17.9.2018

Tiedettä somesukupolvelle: Tutkijoiden yö tavoittaa nuoret

Lainaa tutkija illaksi! Tutustu hämähäkkien K-16-seksielämään tai seikkaile tiesi ulos pakohuoneesta! Kokeile robottiratoja, tee valintoja inkvisition noituusoikeudenkäynnissä tai vieraile Nallesairaalassa! Tällaisilla viesteillä markkinoimme syyskuun lopussa 28.9. järjestettävää Tutkijoiden yö –tapahtumaa. Tapahtuma ulottuu tänä vuonna 11 paikkakunnalle ja tarjoaa ohjelmaa kaikenikäisille.

Mutta missä tässä on se tiede? Onko luvassa pelkkää hurlumheitä, missä ovat painava yhteiskunnallinen keskustelu ja perustutkimus? Euroopan laajuisen Tutkijoiden yön tavoitteena on puhutella erityisesti nuoria ja esitellä heille tutkijanura kiinnostavana vaihtoehtona. Tavoittelemme siis vaativaa kohderyhmää, jonka kiinnostus ja katse pitäisi siirtää älypuhelimesta kiihdytinlaboratorioon. Siihen ei perinteinen paneelikeskustelu riitä. Viime vuoden tapahtumassa oli upeaa nähdä, kuinka päivällä koululuokkansa kanssa yliopistolla vierailleet nuoret tulivat vielä illalla uudelleen, ja toivat myös perheensä mukanaan. Kokeileminen, pelinomaisuus ja itse tekeminen selvästi koukuttivat nuoria ja vähän vanhempiakin kävijöitä.

Toinen tavoite on esitellä tutkijoita ja heidän työtään. Tutkijat ovat keskuudessamme, ja he eivät muodosta omaa omituista lajiaan. Naapurisikin voi olla tutkija! Viime vuonna eri paikkakuntien tapahtumissa vieraili yli 24 000 kävijää. Tapahtuman onnistumisen mahdollistivat lähes 700 tutkijaa, jotka heittäytyivät kertomaan omasta alastaan eri foorumeilla Science Slam -lavoilta tuomiokirkkoon. Vieraat toivottavasti havaitsivat, että nämä eivät olleet mitään kaiken maailman dosentteja, vaan aiheestaan aidosti innostuneita ja valtavasti tietäviä asiantuntijoita.

Jyväskylän yliopistossa viime vuoden Tutkijoiden yö oli kaikkien aikojen suosituin tiedetapahtumamme, jossa vieraili yli 12 000 kävijää päivän ja yön aikana. Paitsi että täältä löytyvät Suomen vetovoimaisimmat tutkijat ja kampukset, suosioomme vaikutti varmasti myös hyvä yhteistyö samaan aikaan järjestetyn Valon kaupunki -tapahtuman kanssa. Paikallisbussit, eli jyväskyläläisittäin linkit, kyyditsivät kansaa maksutta. Koko kaupunki oli hyvällä juhlamielellä liikkeellä tutustuen ainutlaatuisiin valotaideteoksiin ja tieteen ihmeisiin.

Tänä vuonna ohjelman teemana on jäljet. Ihmetyksen ja tutkimuksen kohteena ovat esimerkiksi eläinten tassunjäljet, molekyylien jättämät jäljet sekä ihmisen maailmaan jättämät jäljet. Samalla vietetään myös kulttuuriperinnön eurooppalaista teemavuotta sekä muistellaan Suomen vuoden 1918 sisällissotaa. Toiveenamme on, että tapahtuma jättää voimakkaan muistijäljen vieraiden mieliin.

Tutkijoiden yö -tapahtumia on järjestetty syyskuun viimeisenä perjantaina sadoissa kaupungeissa eri puolilla Eurooppaa vuodesta 2005 lähtien. Suurelle yleisölle suunnatun tiedetapahtumakonseptin tavoitteena on tuoda esiin tutkijoita, tutkijoiden tekemää työtä ja tieteen vaikutusta jokapäiväiseen elämäämme mukaansatempaavalla tavalla. Tutkijoiden yö -tapahtumia tukee Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman Marie Skłodowska-Curie -toimet.

 

Tutkijoiden yö: www.tutkijoidenyo.fi

Facebook: https://fi-fi.facebook.com/tutkijoidenyo/

Liisa Harjula

Kirjoittaja toimii viestintäpäällikkönä Jyväskylän yliopistossa ja vastaa Tutkijoiden yön valtakunnallisesta markkinoinnista ja viestinnästä

 

Kuvat: Petteri Kivimäki ja Sari Laaportti

Viimeksi muokattu 17.9.2018

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi