Unia historian hämärästä
Tiedonsosiologian klassikossaan Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen Peter L. Berger ja Thomas Luckmann vertaavat tietoamme ympäröivästä todellisuudesta kapeaan valokiilaan, joka valaisee polun öisen metsikön halki. Tämän tiedon valossa meille näyttäytyy se arkitodellisuus, jossa elämme ja toimimme järkevästi, harkiten ja ennakoitavasti. Pimeä öinen metsä kätkee kuitenkin joukon muita, eksyttäviä todellisuuksia: "Voidaankin sanoa – runollisesti joskaan ei tyhjentävästi – että jokapäiväinen elämämme verhoutuu uniemme hämärään." (emt., s. 56)
Historiantutkimuksen osalta unet todellakin ovat kuuluneet tuonne pimeyteen, jota tutkijan valokiila on harvoin yrittänyt valaista. Käytännön lähdeongelmien lisäksi syynä lienee ollut unien soveltumattomuus historian yleisiin tiedonintresseihin. Unet ovat villejä, epämääräisiä ja absurdeja; niiden kautta tuntuu vaikealta päästä käsiksi politiikkaan, yhteiskuntaan, kulttuuriin, identiteetteihin, maailmankuvaan tai mentaliteetteihinkaan. Menneisyyden kokemus- ja tunnehistorian kannalta unet voivat kuitenkin olla mitä kiehtovin tutkimuskenttä. Tätä kautta niillä saattaa olla myös laajempaa selitysvoimaa kuin mitä on ajateltu.
Lähdetilanteen osalta tilanne Suomessa on harvinaisen hyvä, ellei ainutlaatuinen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkisto on koonnut valtavat aineistot suomalaisten muistitietoa, ja kansanperinnettä tallentavana laitoksena se on kiinnittänyt paljon huomiota juuri unikertomuksiin. Mainiossa kirjassaan Kerrotut ja tulkitut unet emeritaprofessori Annikki Kaivola-Bregenhøj on hyödyntänyt muun muassa juuri näitä aineistoja, joita on itsekin arkistoon kartuttanut. Kaivola-Bregenhøj tuo kirjassaan myös esille, kuinka länsimainen tapa sijoittaa unet jonnekin järjen ja "todellisuuden" ulkopuolelle on suhteellisen tuore: aiemmin ja monissa muissa kulttuureissa edelleenkin unilla on paljon merkittävämpi asema kiinteänä osana arkielämää.
Olen itse käynyt läpi suomalaisten sotaan liittyviä unia niin sota-ajalta kuin sodan jälkeenkin. Millaisia yleisiä erityispiirteitä uniin historiantutkimuksen kohteena liittyy? Unet sekoittavat ajallista jakoa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Unissa menneisyys elää osana nykyhetkeä. Kun kyse on sotapainajaisten kaltaisista traumaattisista elämyksistä, kyse on menneisyydestä, joka ei suostu siirtymään omalle paikalleen historiaan. Vielä 1990-luvun lopulla lentokentän vieressä asunut nainen palasi öisin toistuvasti sota-ajan pommituksiin, kun laskeutuvien lentokoneiden ääni tunkeutui uniin. Ja rintamamiesten unissa pahimpia tilanteita käydään yhä uudelleen ja uudelleen läpi, vaikka sodan päättymisestä on pian jo 70 vuotta. Toisaalta unessa ihminen voi myös saada otteen ahdistavasta menneisyydestä. Erään veteraanin sotapainajaiset päättyivät siihen, kun hän unessa suuttuneena ilmoitti suojeluskuntapukuihin sonnustautuneille kylän miehille, että nuo ajat ovat nyt jo ohi.
Unet ovat ristiriitojen, pelkojen ja toiveiden temmellyskenttää. Öisin tulevaisuuskin on siten läsnä konkreettisimmin kuin valveilla. Painajaisten ohella erilaiset enneunet ovat yleisintä sotauniainesta. Yleensä unennäkijälle saapui ennakkotieto jonkun läheisen kuolemasta tai selviytymisestä, usein myös sodan syttyminen ja rauhan tulo ilmoitettiin unessa. Talvisodan lopulla nähdyssä unessa kaatuneet nostivat myrskyssä salkoon rikkinäisen Suomen lipun. Ja syksyllä 1941 pukimossa töissä ollut nainen kohtasi unessa Adolf Hitlerin, joka yhdessä Eva Braunin ja suuren susikoiran kanssa tuli hankkimaan housuja. Vasta kolmannet kelpasivat, mistä enteisiin vihkiytynyt työtoveri osasi arvella sodan kestävän vielä kolme täyttä vuotta. Harva muistelija on tosin viitsinyt kirjata paperille kaikkia pieleen menneitä uniennusteita.
Unimaailma on yksityisintä elämänpiiriämme, mutta sinne tunkeutuvat myös vahvat kollektiiviset kokemukset ja tunteet. Hämmästyttävässä kirjassaan Das Dritte Reich des Traums saksanjuutalainen Charlotte Beradt julkaisi ja analysoi 1930-luvun Saksassa keräämiään tavallisten saksalaisten unia. Niissä näkyi, kuinka totalitaristinen järjestelmä kirjautui kansalaistensa mieliin ja otti valtaansa kaikkein intiimeimmätkin ajatukset. Unet voivat olla pakopaikka, mutta yhtä lailla ne voivat muodostua vankilaksi. Suomessakin välittömät toisen maailmansodan jälkeiset vuodet näyttäytyvät unimuistelmissa painajaisaikana, jolloin summat, äyräpäät ja kiestingit eivät päästäneet otteestaan.
Menneisyyden ja tulevaisuuden limittyminen – menneisyyden ihmisen pelot, toiveet ja odotukset – näiden tutkimukseen unien hämärä metsä voi tarjota rikkaan historiallisen maaston.
Kirjallisuus:
Charlotte Beradt, Das Dritte Reich des Traums (München: Nymphenburger, 1966).
Peter L. Berger & Thomas Luckmann, Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen: Tiedonsosiologinen tutkielma, 1966, suom. Vesa Raiskila (Helsinki: Gaudeamus, 1994).
Annikki Kaivola-Bregenhøj, Kerrotut ja tulkitut unet: Kulttuurinen näkökulma uniin (Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010).
Kirjoittaja:
Ville Kivimäki FT, tutkijatohtori
"Tunteet ja sodan kulttuurihistoria Suomessa vv. 1939-51" Suomen Akatemian tutkimushanke, Helsingin yliopisto
Kotisivu: http://tuhat.halvi.helsinki.fi/portal/fi/person/vikivima
