18.4.2017

Voivatko mustat aukot räjähtää?

Professori Heikki Salo, tähtitieteen tutkimusyksikkö, Oulun yliopisto:

Musta aukko on äärimmäisen tiiviiksi tihentynyttä ainetta, jolla on valtava massa. Musta aukko ei voi räjähtää, koska mustan aukon gravitaatiovoima (painovoima) on niin voimakas, että räjähdys onnistuisi vain ylittämällä valon nopeus, mikä on mahdottomuus.  

Musta aukko voi kuitenkin ”höyrystyä”. Teoreettista rajapintaa, jonka sisäpuolelta mustasta aukosta ei voi enää paeta, kutsutaan tapahtumahorisontiksi. Kvanttimekaniikan mukaan kaikkialla, myös tämän tapahtumahorisontin lähistöllä, syntyy tyhjästä virtuaalihiukkasia, jotka yleensä välittömästi tuhoavat toisensa. Tapahtumahorisontilla toinen virtuaalihiukkasista voi joutua mustaan aukkoon, toisen jäädessä ulkopuolelle: tällöin ulos jäänyt karkaa sisään jääneeltä saamansa energian turvin mustan aukon ulottuvilta. Tämä höyrystyminen voisi periaatteessa johtaa siihen, että aukko lakkaa lopulta olemasta. Höyrystyminen on kuitenkin niin tavattoman hidasta, ettei niin käytännössä ehdi koskaan tapahtua, ainakaan tähden massaisille mustille aukoille.  

Kaksoistähtisysteemeistä syntyneet mustat aukot voivat sulautua toisiinsa. Silloinkaan ei tapahdu räjähdystä, vaan ne muodostavat yhdistyessään entistä suuremman mustan aukon. Tämä on juuri pystytty myös havaitsemaan, sillä avaruuden gravitaatioaaltoja on onnistuttu ensimmäistä kertaa mittamaan uusilla, äärimmäisen herkillä Ligo-mittalaitteilla.

Viimeksi muokattu 30.5.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä