25.5.2015

Useimmilla meistä on syöpävirus, mutta vain harvalla se aktivoituu

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksessa on selvinnyt, että virukset asuvat meissä vielä pitkään infektion jälkeen. Muun muassa ihosyöpää aiheuttava Merkelin virus on yleinen jo lapsuusiässä. Helsingin yliopiston tutkimushankkeessa tutkitaan ihmisten uusia DNA-viruksia: niiden diagnostiikkaa, esiintyvyyttä ja kliinistä merkitystä. Viime vuosina on löydetty parikymmentä uutta ihmisen parvo- ja polyoomavirusta, muun muassa hengitystieinfektioita aiheuttava bokavirus ja ihosyöpää aiheuttava Merkelin virus.

Professori Klaus Hedman ja dosentti Maria Söderlund-Venermo Helsingin yliopiston virologian yksiköstä tutkivat uusia DNA-viruksia. ”Uudet tutkimusmenetelmät ovat mahdollistaneet monien uusien virusten löytymisen. Olemme päättäneet pitäytyä vastikään löytyneissä DNA-viruksissa, koska alue on laaja”, Söderlund-Venermo kertoo. Virukset jaetaan kahteen suureen ryhmään RNA tai DNA riippuen sen sisältämästä rihmasta. Suurin osa ihmisten viruksista kuuluu RNA-viruksiin.

 Virukset jäävät kehoon vuosikymmeniksi

Tutkimushankkeessa selvitetään muun muassa virusten taudinaiheuttamiskykyä ja esiintyvyyttä, niiden monistumista, solu- ja kudoshakuisuutta sekä kykyä jäädä pysyvästi kudoksiin.

”Uusilla taudinmäärityksillä pystymme yhdistämään uuden viruksen johonkin tiettyyn tautiin, kuten esimerkiksi ihmisen bokaviruksen hengitystieoireisiin. Uusien tautiassosiaatioiden myötä tutkimuksemme luo uusia mahdollisuuksia myös taudin hoitoon ja ennaltaehkäisyyn”, sanoo Hedman.

Kiinnostavimmat tutkimustulokset paljastavat virusten viihtyvän ihmisessä pitkään infektoitumisen jälkeen. Esimerkiksi parvorokkoa aiheuttava parvovirus jää elimistöön vuosikymmeniksi.

”Infektiosta jää niin sanottu virusarpi. Parvovirusta löytyy terveidenkin ihmisten ihosta, nivelistä, sydämestä ja jopa aivoista. Löysimme myös kokonaan uuden parvorokkovirustyypin ihosta ja huomasimme, että kyseistä virustyyppiä ei enää ole kierrossa ihmispopulaatiossa, vaan sitä löytyy ainoastaan vanhempien ihmisten kudoksissa”, toteaa Söderlund-Venermo.

Hedman kertoo hankkeen aikana selvinneen, että myös syöpävirukset voivat olla luultua yleisempiä. Uudet polyoomavirukset, kuten syöpää aiheuttava Merkelin virus ja harvinaista vakavaa ihosairautta aiheuttava TSV ovat yleisiä jo lapsuusiässä.

”Suomalaisista kaksi kolmesta kantaa Merkelin virusta, mutta kyseinen syöpä on kuitenkin erittäin harvinainen. On onnekas tosiseikka, että yleinen, mutta tappava virus aktivoituu harvoin. Tutkimushankkeessamme selvitämme, mikä herättää viruksen”, Hedman kertoo.

Viimeksi muokattu 4.1.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi