9.5.2014

Onko naisen iskemiseen oikeasti olemassa kaavaa, vaikka amerikkalaiset pelimiesgurut niin väittävätkin?

Nimi: Iloinen poika

Yliopistonlehtori Markus J. Rantala, evoluutiobiologia, Turun yliopisto:

Yleisesti pätevä naisen iskukaava on täysin mahdoton ajatus, koska jokainen mies on omanalaisensa persoona ja nainen omanlaisensa. Siksi se strategia, mikä toimii baarissa yhdellä miehellä, ei toimikaan toisella. Toisaalta mies ei voi käyttää yhtä ja samaa iskutyyliä kaikkiin naisiin, koska jokaisella naisella on myös oma markkina-arvonsa ja useita erilaisia lisääntymisstrategioita - onnistuminen riippuu myös siitä, etsiikö nainen yhden illan suhdetta vai pitkäaikaista kumppania. Lisäongelmia tuottaa, että naisen maku muuttuu muun muassa kuukautissyklin mukaan, mielialan mukaan, iän mukaan ja e-pillerien mukaan.

Silläkin on vaikutusta, mitä muut miehet tekevät. Usein onnistujat tekevät toisin kuin muut, siis erottautuvat. Joka tapauksessa on liian monta muuttuvaa osaa, jotka pitäisi ottaa pelistrategiassa huomioon.

Jos ihmisen parinvalinta on monimutkaista, vaikeaa on myös eläinmaailmassa. Eläimilläkään ei ole havaittu niin yksinkertaista parinvalintaa, että vain yksi strategia toimisi. Sudenkorennoista aktiivisimmilla uroksilla on omat reviirit joessa, minne naaraat tulevat munimaan. Osa koiraista vaanii reviirin rajalla ja pyrkii parittelemaan naaraiden kanssa ennen kuin reviirin omistaja ehtii paikalle. Jotkut koiraista raiskaavat naaraita. Osa luottaa tuuriin ja yrittää paritella, jos naaras kulkee sattumalta ohitse.

Miesten ongelma ravintolassa on, että miehillä on suurempi sukupuolivietti ja pienempi kustannus harrastaa seksiä kumppanin kanssa kuin naisilla. Vaikka nainen ei ole täydellinen osuma, mies on silti kiinnostunut. Onnistumiseen ei ole olemassa mitään pelitekniikkaa, on vain julma kysynnän ja tarjonnan laki: naisista on enemmän kysyntää kuin tarjontaa ja osa miehistä jää ilman.

Ihmisillä on harhaluulo, että valitsemme kumppanimme tietoisesti, vaikka myös ihmistä ohjaavat hormonit ja muut biologiset tekijät. Tiedetään, että ihastuminen on hormonien aiheuttama automaattinen reaktio. Erittäin suuri merkitys on ulkonäöllä, eikä sitä voi poistaa millään pelitekniikoilla. Jos ihminen on hyvännäköinen, häneen yhdistetään paljon enemmän positiivisia luonteenpiirteitä, eikä juttujen tasollakaan ole niin väliä.

Stressistä tiedetään olevan haittaa, koska stressihormonipitoisuus voi vähentää viehättävyyttä. Se alentaa sukupuolihormonitasoa ja vaikuttaa sitä kautta myös ulkonäköön, kuten ihoon. Lisäksi stressihormonit vaikuttavat tuoksuun. Miehen tuoksu on naisille yksi tärkeimmistä kriteereistä parinvalinnassa. Perimältään erilaisen ihmisen haju vetää puoleensa ja saa hänet näyttämään paremmalta.

Yksi, ei varsinainen strategia, mutta tieteellisesti päteväksi todistettu keino kuitenkin on, nimittäin alkoholin juottaminen naiselle. Kun nainen juo alkoholia, testosteronin hajoaminen estyy ja määrä nousee naisen kehossa. Testosteroni säätelee seksuaalista käyttäytymistä ja halukkuutta. Nainen alkaa käyttäytyä miehekkäämmin ja harrastaa helpommin yhden illan suhteita miehiseen tapaan. Lisäksi alkoholi heikentää naisen kykyä arvioida kasvojen symmetriaa. Näin kasvoiltaan epäsymmetrisemmätkin miehet voivat päästä parittelemaan, kun nainen on tarpeeksi humalassa.

Ironisista on, että miehillä alkoholi vaikuttaa päinvastoin. Aluksi tosin testosteronitaso nousee hetkeksi, mikä lisää rohkeutta lähestyä naisia. Illan mittaan alkoholi alkaa miehellä estää testosteronin muodostumista. Siksi yhdyntä ei välttämättä enää onnistu ravintolan jälkeen aamuyön tunteina.

Viimeksi muokattu 19.4.2023

AKA_FI_vaaka_sininen_RGB.svg

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, jolla esitellään yleistajuisesti tutkimusta ja tutkitun tiedon merkitystä. Suomen Akatemia on tieteen ja tutkimusrahoituksen asiantuntija, joka edistää tutkimuksen asemaa yhteiskunnassa.

Seuraa meitä:
facebook.svg youtube.svglinkedin.svg

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
viestinta@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta
www.aka.fi

SAAVUTETTAVUUS

Kysy tieteestä tietosuojaseloste (pdf)

Tietoja evästeistä