lukiessa tuntuvat tekstin rohkea jaottelu ja karsittu ulkomuoto. Ne pitävät kirjan koossa ja ehkäisevät sen, ettei kerronta tunnu pitkävetiseltä. Mahtavia ovat kirjan lopussa olevat henkilöistä kertovat lyhyet henkilöesittelyt, jotka täydentävät kirjan sisältöä tilanteissa, joissa pohjatieto henkilöstä puuttuu lukijalta. Mikäli tietoa jää janoamaan lisää, on lähdetiedot merkitty selkeästi kirjan viimeisimmille sivuille.

Punasävyinen henkilökuvilla koristeltu kirjan kansi on voimakas ja sopii kirjan sisältöön. Kannen pelkistetty tyyli on hyvin tyypillinen tietokirjalle, eikä se ole ulkonäöltään kovin kiinnostava tai tunteita herättävä. Kirjan teksti on sopivan kokoista luettavaksi ja tekstin jakavat otsikot erottuvat tarpeeksi tavallisen tekstin joukosta. Visuaalisena ihmisenä olisin itse toivonut tekstin oheen enemmän kuvia, jotta asioita olisi jäänyt paremmin mieleen.

Ihmettelen kyllä, kuinka yksipuolisena olen pitänyt Suomen poliittista historiaa ennen kirjan lukemista. Tämä teos olisi ollut hyvä lisä lukion Suomen historian kurssien tueksi, jos vain olisin saanut sen käsiini aikaisemmin! Joillekin, kuten itselleni, on helpompi oppia esimerkkien kautta, kuin laajasti asian ympäriltä. Henkilötarina olisi voinut painua paremmin mieleeni kuin ympäripyöreä selostus esimerkiksi Suomessa vallinneesta kommunismivastaisuudesta.  Kieltämättä pohdin, miten olisi voinut käydä, jos olisin saanut kirjan luettavaksi ennen historian ylioppilaskirjoituksia, mutta enää voin vain jossitella.

Lotta Tuominen, Rauman Lyseon lukio