16.6.2014

Avaruuden merkitys kasvaa maailman digitalisoituessa

Erilaiset avaruussovellukset ovat yhä suuremman ihmisjoukon arkipäivää. Siksi avaruussään ennusteisiin on syytä panostaa. Aalto-yliopiston avaruustieteen ja -tekniikan professori Tuija Pulkkinen on mukana kehittämässä entistä parempia ennustemalleja alati digitalisoituvaan arkeen.

Avaruussäällä tarkoitetaan avaruuden ilmiöitä, jotka voivat vaikuttaa haitallisesti ihmisiin tai laitteisiin niin avaruudessa kuin maan pinnalla. Ne ovat voimakkaita sähköisesti varattuja hiukkaspurkauksia, jotka liittyvät auringon aktiivisuuteen ja tulevat maan lähiympäristöön. Suomen Akatemian rahoittamassa, Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteishankkeessa pyritään mallintamaan sitä, kuinka hiukkaset liikkuvat ja millaisia vaikutuksia niillä on. Myös mm. Ilmatieteen laitos, Euroopan avaruusjärjestön (European Space Agency, ESA) jäsenmaat sekä Coloradon yliopisto ovat tutkimuksessa voimakkaasti mukana.

Avaruussovellusten yleistyessä avaruussään ennustamisen merkitys kasvaa – esimerkiksi satelliittitelevisiot, paikannuslaitteet ja Google Mapsin kautta tehdyt satelliittihavainnot ovat yhä useamman arkipäivää. Jopa kehitysmaissa monet palvelut perustuvat satelliittiteknologiaan. Avaruuden merkitys tulee kasvamaan digitalisoitumisen jatkuessa. Lisäksi avaruussääilmiöt vaikuttavat ihmisiin suoraan.

”Ympäristösyistä haluamme, että lentokoneet lentävät korkealla. Siellä säteilytasot ovat suurempia ja avaruussään riskit näkyvät. Eivät ehkä satunnaiselle lentomatkustajalle, mutta lentohenkilökunta joutuu kyllä ottamaan nämä asiat huomioon. Siksi avaruussää kiinnostaa myös lentoyhtiöitä”, Pulkkinen toteaa.

Juuri nyt on ainutlaatuinen tilanne tutkia avaruussään ennustamista.

”Meillä on yhdeksän satelliittia, joiden havaintoja voimme käyttää. Koska ne ovat kalliita ja niitä laukaistaan harvoin, tällaista tilaisuutta ei kovin usein tule. Myös numeeriset laskentamenetelmät ovat kehittyneet niin, että pystymme tekemään sellaisia simulaatioajoja lähes reaaliajassa, jotka aikaisemmin veivät kuukausia. Tämä yhdistelmä antaa meille aivan uudenlaisen mahdollisuuden päästä paljon suurempaan tarkkuuteen”, Pulkkinen summaa.

Tutkimustyöryhmä on tehnyt todellisen läpimurron. He ovat todenneet sähkökentän vaihteluiden tietyllä taajuusalueella tuovan mukanaan suuriakin häiriöitä maan lähiavaruuden ympäristöön. Ilmiön kvantifioiminen on vielä kesken, mutta tavoitteena on saada se mukaan ennustemalleihin.

Viimeksi muokattu 6.5.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi