Kaupungistumisen kehityskulut vaikuttavat ekologiseen kestävyyteen

Kirjoittajat:
Antti Rehunen, Ari Nissinen & Emma Terämä
Suomen ympäristökeskus, SYKE

Yhdyskuntien kehitys ja kaupungistuminen vaikuttavat ekologiseen kestävyyteen monin tavoin. Suomen ympäristökeskuksessa näitä vaikutuksia on arvioitu yhdyskuntarakenteen aluerajausten, liikkumisen tunnuslukujen, eri arviointityökalujen ja päästölaskennan avulla. Tuloksista käy ilmi, että yhdyskuntien fyysinen rakenne tiivistyy, mutta toiminnallisesti kaupunkiseudut ovat pysyneet hajautuneina. Uudisrakentaminen sekä kuormittaa ympäristöä että parantaa rakennuskannan energiatehokkuutta. Myös sillä on suuri merkitys kestävän kaupungistumisen kannalta, minne uudet kaupunkilaiset asettuvat ja kuinka paljon heillä on varaa kuluttaa: yhdyskuntarakenteen suunnitelmallisella kehityksellä voidaan tukea mm. kestäviä työ- ja asiointimatkoja. Niin asumista, liikkumista kuin palvelurakennetta tulee kehittää sopusoinnussa ekologisen kestävyyden tavoitteiden kanssa.

 

Kaupunkiseutujen merkitys kasvaa

Kaupunkialueiden asukasmäärä on kasvanut viime vuosikymmeninä yli kaksinkertaista vauhtia koko maan kasvuun verrattuna. Vuonna 2017 neljä viidestä taajama-asukkaasta asui jollain 34 kaupunkiseudusta, joiden keskustaajamassa on vähintään 15 000 asukasta. 2000-luvun aikana noin 81 % ja viime vuosina jopa yli 90 % uusista asunnoista on sijoittunut kaupunkiseuduille (RHR 2019, YKR 2019). Tulevaisuudessa väestönkasvun ennakoidaan keskittyvän vain muutamalle suurimmalle kaupunkiseudulle. Tämän vuoksi kaupunkiseuduilla tehtävät suunnitteluratkaisut ovat kestävän kehityksen kannalta erityisen tärkeitä.

Kaupungistumisen kääntöpuolena on väestöään menettävien alueiden tyhjenemiskehitys. Uusia asuntoja on valmistunut viime vuosina noin 30 000 kappaletta vuodessa. Samalla vuosittain noin 5 000 asuntoa, lähinnä maaseutualueilla, on jäänyt vaille vakituisia asukkaita (RHR 2019).

Taajamat tiivistyvät täydennysrakentamisen myötä

Kaupungistuminen muuttaa maankäyttöä kaupunkiseuduilla. Rakennetun alueen laajeneminen on vienyt kaupunkiseuduilla vuosittain noin 1 000-2 500 hehtaaria maatalous- ja metsämaata sekä muita luontoalueita. Pääosa uudisrakentamisesta on kuitenkin sijoittunut jo rakennettujen alueiden yhteyteen, johtaen tiivistyvään kaupunkirakenteeseen. Suurimmilla kaupunkiseuduilla rakennetun maa-alan laajeneminen luontoalueille on ollut viimeisen viiden vuoden aikana melko vähäistä suhteutettuna rakennusten kerrosalan nopeaan kasvuun. Pienillä ja keskisuurilla kaupunkiseuduilla rakennettu alue on laajentunut suurimpia seutuja enemmän, vaikka valmistuneet kerrosalamäärät ovat olleet pienempiä (kuva 1).

Taajamat ovat täydennysrakentamisen myötä aiempaa tehokkaammin rakennettuja. Euroopan maihin verrattuna parantamisen tarvetta Suomessa onkin. Tiiviimpi rakenne vähentää infrastruktuurin tarvetta ja edistää palvelujen saavutettavuutta. Taajamien asukastiheys on laskenut pitkään asumisväljyyden kasvun myötä, mutta viime vuosina tiheys on kääntynyt nousuun muutamalla suurimmalla kaupunkiseudulla (Rehunen ym. 2018b). Tässä kehityksessä auttavat myös asumispreferenssien muuttuminen: suomalaiset ovat valmiimpia hyväksymään kerrostaloasumisen pientalon sijaan, kun vaakakupissa painavat palveluiden ja työpaikkojen saavutettavuus (Strandell 2017).

Kuva 1. Uudisrakennusten kerrosala ja rakennusten aiheuttama rakennetun alueen laajeneminen rakennusten valmistumisvuoden mukaan 2002–2018. Rakennetun alueen laajenemisen vertailukohtana on ollut Corine 2000 -maankäyttöaineisto. Kaupunkiseutujen kokoluokitus perustuu raporttiin Rehunen ym. 2018b. Lähde: RHR 2019, YKR 2019.

Toiminnallinen hajautuminen on lisännyt autoriippuvuutta

Yhdyskuntarakenteen toiminnallinen hajautuminen on lisääntynyt pitkään. Tällä tarkoitetaan toimintojen sijoittumista eri puolille kaupunkiseutua melko kauas toisistaan, jolloin arkimatkoista muodostuu pitkiä ja niillä tarvitaan usein autoa. Kehitys näkyy mm. palveluiden keskittymisenä muutamiin suuriin yksiköihin ja sijoittumisena keskustojen ulkopuolelle sekä työmatkojen pidentymisenä (Rehunen ym. 2019). Työmatkojen keskipituus on 2000-luvulla kasvanut taajamassa asuvilla 11 kilometristä yli 13 kilometriin (YKR 2019). Työmatkoista aiempaa pienempi osuus on kuljettavissa kestävillä kulkumuodoilla kuten julkisen liikenteen välinein tai lihasvoimin (kuva 2). Viime vuosina hajautumiskehitys on kuitenkin hidastanut, ja uusia alueita suunniteltaessa kiinnitetty enemmän huomiota myös alueiden sisäiseen käyttötarkoitusten sekoittumiseen.

 

Kuva 2: Yhdyskuntarakenteen keskeisten indikaattorien kehitys 34 suurimmalla kaupunkiseuduilla 1990–2017 (Rehunen ym. 2018a).

 

Uusien asuntojen energiankulutus ja päästöt vähenevät 

Uusien asuntojen energiatehokkuus on parantunut ja päästöt ovat laskeneet kiristyneiden normien myötä. Monet kaupungit ovat ottaneet uusiutuvia energianlähteitä käyttöön kaukolämmön tuotannossa. Valmistuneiden asuntojen käyttövaiheen energiankulutuksen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet keskimäärin yli viidenneksen 2000-luvun aikana (kuva 3). Suurimmilla kaupunkiseuduilla muita alueita pienempi asumisväljyys vähentää asukaskohtaisia päästöjä myös vanhojen rakennusten osalta.

Kaupungistuminen on lisännyt uudisrakentamisen määrää ja tätä kautta rakennusmateriaalien valmistuksen aiheuttamia päästöjä ja luonnonvarojen kulutusta. Kerrostalorakentamisen yleistyminen 2010-luvulla on lisännyt betonirakentamisen osuutta ja vähentänyt puun käyttöä rakennusten kantavana rakenteena (RHR 2019). Betonin valmistus aiheuttaa merkittävän määrän kasvihuonekaasupäästöjä, kun taas puurakenteiset rakennukset voivat toimia hiilivarastoina. Puukerrostalojen rakentaminen on vasta vähitellen yleistymässä.

Sijainti vaikuttaa arkimatkojen päästöihin

Liikkumistottumukset vaihtelevat paljon yhdyskuntarakenteellisen sijainnin mukaan. Kestäviä valintoja on mahdotonta tehdä, jos ympäröivä rakenne ei tue niitä. Lyhyt etäisyys palveluihin on tärkeää erityisesti autottomille, ikääntyneille ja nuorille. Keskusta-alueilla asuvat tekevätkin suurimman osan arkimatkoista jalkaisin, pyörällä tai joukkoliikenteellä, taajamien reuna-alueella asuvat puolestaan autolla (Ristimäki ym. 2013). 2010-luvulla uudisrakentaminen on sijoittunut harvemmin autoriippuvaiselle alueelle kuin edellisenä vuosikymmenenä (kuva 3).

Kuva 3: Uusien asuntojen energiankulutuksen hiilidioksidipäästöt kerrosneliömetriä kohden erikokoisilla kaupunkiseuduilla SYKEn ylläpitämien rakennustietojen ja päästömallinnuksen perusteella (vasemmalla) ja uusien asuntojen asukkaiden keskimääräiset arkimatkojen autokilometrit yhdyskuntarakenteellisen sijainnin ja henkilöliikennetutkimuksiin pohjautuvien liikkumisen tunnuslukujen perusteella (oikealla) 2000–2017. Lähde: Liiteri 2019, Ristimäki ym. 2013,YKR 2019.

Asuinpaikka ei selitä kulutuksen hiilijalanjälkeä

Asuinpaikan kaupunkimaisuuden tai maaseutumaisuuden esitetään usein vaikuttavan kulutuksen kasvihuonekaasupäästöihin. Kotitalouksien keskimääräiset liikkumisen päästöt ovatkin selkeästi suurempia kaupunkien kehysalueella ja maaseudulla kuin kaupunkialueilla ja maaseudun paikalliskeskuksissa. Toisaalta ostettujen tavaroiden ja palveluiden hiilijalanjälki on suurempi kaupunkialueilla kuin maaseudulla. Ruuan, liikkumisen ja erilaisten tavaroiden ja palveluiden yhteenlasketussa hiilijalanjäljessä ei olekaan selvää eroa kaupunkimaisten ja maaseutumaisten asuinpaikkojen välillä (kuva 4). Kuvasta puuttuvan asumisen päästöt riippuvat paljon lämmöntuotannon päästöistä, ja kaupungeissa erityisesti kaukolämmön tuotantotavasta. Selvin yhteys hiilijalanjäljellä on tulotasoon. Johtopäätöksenä voidaan myös sanoa, että eri vyöhykkeillä kulutukseenkin tarvitaan erilaisia ohjauskeinoja.

Kuva 4: Kotitalouksien kulutusmenojen hiilijalanjälki kulutusyksikköä kohti asuinpaikan mukaan vuonna 2016.  Hiilijalanjälkeä ei ole laskettu asumiselle erilaisissa asuinpaikoissa menetelmän sopimattomuuden vuoksi, mutta se näytetään kaikille talouksille keskimäärin. Lähde: Salo ym. 2019.

 

 

 

 

Ekologinen kestävyys edellyttää toimia kaikilla osa-alueilla

Päästötavoitteiden saavuttaminen edellyttää toimia kaikilla kulutuksen ja tuotannon osa-alueilla. Yhdyskuntarakenteen ja ohjauskeinojen tulisi tukea kestäviä elämäntapoja ja vähäpäästöistä kulutusta erilaisilla alueilla. Huomiota pitää kiinnittää olemassa olevan rakennuskannan parantamiseen, uusien rakennusten materiaalien valintaan, energiatehokkuuden lisäämiseen, hyviin sijaintiratkaisuihin ja yhdyskuntarakenteen toiminnalliseen eheyteen (Rehunen ym. 2018a). 

Lähteet

 

Viimeksi muokattu 15.5.2019
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutubeLinkedInSlideShare
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »