Kliinisen tutkijanuran turvaamiseksi ja parantamiseksi tarvitaan yhteistyötä

28.2.2018

Kliinisen tutkimuksen rahoitus on pirstaloitunutta, ja uusia kliinisen tutkimuksen rahoituksen hakijoita on huolestuttavan vähän. Tämä käy ilmi Suomen Akatemian teettämässä kyselytutkimuksessa, joka lähetettiin kaikille Suomen Akatemian kliinistä tutkimusmäärärahaa hakeneille. Viisi vuotta sitten tehty kysely uusittiin ja tavoitteena oli saada tietoa siitä, miten tutkimusedellytykset kliinisellä alalla ovat kehittyneet.

”Tutkimustuloksista on nähtävissä, että kliinisen tutkimuksen rahoitus on todella pirstaloitunutta, mutta Suomen Akatemian rahoitusta pidetään yhä merkittävänä kliinisen tutkijan uralla. Rahoitustamme saaneet menestyvät myös muussa rahoituskilpailussa”, kertoo tiedeasiantuntija Sanna Marjavaara Suomen Akatemiasta.

 ”Akatemian rahoituksella on painoarvoa kliinisen tutkijan urakehityksessä, mutta tämä painoarvo on vastaajien mukaan heikentynyt”, Marjavaara jatkaa. 

Tutkimuksen ja kliinisen työn yhdistäminen on vaikeaa

Vastauksista käy ilmi, että tutkimuksen ja kliinisen työn yhteensovittaminen on ongelmallista. Vastaajat pitivät tärkeänä, että kliinistä tutkijaa ympäröivät organisaatiot, yliopistosairaalat, yliopistot ja rahoittajat lisäisivät yhteistyötä, jotta tutkimus olisi helpompaa yhdistää kliiniseen työhön.

Yksi kyselytutkimuksen havainto on, että kliininen tutkijanura on yhä miesvaltainen. Kliinisten naistutkijoiden osuuteen olisikin jatkossa syytä kiinnittää erityistä huomiota ja miettiä keinoja, miten naisia saataisiin enemmän kliinisen tutkijan urapolulle.

”Erityisen huolestuttava oli huomio, että viidessä vuodessa uusia hakijoita on tullut noin parikymmentä. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaisesta yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä on tullut vähemmän kuin yksi uusi hakija vuosittain. Nyt olisikin tärkeätä pohtia miten tämä vaikuttaa alan uusiutumiseen Suomessa”, sanoo Sanna Marjavaara.

Tutustu Kliinisen tutkijan kyselyyn 2017 tästä linkistä.

 

teksti: Aino Laine
kuva: Anita Westerback 
 

 

Viimeksi muokattu 28.2.2018
Seuraa meitä:
FacebookSlideshareTwitterYoutube
VAIHDE 029 533 5000
KIRJAAMO 029 533 5049
FAKSI 029 533 5299
   
SÄHKÖPOSTI etunimi.sukunimi@aka.fi
AUKIOLO Arkisin 8.00-16.15
   
HENKILÖHAKU »
YHTEYSTIEDOT, LASKUTUS  JA
REKISTERISELOSTEET»
KYSYMYKSET JA PALAUTE »