Suomalaisen yhteiskunnan historia - Menikö se niin? (päättynyt 2017)

Suomen ja Vienan historia osoittavat, että rajoilla on väliä ja että ”kansallisilla historioilla” on merkityksensä. Dosentti, tutkijatohtori Ville Kivimäki pohtii rajojen merkitystä, yhteisiä ja erottavia menneisyyksiä sekä historian muutosvoimien rattaita syrjäseutujen yksilöiden ja yhteisöjen kannalta.

Tutkijatohtori Johanna Wassholm kirjoittaa Suomen toisesta satavuotisjuhlasta, jota vietettiin vuonna 1909 Suomen oltua liitettynä Venäjän valtakuntaan vuosisadan verran.

Nuoren aikuisväestön velkaantumisen ongelmat nousivat näyttävästi uutisotsikoihin Helsingin Sanomissa vuoden vaihteessa 2016–2017.
Tutkijatohtori Tiina Hemminki kirjoittaa, miten historian tutkiminen, opettaminen, oppiminen ja ymmärtäminen on tärkeää velkaantumisen kulttuurin ymmärtämiseksi.

Historiaa on ollut mahdollista opiskella peruskoulusta tohtoriksi asti ilman, että sukupuolen merkityksestä menneisyyden tapahtumissa ja ilmiöissä keskusteltaisiin. "Pakollinen kurssi tarjoaa kaikille perusopintojen opiskelijoille saman mahdollisuuden historian näkemiseen mahdollisimman moniulotteisesti", kertoo Pirita Frigren.

Millaista tarinaa itsenäisen kansallisvaltion pääkaupunki rakentaa? Marjaana Niemi kirjoittaa blogissaan Helsingin keskustan toteutuneista ja toteutumattomista suunnitelmista vuosisadan alusta tähän päivään.

Professori Pirjo Markkola pohtii historiantutkijan valtaa ja vastuuta.
”Tehtävänämme oli tutkia suomalaisen lastensuojelun epäonnistumisia tekemällä aiheesta noin 300 haastattelua. Selvitystyön keskittyminen vääryyksiin ja epäonnistumisiin rajasi lastensuojelun onnistumiset tutkimuksen ulkopuolelle."

Tutkija Ilona Pikkanen pohtii blogissaan sanavalintoja. "On puhuttu poliitikkojen sanavalinnoista ja siitä, saako niitä ottaa tosissaan. Historioitsijan kannalta kiinnostavinta on se, että sanavalinnat, rinnastukset ja metaforat liittyvät aina historiaamme yhteisönä ja sen kerronnallisiin laskoksiin."

EU pyrkii vahvistamaan yhteistä eurooppalaista arvoperustaa aktiivisella kulttuuriperintöpolitiikallaan. Unescon maailmanperintösopimus on yksi tunnetuimpia kansainvälisiä sopimuksia. Tanja Vahtikari pohtii kirjoituksessaan, kuka omistaa maailmanperinnön ja tarjoaako se vaihtoehdon kansalliseen kulttuuriperintöön usein kytkeytyvälle nationalismille.

”Et taida tietääkään mikä on vaivaistalo, ja siitä saat olla iloinen.” Näin totesi kirjailija Astrid Lindgren (1966) nuorille lukijoilleen kertomuksessa, jossa Vaahteramäen Eemeli-poika järjesti kotonaan Kissankulmassa joulupidot vaivaistalon asukkaille.Tutkijatohtori Johanna Annola kirjoittaa blogissaan vaivaistalon asukkaista ja vaivaishoidontarkastajan roolista vanhusten hoidon järjestämisessä.

Sami Suodenjoki tutkii Tampereen yliopistossa kunnanvaltuustojen ja paikallisdemokratian historiaa. Kittilän kunnan viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, etteivät kuntalaisten demokraattisesti valitsemat luottamuselimet aina kykene korjaamaan kunnallishallinnon toimintahäiriöitä itse, vaan valtiovallan väliintulo voi olla tarpeen.

Suomalaiset yliopistot laajentavat kandidaatintutkintojaan yhdistämällä pieniä aineita suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja ylittämällä tiedekuntien rajoja. Laura Hollstenin mukaan moniosaajia arvostettiin myös 1700-luvulla, esimerkkinä Kuninkaallisen Turun akatemian kasvatti Pehr Stenberg.

Tutkijatohtori Heikki Kokko kirjoittaa blogissaan ”Pentinkulman tirkistysaukosta”. Kokko käsittelee kirjoituksessaan Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -romaania ja sen vaikutuksia historiatulkintoihin.

”Hyvällä elämällä” on kaksoismerkitys.  Se merkitsee toisaalta nuhteetonta, uskonnolliset normit täyttävää elämää, mutta se on myös helppoa, onnellista, autuasta, täyttä elämää. Kumpaa näistä tarkoitetaan, näyttää olevan sukupolvikysymys, kirjoittaa akatemiatutkija Antti Häkkinen.

Mustasta propagandasta on kyse silloin, kun viestin tosiasiallinen lähettäjä ei helposti selviä tai kun pyritään antamaan vaikutelma siitä, että viesti tulee ”kotimaisesta” luotettavasta lähteestä.

"Suomen väestönlaskenta alkoi kategorisoida ihmisiä kielen mukaan vuonna 1880. Jokaisen oli kuuluttava jompaankumpaan ryhmään: äidinkieli oli joko suomi tai ruotsi – ja se siitä. Sellaiset ilmaisut kuin ’finlandssvensk’, ’finne’ ja ’finländare’ ovat peräisin vasta 1900-luvun alkupuolelta ja nationalismin tuote", kirjoittaa Atina Nihtinen.

Selfiekepin ajan Suomesta muodostuu harmaa ja ankea kuva: talous luhistuu, hyvinvointi säröilee, poliitikot eivät koskaan lunasta lupauksiaan ja huippu-urheilijat eivät kaikesta ”reenaamisestaan” huolimatta vakuuta tiukan paikan tullen.

Kuinka moni tietää kansainvälisen tyttöjen päivän, jota vietetään 11. lokakuuta? Viime vuoden lokakuussa katujen varsilla näkyi julisteita, jotka pakottivat katsomaan kehitysmaiden tyttöjen arkea. Mitä elämältä on odotettavissa, ”koska olen tyttö”. Julisteet olivat karuja, mutta muistuttivat, että jo vuosikymmeniä on tiedetty, miten tyttöjä kouluttamalla maailma tulee paremmaksi. Tyttöjen ja naisten koulutus tuo edistystä perheelle ja koko yhteiskunnalle. Tämä on toteutunut Suomessakin.

Olavi Paavolainen (1903-1964) ja Peter von Bagh (1943-2014) ovat nousseet kulttuurin tietokirjallisuuden merkkihenkilöiksi.