1800-luvun Britanniassa eli nuori aatelisnainen, joka ymmärsi täsmälleen, mikä tietokone on ­– jo kauan ennen kuin mitään sellaista oli rakennettu. James Essingerin kirja Adan algoritmi­ – Kuinka lordi Byronin tytär Ada Lovelace käynnisti digiajan kertoo tiedemaailman edelläkävijästä, joka ei sukupuolensa vuoksi saanut koskaan mahdollisuutta toteuttaa visioitaan. Essinger kirjoittaa, että aikakauden naista syrjivä ilmapiiri jarrutti kehitystä arviolta sadalla vuodella.

Essinger kuvailee värikkäästi yläluokan seurapiirejä, joiden keskellä Ada kasvoi. Adan isä, runoilija lordi Byron oli aikansa kohujulkkis, jonka valtavat velat ja elostelijan maine varjostivat tyttären elämää. Adan äiti ajatteli opiskelun ja erityisesti matematiikan taltuttavan Adan mielikuvituksen, jottei tyttärestä tulisi isänsä kaltaista huikentelevaista taiteilijaa. Koulutuksen ainoa tavoite oli kuitenkin aateliselle asiaankuuluva sivistys. Vaikka matematiikasta tuli Adalle intohimo, naisen mahdollisuudet tieteelliseen uraan olivat olemattomat:

"Hänen [matemaatikko Mary Somervillen] isänsä uskoi - tuohon aikaan tällainen ei ollut epätavallista - että 'abstraktin ajattelun aiheuttama rasitus vahingoittaisi naisen haurasta ruumiinrakennetta'."

Lannistumaton Ada ystävystyi matemaatikko Charles Baggagen kanssa ja tuki Baggagea hänen elämäntyössään, analyyttisen koneen eli varhaisen tietokoneen kehittämisessä. Adan kirjoitukset koneesta osoittavat, että hän ymmärsi ja osasi selittää koneen toiminnan jopa paremmin kuin sen keksijä itse. Yksi huomautuksista oli niin monimutkainen algoritmi, että Adaa pidetään maailman ensimmäisenä tietokoneohjelmoijana. Hän myös esitti, miten analyyttista konetta voitaisiin soveltaa käytäntöön. Ada erotti tietojenkäsittelytieteen matematiikasta ja ennakoi informaation, esimerkiksi musiikin digitalisoimisen. Matematiikan opiskelu ei siis suinkaan ollut taltuttanut Adan lennokasta mielikuvitusta vaan pikemminkin lietsonut sitä.

Tiedeyhteisö ei kuitenkaan ottanut naista vakavasti. Jopa Baggage kutsui Adaa hiukan alentuvasti ”tulkitsijakseen”, eikä ilmeisesti koskaan tutustunut syvällisesti hänen ajattelunsa omintakeisuuteen. Baggage ei myöskään sallinut Adan auttaa häntä viestimään, mihin analyyttinen kone käytännössä pystyisi. Essinger kirjoittaa, että tässä hän teki virheen: Yksin Baggage ei onnistunut vakuuttamaan rahoittajia projektinsa merkityksestä eikä koskaan saanut konetta valmiiksi.

Essingerin tulkintojen pohjana on etupäässä Adan ja Baggagen käymä laaja kirjeenvaihto, josta osa on säilynyt tähän päivän saakka. Kaunopuheiset kirjeet tarjoavat kiehtovan ikkunan Adan aikakauteen.

Kirja on erityisen kiinnostava nyt, kun ohjelmointi on otettu osaksi opetussuunnitelmaa. Teknologia-ala on miesvaltainen ja ennakkoluulot ja -asenteet saattavat edelleen olla esteenä tyttöjen alalle hakeutumiselle. Adan algoritmi ei ole niinkään kuvaus tietokoneen historiasta kuin mukaansatempaava tarina nuoresta lahjakkuudesta. Adalle matematiikka teki mahdolliseksi rakentaa maailmoja, joita häntä ympäröivät ihmiset eivät osanneet kuvitellakaan. Adan mukaan nimettiin ohjelmointikieli 150 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Oona Riitala, Suomen Akatemian viestintä