Nanotieteen tutkimusohjelma FinNano (2006-2010)

FinNano-tutkimusohjelman päättyessä ohjelman arviointi toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäisenä osuutena Akatemia, Tekes ja opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä arvioittivat samanaikaisten ja rahoittajien välillä koordinoitujen ohjelmien vaikutuksia suomalaiselle nanotutkimusyhteisölle. Gaia Consulting Oy:n tekemä arviointi valmistui lokakuussa 2010.

Tätä arviointia täydentämään toteutettiin rajattu analyysi toimintaympäristön muutoksesta ohjelmakauden aikana ja ennakointiselvitys suomalaisen nanotieteen tutkimuksen tueksi. Valmistuneessa raportissa esitetään katsaus nanotutkimuksen kansalliseen ja kansainväliseen toimintaympäristöön, suomalaisen nanotieteen keihäänkärkitutkimukseen mukaan lukien uudet merkitykseltään kasvavaksi nähdyt alat, sekä esitetään visio siitä, millaiseksi suomalaisen nanotutkimuksen asema voi kehittyä vuoteen 2020 mennessä.


Suomen Akatemian nanotieteen tutkimusohjelma FinNano korosti tieteidenvälistä lähestymistapaa nanotieteen tutkimuksessa. Ohjelma yhdisti kemian, fysiikan ja biotieteiden nanomittakaavaista tutkimusta ja tuki alan kokonaisvaltaista kehittymistä Suomessa. Aihealueet kattoivat sellaisia teemoja, joissa perustutkimuksen tukemisella voidaan saavuttaa merkittävää potentiaalia innovatiivisen perustutkimustiedon, kestävän kehityksen ja teollisen kilpailukyvyn osalta.

Rahoitus

Tutkimusohjelmaan kuului 10 suomalaista konsortiohanketta, joille Akatemia osoitti rahoitusta vuosille 2006-2010. Lisäksi FinNano-sateenvarjon alla oli viisi kansainvälisesti rahoitettua suomalais-eurooppalaista ja suomalais-venäläistä yhteishanketta. Suomalaisten hankkeiden ja -osallistujien rahoituksen kokonaismäärä oli 9,45 miljoonaa euroa.

Tavoitteet

Tutkimusohjelman tavoitteena oli

  • tukea korkeatasoista nanotieteen perustutkimusta osana innovaatioympäristöä
  • aktivoida alan tieteidenvälistä ja poikkitieteellistä lähestymistapaa
  • kehittää tutkimusalaan liittyviä tutkimusympäristöjä ja tutkijankoulutusta
  • luoda konkreettista lisäarvoa ohjelmaan osallistuville tutkimusryhmille verkottumisen, kansainvälisen näkyvyyden ja tutkimustulosten hyödyntämisen kannalta
  • edistää nanoteknologian vastuullista kehittämistä; tutkimusohjelma ottaa huomioon eettiset haasteet, kuten turvallisuuteen, terveyteen ja ympäristöön liittyvät asiat
  • edistää alan eurooppalaista ja muuta kansainvälistä toimintaa ja liikkuvuutta.
    Yhteistyö
  • Akatemian FinNano-tutkimusohjelma toteutettiin läheisessä yhteistyössä Tekesin FinNano-teknologiaohjelman kanssa. Ohjelmilla oli yhteistä suunnittelua sekä toimintoja, muun muassa seminaareja ja viestintää.

Akatemia osallistui myös EU:n tutkimuksen 6. ja 7. puiteohjelmista rahoitettujen nanotieteen ERA-NET & ERA-NET Plus projektien (NanoSci-ERA, NanoSci-E+) toimintaan.
Tekesin ohjelman sivu

Tutkimusohjelman koordinaatio

Tutkimusohjelmaa koordinoi ohjelmapäällikkö Anssi Mälkki.

Aikaisempia tiedotteita:

Asiaa koskeva lehdistötiedote löytyy täältä.

Raportteja:

Raportti on julkaistu Suomen Akatemian julkaisusarjassa 2/11 ja se löytyy täältä.

Viimeksi muokattu 7.11.2012

 

Lisätietoja päättyneistä ohjelmista voi tilata Suomen Akatemian ohjelmayksiköstä.