6.5.2015

Probiootit vahvistavat suun terveyttä

Probiootit ovat eläviä mikrobeja, jotka riittävän suurina määrinä annosteltuna edistävät ihmisen terveyttä. Niitä käytetään esimerkiksi ripulin, allergioiden ja hengitystieinfektioiden ehkäisyssä ja hoidossa. Yleisimmin käytetyt probiootit kuuluvat laktobasilleihin tai bifidobakteereihin. Näin ollen ne ovat hyviä hapontuottajia ja viihtyvät happamissa olosuhteissa. Suun terveyden kannalta tämä teoriassa voisi tarkoittaa lisääntynyttä riskiä hampaiden reikiintymiselle. Väitöskirjatutkimuksessani selvitän probioottien vaikutusta suun terveyteen.

Kliinisissä tutkimuksissa saatujen tulosten perusteella probiootit vaikuttaisivat olevan turvallisia hampaille ja niillä voisi jopa olla hyödyllisiä vaikutuksia suun terveydelle. Lactobacillus rhamnosus GG ja L. reuteri eivät pysty jäämään suuhun pysyvästi ja niiden on myös osoitettu vähentävän reikiintymistä aiheuttavien mutans streptokokkien määrää suuontelossa. Maidossa annosteltu L. rhamnosus GG on kliinisissä tutkimuksissa vähentänyt reikiintymistä lapsilla. Se on myös vähentänyt suun hiivatasoja vanhuksilla.



Kuvassa Lactobacillus rhamnosus GG.

Väitöskirjatutkimuksessani selvitän probioottien vaikutusta suun mikrobistoon, plakin hapontuottoon ja ienterveyteen laboratoriokokeiden ja kahden kliinisen tutkimuksen avulla. Tutkituilla probiooteilla ei ollut vaikutusta plakin hapontuottoon. Myöskään mutans streptokokkien määrässä tai suun mikrobikoostumuksessa ei havaittu eroja. L. rhamnosus GG ja Bifidobacterium animalis subsp. lactis BB-12 probiootteja sisältänyt yhdistelmätabletti vähensi plakin määrää ja ienverenvuotoa. Probiooteilla on tämän perusteella ienterveyttä parantava vaikutus.

Omat tutkimukseni tukevat käsitystä siitä, että probiooteilla olisi edullisia vaikutuksia suun terveyteen. Probiootit voivat muuttaa ihmisen immuunipuolustusta, estää suun patogeenien kiinnittymistä ja kilpailla kiinnityskohdista suussa. Ne myös tuottavat antimikrobiaalisia välittäjäaineita. Probioottien käytön yleistyessä on tärkeää tietää enemmän niiden vaikutuksista suun terveyteen.

Alkuperäisartikkelit:

  • Söderling E, Marttinen A, Haukioja A (2011) Probiotic lactobacilli interfere with Streptococcus mutans biofilm formation in vitro. Curr Microbiol 62:618-622: http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs00284-010-9752-9
  • Marttinen A, Haukioja A, Karjalainen S, Nylund L, Satokari R, Öhman C, Holgerson P, Twetman S, Söderling E (2012) Short-term consumption of probiotic lactobacilli has no effect on acid production of supragingival plaque. Clin Oral Investig 16:797-803: http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs00784-011-0584-1
  • Marttinen A, Haukioja A, Keskin M, Söderling E (2013) Effect of Lactobacillus reuteri PTA 5289 and L. paracasei DSMZ16671 on the adhesion and biofilm formation of Streptococcus mutans. Curr Microbiol 67:193-199: http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs00284-013-0352-3
  • Toiviainen A, Jalasvuori H, Lahti E, Gürsoy U, Salminen S, Fontana M, Flannagan S, Eckert G, Kokaras A, Paster B, Söderling E (2014) Impact of orally administered lozenges with Lactobacillus rhamnosus GG and Bifidobacterium animalis subsp. lactis BB-12 on the number of salivary mutans streptococci, amount of plaque, gingival inflammation and the oral microbiome in healthy adults. Clin Oral Investig: http://link.springer.com/article/10.1007%2Fs00784-014-1221-6

Teksti: Aino Toiviainen
Kuvat: Aino Toiviainen ja Wikimedia Commons

Kirjoitus on osa Turun yliopiston tutkijakoulun (UTUGS) ja Suomen Akatemian  ”Tieteen popularisointi – näin kerron tutkimuksestani” -kurssin
juttusarjaa. Lisätietoja: http://www.utu.fi/fi/Tutkimus/tutkijakoulu/courses/continuous/
Sivut/home.aspx

Viimeksi muokattu 6.5.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi