SV EN

FiDiPro-professorit

Finland Distinguished Professor Programme –rahoitusohjelmalla vahvistetaan maamme tieteellistä osaamista, kansainvälistetään suomalaista tutkimusjärjestelmää ja tuetaan yliopistojen sekä tutkimuslaitosten profiloitumista. Ohjelma tarjoaa yliopistoille ja tutkimuslaitoksille mahdollisuuden palkata määräaikaisesti ulkomaalaisia tai pitkään ulkomailla työskennelleitä suomalaisia professorin tasoisia tutkijoita tekemään tutkimustyötä.

FiDiPro-rahoitusohjelmalla tavoitellaan pitkäaikaista kansainvälistä yhteistyötä. Rekrytoitava tutkija voi työskennellä vuosittain enintään puolet rahoitusajasta ulkomailla kuitenkin niin, että hän toimii Suomessa yhteensä vähintään kaksi vuotta. Erityisesti rahoitetaan kansallisesti merkittäville ja yliopistojen ja tutkimuslaitosten määrittämille strategisesti keskeisille aloille sijoittuvia tutkijoita, joiden katsotaan vahvistavan kansainvälisesti kilpailukykyistä tutkimusta ja innovaatiotoimintaa Suomessa. Huippututkija sijoittuu suomalaiseen yliopistoon tai tutkimuslaitokseen.

Rahoitusohjelmasta vastaavat Suomen Akatemia ja Business Finland.

Lisätietoja

 

johtava tiedeasiantuntija
Hannele Kurki
puh. 029 533 5052
etunimi.sukunimi(at)aka.fi

Viimeksi muokattu 22.8.2018
Seuraa meitä:
FacebookTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
TIETOSUOJA »
YHTEYSTIEDOT JA LASKUTUS »
KYSYMYKSET JA PALAUTE »