18.12.2014

Mikro- ja nanoteknologian tulevaisuutta Kulosaaren lukiossa

Professori Ilkka Tittonen kävi kertomassa Kulosaaren yhteiskoulun lukiossa nanotekniikasta. Tittonen aloitti kertomalla omasta tutkijan taustastaan. Hän kertoi muun muassa opiskelleensa Aalto-yliopistossa mikro- ja nanoteknologiaa ja työskentelevänsä tällä hetkellä Aallossa Mikro- ja nanotekniikan laitoksella, jonka tekemää tutkimusta muun muassa Suomen Akatemia rahoittaa.

Tittonen kertoi Aalto-yliopiston toiminnasta ja opiskeltavista aloista sekä hieman yliopiston historiasta. Aalto-yliopistoon kuuluu teknisten tieteiden ja kauppatieteiden lisäksi myös myös taideteollinen ala.

Tittonen aloitti uransa opiskelemalla fysiikkaa ja myöhemmin opiskelleensa sivuaineina muun muassa lääketieteellistä ja sähkötekniikkaa. Tittonen mainitsi, että nanoteknologiaa pystyy opiskelemaan vasta jatko-opintojen aikana ja kertookin ajautuneensa nykyiselle alalleen jatko-opiskelijana.

Uratavoitteita ja tulevaisuuden projekteja

Tittonen esitteli lyhyesti myös tutkijanurajärjestelmän tavoitteet ja tohtorikoulutettavaksi pääsemisen (Trenue track-systeemi). Hän mainitsee professoriksi etenemisen olevan hidasta ja vaativan paljon uhrauksia. Esimerkiksi väitöskirjan jälkeen ei voi jäädä Suomeen, vaan tuolloin odottaa ulkomailla noin kahden vuoden pesti. Suomi on niin pieni maa, että lähtö on melkein välttämätöntä uran etenemisen kannalta.

Tittonen kertoi myös Otaniemessä tapahtuvista ajankohtaisista tutkimuksista. Hän mainitsi muutaman ison tutkimuksen kuten aurinkokennot, led-valot ja piilolinssit. Hän kertoi myös tutkimusmenetelmistä, kuten työkalujen suhteuttamisesta nanokappaleiksi. Tittosen mukaan tutkimusporukka on myös aktiivisesti mukana Euroopan unionin projekteissa.


Yksi mielenkiintoisimmista projekteista oli piilolinssit. Linssiin pystytään tekemään eräänlainen sähköinen piiri, jolloin se pystyy langattomasti keräämään energiaa. Tulevaisuudessa tämän tekniikan avulla on mahdollista katsoa esimerkiksi elokuvaa piilolinsseillä, ilman että se näkyy ulospäin muille ihmisille. Tekniikkaa voitaisiin käyttää myös liikenteessä, jolloin linsseihin saataisiin sähköinen impulssi kolarin uhatessa.

Yleisimpiä kysymyksiä

Lopuksi oli vielä kysymysten vuoro. Tittonen oli jo valmiiksi laatinut listan yleisimmistä kysymyksistä ja ehti lopuksi vielä vastailla niistä muutamaan. Ensimmäisenä kysymyksenä oli uran vaiheet. Tittonen kertoi kirjoittaneen vuonna -83 kuusi laudaturia. Tämän jälkeen hän meni yliopistoon ja valmistui teknilliseksi fyysikoksi. Hän lähti kahdeksi vuodeksi Saksaan ja toimi Suomessa yliassistentin virassa. Myöhemmin hän jatkoi opiskelua ja eteni professoriksi. Seuraavaksi Tittonen keetoi, mitä professori tekee ja  miten alalle pääsee. Hän kertoi toimenkuvaansa kuuluvan pääasiassa rahoitusten hakemisen, väitöskirjojen ohjaamisen, toimikunnissa toimisen, luennoinnoin ja kokoustamisen. Pääasiassa hän kuitenkin keskittyy uusien tohtoreiden tuottamiseen.

Tittonen kertoo tulleensa alalle lukemaan fysiikkaa, mutta ajautui myöhemmin nanotekniikkaan. Hän mainitsee myös yleissivistyksen olevan tärkeää: kaikista asioista pitäisi osata jotakin, etenkin luonnontieteistä. Tittonen mainitsee myös kielitaidon olevan alalla tärkeää, etenkin englannin kielen.

Teksti ja kuvat: Jemina Ketoja ja Emma Huotila

Viimeksi muokattu 28.4.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi