12.5.2017

Anna Rotkirch

Johtaja, tutkimusprofessori Anna Rotkirch, Väestöliitto

Tutkimusprofessori Anna Rotkirch on Väestöliiton väestöntutkimuslaitoksen johtaja. Hän on perehtynyt mm. perhesosiologiaan, isovanhemmuuteen ja sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen. Rotkirch johtaa Suomen Akatemian Jaetut elämät -hanketta, joka selvittää perhesuhteiden merkitystä ja yksilön hyvinvointia suhteessa toiseen tärkeään ihmiseen. Hän toimii useissa tieteellisissä luottamustehtävissä, kuten European Human Behaviour and Evolution Association (EHBEA) -yhdistyksen varapuheenjohtajana.

Viimeksi muokattu 12.5.2017

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi