Robotit tulevat – vai tulevatko?
Porin suomalaisen yhteislyseon lukion opiskelijat saivat nauttia keskiviikkona 16.1 tulevaisuudentäytteisistä aamutunneista, kun Tampereen yliopiston tutkija Jaana Parviainen saapui pitämään Suomen Akatemian Tietobreikkiä robotiikasta ja sen kehityksestä.
Paikalle saapui runsaslukuinen joukko opiskelijoita.
Parviainen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1998. Nykyään hän työskentelee Tampereen yliopistolla Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE) -hankkeen parissa. Hankkeessa tutkitaan ja arvioidaan uuden sukupolven palvelurobottien soveltumista hyvinvointipalveluihin, kuten sairaan- ja vanhustenhoidon tarpeisiin. Parviaisen tehtävät hankkeessa liittyvät pääasiassa robottien käytön eettisiin ja sosiaalisiin kysymyksiin, siis esimerkiksi siihen, lisääkö robottien käyttö vanhustenhoidossa yksinäisyyttä. Hän on aikaisemmin tutkinut perinteisempien filosofisten aiheiden lisäksi myös esimerkiksi sitä, millaiselta robotin tulisi näyttää, jotta käyttäjän olisi helppo luottaa siihen.
Robotiikan kehityksen nykytilanne
Jotta opiskelijat pääsivät hieman kärryille robotiikasta, Parviainen aloitti kertomalla robottien historiasta sekä erilaisista robottityypeistä. Pohjustuksen jälkeen opiskelijoille alkoi muodostua käsitys robotiikan nykytilanteesta konkreettisten esimerkkien avulla. Fukushiman turman raivaustöissä käytettävän käärmerobotin kehitys kesti kuusi vuotta, jotta se saatiin kestämään vaikeat olosuhteet. Teollisuusrobotit ovat jo laajasti käytössä, esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalla on noin 600 robottia. Kuitenkin kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti hoitotyöhön kykenevä robotti on vasta haave.
Perusteet tulivat tutuiksi heti luennon alussa.
Itsenäisesti toimivaan robottiin tarvittaisiin ASI (Artificial Super Intelligence) -tason tekoälyä, mutta tällä hetkellä ei ole saavutettu vielä edes AGI (Artificial General Intelligence) -tasoa. Vain ANI (Artificial Narrow Intelligence) -taso tekoälyä on pystytty kehittämään ja soveltamaan, esimerkiksi rekrytointiohjelmistoissa. Tekoäly on jo lyönyt ihmisen matemaattisten ongelmien ratkaisemisessa ja mm. shakissa, mutta päättelyyn, ongelmanratkaisuun ja soveltamiseen kykenevä tekoäly on vasta tulossa. Tutkimista omalta osaltaan vaikeuttaa myös se, että älykkyyden määritelmä on häilyvä.
Sosiaaliset robotit ovat kehittyneet paljon vuosituhannen alusta.
Ihmismäinen robotti hyväksytään helpommin
Yksi näkökulma robotiikkaan on ns. antropomorfismi, eli se, kuinka paljon robotti muistuttaa ihmistä. Masahiro Mori julkaisi vuonna 1970 Outo laakso -teorian, jonka mukaan robotin saama hyväksyntä kasvaa tiettyyn pisteeseen asti ulkonäön muuttuessa ihmismäisemmäksi. Tässä pisteessä robotti koetaan vastenmieliseksi ja pelottavaksi, mutta ihmismäisyyden jälleen lisääntyessä robotti hyväksytään paremmin. Myös robotin sukupuoli vaikuttaa ihmisten reaktioihin.
Miksi sosiaalisia robotteja tarvitaan? Esiin nousi muun muassa vanhusten yksinäisyyden lievittäminen. Jos robotteja pystyttäisiin käyttämään esimerkiksi juuri hoitoalalla tehokkuuden parantamiseen, se voisi tuoda myös rahansäästöä.
Keskustelua herättänyt ihmistä muistuttava robotti Sophia ja esikuvansa, näyttelijä Audrey Hepburn.
Mitä itse opin?
Tekoälyn arvioimiseen vuonna 2012 keksitty, ehkä hieman humoristinenkin ”kahvitesti” havainnollisti hyvin sitä, etteivät robotit vielä hetkeen tule syrjäyttämään ihmistä. Kahvitestissä robotin pitää mennä tavalliseen amerikkalaiseen kotiin, etsiä keittiö ja kahvinkeitin sekä keittää kahvia. Pelkästään kahvinkeittimen tunnistaminen mallien ulkonäön vaihdellessa olisi jo iso rasti. Myös kahvinpurujen annosteleminen tuottaisi ongelmia, sillä tällä hetkellä robotin on vaikea tarttua asioihin ihmisen tavoin pinsettiotteella.
Robotit ovat ja tulevat olemaan hyviä renkejä, mutta hyviä robotti-isäntiä ei tulla näkemään vielä hetkeen.
Lähteet:
http://roseproject.aalto.fi/fi/
Teksti: Opiskelija Valtteri Kangasmaa
Kuvat: Opettaja Hanna Virtanen
