Kansanterveyden haasteet -tutkimusohjelma (SALVE)

Ohjelman etusivu | Tavoitteet | Teemat | Yhteistyö

Kansanterveyden haasteet -tutkimusohjelma (SALVE)
Kansanterveyden haasteet (SALVE) -tutkimusohjelma tuottaa sovelluskelpoista tietoa kansanterveyden parantamiseksi. Ohjelmassa painotetaan varhaista vaikuttamista ennen sairauden haittojen kehittymistä sairauskeskeisen lähestymistavan sijaan.

Oma toiminta, elintavat, kuten ravitsemus, liikunta ja päihteiden käyttö, ovat useiden kansantautien merkittäviä syytekijöitä ja aiheuttavat huomattavan osan estettävissä olevasta kuolleisuudesta. Elintavat muovautuvat pitkälti jo varhain lapsuudessa, mutta niiden vaikutus terveyteen nähdään usein vasta vuosikymmenien päästä.

logo

Yksilöiden elintapojen taustalla on lukuisia yhteisötason muutoksia, kuten pitkään jatkunut muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, elinkeinorakenteen muutokset, perhe-elämän muutokset, EU-jäsenyys ja maailmantalouden globalisoituminen. Nämä kaikki vaikuttavat eri tavoin väestön ja yksilön terveyteen.
Tutkimusohjelman hankkeiden rahoitus on nelivuotinen. Akatemia rahoittaa 8 miljoonalla eurolla tutkimusohjelmaa vuosina 2009-2012.

Lisätietoja

Lisätietoja

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö
Jukka Reivinen
Ohjelmayksikkö
Suomen Akatemia
gsm 040 848 7964
puh. 09 774 881
jukka.reivinen(at)aka.fi

Projektisihteeri
Melisa Huhtakangas
Ohjelmayksikkö
Suomen Akatemia
gsm 040 154 5423
puh. 09 774 881
melisa.huhtakangas(at)aka.fi