Muinaiskalututkinnon alkeita

Kivikauden arvoituksellisimpiin esineisiin lukeutuvat niin kutsutut hirvenpääsauvat, jonka toinen pää on muotoiltu hirvenpääksi. Kokonaisina säilyneitä, varmuudella tällaisiksi sauvoiksi laskettavia esineitä on löytynyt neljä kappaletta.

Ilkka Mäki-Fränti esittelee blogissaan kahta esinettä, jotka antavat pienen vilauksen kivikauden elinkeinoihin ja niistä arkeologeille säilyneisiin jälkiin.

Mirva Pääkkönen oli mukana selvittämässä mehiläisten hyödyntämisen tai hoidon aloitusajankohtaa Euroopassa ja Euraasiassa. Mehiläisten hoito on voinut olla alkusysäys myös muiden kotieläinten kesyttämiselle. Tärkeimmäksi mehiläisistä saatavaksi tuotteeksi mielletään usein hunaja, mutta todennäköisesti mehiläisvahalla on ollut aivan yhtä suuri merkitys neoliittisen ajan ihmisille.

Suomen mahdollisesti vanhin tunnettu latinankielinen hautakivi löytyy Maarian kirkosta. Se kuuluu ylhäiselle naiselle nimeltä Ingigerdis. Turun tuomiokirkossa on useampikin keskiaikainen hautakivi, jotka löytyivät kirkon tutkimus- ja entistämistöiden yhteydessä 1920-luvulla. Yksi pormestarin kuorissa esillä olevista kivistä on piispa Konrad Bitzin, jonka elämästä tiedetään melko paljon. Mitä hautakivet kertovat menneistä ajoista?

Useille taidelasia hankkineille lienee tuttua punaisen lasin suhteellisen korkea hinta värittömään lasiin tai muihin väreihin verrattuna. Herättikin suurta ihmetystä, kun Katedralskolanin syksyn 2014 kaivauksilta löytyi useita paloja kirkkaanpunaista tasolasia myöhäiskeskiaikaiseksi oletetun latriinin, eli ulkokäymälän, täytöstä.

Sanna Kosubenko luo blogitekstissä katsauksen Viron kivikautisiin luuriipuksiin ja figuureihin. Viron maaperän olosuhteet ovat luun säilymiselle otollisempia kuin Suomessa, minkä vuoksi myös luulöydöt kivikautisilta asuinpaikoilta ja kalmistoista ovat yleisempiä.

Tehokkain tiedon säilyttämistapa on kirjoitus. Se vaatii alustansa. Arkeologian professori Jussi-Pekka Taavitsainen kertoo blogissaan paperin historiasta.

Keskiaikaiset pappilat kiinnostavat arkeologeja. Vanhojen seurakuntien
pappiloilla on takanaan pitkä historia erilaisine maankäyttö- ja
rakennusvaiheineen. Monet pappiloista periytyvät keskiaikaan, jolloin ne
toimivat katolisen kirkon virkataloina. 

Silloin tällöin joku tarttuu lapioon juuri oikeassa paikassa ja löytää maahan haudatun rahakätkön. Kätketyssä hopeassa on jotain kiehtovaa, eikä se kaipaa tutkijaa selittämään löydön merkityksellisyyttä.

Arkeologia ja kielitieteen osa-alue sanastohistoria tutkivat molemmat menneisyyttä tutkivia. Usein arkeologien ja sanastontutkijoiden käsitykset esihistorian kulusta ja ilmiöistä poikkeavat kuitenkin toisistaan. Tohtorikoulutettava Minerva Pihan mukaan yhteisen sävelen löytäminen on silti mahdollista, esimerkkinä hän mainitsee lampaan.

Järvet, meret ja joet ovat olleet ihmisten pääkulkuväyliä viime vuosisadoille asti. Vesistö on ollut nopein ja kätevin kulkuväylä, joka on tarjonnut laajat yhteydet valloitusretkille, kaupankäynnille ja löytöretkille. Vesi on väistämättä vaatinut tästä osansa. Pohjassa lepää suuria määriä hylkyjä ja niillä seilanneita ihmisiä. Vedenalainen arkeologia tutkii näitä pinnan alla lepääviä kohteita. Tvärminnen rannikkovesistä löytyy yksi harvoista Suomessa arkeologisen tutkimuksen kohteena olevista hylyistä.

Synnymme alasti, mutta sen jälkeen olemme sidoksissa tekstiileihin koko
loppuelämämme. Ne muodostavat toisen ihomme, jonka kautta viestimme sanattomasti toistemme kanssa hamaan kuolemaan saakka, ja joskus vielä sen jälkeenkin.

Jos yhdet populaarikulttuurin lemmikeistä eli fiktiiviset sankariarkeologit unohdetaan, näyttäytyy muinaistiede laajalle yleisölle ennen kaikkea suurten ja näyttävien asioiden muodossa. Klassisia esimerkkejä tästä ovat Stonehenge, Machu Picchun inkakaupunki, Egyptin pyramidit, antiikin Kreikan ja Rooman rakennukset sekä Kaksoisvirranmaan ja maya-arkkitehtuurit.

Lipidit ovat laajakirjoinen joukko luonnonyhdisteitä, johon kuuluvat muun muassa rasvat, sterolit ja rasvaliukoiset vitamiinit. Orgaaniset jäänteet voivat säilyä arkeologisessa keramiikkamateriaalissa in situ, eli astian sisältämä
aines on pysynyt astian sisällä nykypäivään saakka.