2.5.2018

Kärkevä teos pureutuu suomalaiseen mediaan

Mediaa kutsutaan usein neljänneksi valtiomahdiksi: toimittajakunta vahtii vallanpitäjiä ja älähtää, kun epäkohtia ilmenee. Nuoret toimittajat Emilia Kukkala ja Pontus Purokuru väittävät Luokkavallan vahtikoirissa (Into Kustannus 2016) kuitenkin päinvastaista. Heidän mukaansa suomalainen media toimii pääasiassa elitiin lemmikkikoirana, joka nuuhkuttaa innoissaan isäntänsä talutusnuorassa ja ärisee alemmilleen.

Luokkavallan vahtikoirat koostuu viidestä osiosta, joiden aikana kirjoittajat käyvät läpi kasan tapausesimerkkejä ja tarkastelevat suomalaisen yhteiskunnan ja median arvomaailmaa ja rakenteita. Lisäksi mukana on myös materiaalia suomalaisille toimittajille tehdystä kyselystä ja muutamia haastatteluja. Kirjoittajat ovat avoimen poliittisia ja teksti onkin melko normatiivista ja täynnä vasemmistolaista retoriikkaa.

Kukkala ja Purokuru ovat vakaasti sitä mieltä, että suomalainen media pyrkii pääasiassa pitämään vallan siellä missä se on aina ollutkin, ja polkee samalla tavallista kansaa päähän. Heille suomalainen media on lauma sinisilmäisiä kynäilijöitä, joiden tuotoksia leimaa lähinnä tylsämielinen keskiluokkaisuus ja eliitin palvonta. Toimittajien suhtautuminen omaan ammattikuntaansa on vähintäänkin alentuvaa, ellei suorastaan ylimielistä: ”Miellyttämisreaktiot tulevat selkärangasta, vaikka toimittajan vilpitön aikomus olisikin olla kriittinen”. Itse pidän kirjoittajien näkemystä jokseenkin kummeksuttavana varsinkin, kun heidän kyselyynsä vastanneet toimittajat kyllä itse tuntuivat ymmärtävän oman asemansa vallankäyttäjänä ja siitä seuraavan vastuun.

Muutenkin monet kirjassa esitetyistä väittämistä ja huomioista tuntuivat olevan ristiriidassa omien kokemusteni kanssa. Teoksen mukaan suomalainen media on esimerkiksi tietoisesti edistänyt rasismia, ei nosta esille erilaisia mielipiteitä, vaan haastattelee useimmiten pelkkää eliittiä, ja kirjoittaa poliitikkojen ja muiden vaikuttajien lausunnoista ilman minkäänlaista kritiikkiä tai pohdintaa. Pääosin en tunnistanut kuvauksesta niitä medioita, joita käytän, vaan ennemminkin mieleeni tuli useita konkreettisia juttuja viime ajoilta, jotka ilmentävät täysin päinvastaista journalismia. Mediassa on epäilemättä puutteensa, mutta kirjoittajien ajatus suomalaisen tiedonvälityksen totaalisesta alennustilasta tuntuu vain ylilyönniltä.

Luokkavallan vahtikoirista säteilee myös reippaasti ironiaa, sillä Kukkala ja Purokuru syyllistyvät toistuvasti aivan samoihin synteihin kuin mistä muita toimittajia kirjassaan suomivat. He esimerkiksi vastustavat suurten massojen leimaamista, mutta pitävät silti yksittäisiä, täysin eri medioita edustavien toimittajien juttuja esimerkkeinä ”suomalaisista toimittajista” yleensä. Lisäksi kirjoittajien vahva poliittisuus tuottaa jokseenkin huvittavia sivutuotteita: esimerkiksi thatcherlaisuutta käytetään jonkinlaisena demonisuuden synonyyminä, ja kitkerä analyysi Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoskesta kestää viisi sivua.

Kirjassa on myös valitettavan paljon yleistason huutelua ja kärkkäitä väitteitä, joihin ei ole liitetty yhtään konkreettista tapausesimerkkiä tai lähdeviitteitä. Lisäksi kirjassa käsiteltyjen juttujen tulkinta on usein hyvin jyrkkää, ja neutraalius uhrataan poliittisille tavoitteille.

Toistuessaan tämä vähentää kirjan uskottavuutta. Olisin yleisestikin toivonut kirjoittajilta hieman laajempaa ja rauhallisempaa pohdintaa kärjistyksien sijasta.

Huomattavista puutteistaan huolimatta Luokkavallan vahtikoirilla on hetkensä. Kirjoittajat eivät peittele omaa näkökulmaansa, ja kirjan keskeiset väitteet muodostavat koherentin kokonaisuuden. Lisäksi Kukkalan ja Purokurun pääidea teoksen taustalla pitää joka tapauksessa paikkansa, vaikka siihen päädytäänkin hieman kompastellen: kukaan ei ole vapaa yhteiskunnallisen taustansa vaikutuksesta, ja sen takia toimittajienkin tulisi huomioida tämä kaikessa toiminnassaan ja olla avoimempia lähtökohdistaan. Yleisesti kirja voikin olla ihan kiinnostavaa luettavaa, mikäli vain varautuu siihen, että täysin objektiivisen tietoteoksen sijasta on tarttumassa poliittiseen julistukseen.

Heini Pitkänen,  Ressun lukio

Viimeksi muokattu 30.10.2018

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi