7.1.2015

Sota- ja evakkolasten kohtalot kiinnostavat tutkijaa

Akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen  tutkii lapsuudessa ja nuoruudessa koettua pakotettua siirtymistä ja sen vaikutuksia yksilöiden elämään. Hän päätyi tutkimaan sota- ja evakkolapsia osittain oman sukuhistoriansa kautta. ”Molemmat isoäitini olivat Karjalasta ja toinen isoäitini on ollut myös saattamassa oman veljensä lapsia rautatieasemalle, kun heidät lähetettiin sodan jaloista pois. Lasten äiti ei kyennyt viemään lapsia asemalle ja pyysi siksi mummoani auttamaan tässä vaikeassa tehtävässä.”

Kuusisto-Arponen lähestyy aihettaan kahdesta eri näkökulmasta. 

”Historiallisesta näkökulmasta tutkin toisen maailmansodan aikaista sotalapsuutta ja tämän kokemushistorian visuaalista esittämistä. Perehdyn muun muassa aiheeseen liittyviin elokuviin, dokumentteihin, kirjallisuuteen ja esimerkiksi lasten kuvakirjoihin. Toinen näkökulmani liittyy nykyhetken pakotettuihin siirtymisiin ja erityisesti lasten ja nuorten pakolaisuuteen. Juuri nyt tutkin etenkin yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kuulumisen tunnetta ja tilanteita Suomessa ja Irlannissa.”

 
Kuusisto-Arponen tutustumassa Skåneen, joka oli monen suomalaisen sotalapsen asuinpaikka talvi- ja jatkosodan aikana.

Suomeen saapuu vuosittain yksin noin 160 turvapaikkaa hakevaa lasta tai nuorta. Yksintulleiden turvapaikkaprosessi kestää Kuusisto-Arposen mukaan noin kymmenen kuukautta. Tämän jälkeen he siirtyvät ryhmäkodeista perheryhmäkoteihin tai yksityismajoitukseen, joissa asuvat pääsääntöisesti täysi-ikäisyyteen asti. Nämä lapset ja nuoret elävät pakon edessä kaukana kotimaastaan. Suomessa he ovat aina ilman vanhempiaan ja usein myös ilman sisaruksiaan.

Halu ymmärtää yksin Suomeen tulleiden elämää ja kokemuksia

”Haluan ymmärtää, millaista yksintulleiden elämä on Suomessa. Millaisia asioita he kohtaavat arjessaan ja miten heidän kokemuksensa pakon edessä kotimaasta lähtemisestä näkyvät tässä hetkessä. Erityisesti haluan tutkia lasten ja nuorten kuulumisen tilanteita ja siteitä: miten kuulumisen tunne ja kaipaus ovat läsnä arjessa, kuinka uudet sosiaaliset verkostot syntyvät ja millaisten ylirajaisten yhteisöjen osana nämä nuoret ovat esimerkiksi kotimaahan jääneiden sukulaisten kautta.”

Suurella osalla yksintulleista ei ole enää perhettä kotimaassaan. ”Nekin, joilla joku perheenjäsen vielä on, ovat saaneet vuonna 2010 tiukentuneen lain jälkeen ani harvoin myönteisen perheenyhdistämispäätöksen”, toteaa Kuusisto-Arponen.

Kuusisto-Arposen tutkimustulokset tarjoavat tarpeellista lisätietoa viranomaisille ja tukiverkostoille, jotka ovat tekemisissä maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten lasten sekä nuorten kanssa ja päättävät heidän arjestaan. Lisäksi tutkimus auttaa nuoria itseään ymmärtämään ja jakamaan omia kokemuksiaan.

”Olen ollut todella yllättynyt, kuinka vähän suomalainen yhteiskunta on oppinut omasta historiastaan. Sotalasten tilanteesta on viime vuosikymmeninä puhuttu paljon, mutta yhä edelleen kiristyvä maahanmuuttopolitiikka jättää yksintulleet turvapaikkaa hakeneet nuoret loppuelämäkseen yksin Suomeen.”

Uudet ja vanhat kokemukset muodostavat kokonaisuuden

Kuusisto-Arponen mukaan pakotetun siirtymisen pitkäaikaiset seuraukset vaikuttavat monin tavoin myöhempään elämään. 

”Haluan osoittaa, kuinka tärkeää on tukea lasten ja nuorten sopeutumista uuteen ympäristöön, mutta samalla antaa tilaa heidän menneille kokemuksilleen. Aiempien kuulumisen siteiden torjuminen hankaloittaa sopeutumista uuteen. Usein korostetaan lasten ja nuorten menneisyyteen liittyvien väkivalta- ja sotakokemusten käsittelyn tärkeyttä, mutta menetettyjen kuulumisen paikkojen ja tilanteiden erittelyyn ei jää aikaa.”

Kuusisto-Arposesta nimenomaan näiden teemojen käsittelyyn pitää tulevaisuudessa panostaa, jotta lasten ja nuorten tilannetta ymmärretään laajemmin ja heitä voidaan tukea entistä paremmin.

Tähän mennessä konkreettisimpana löydöksenään Kuusisto-Arponen mainitsee nuorten kokeman suunnattoman yksinäisyyden, huolimatta siitä kaikesta siitä huolenpidosta ja hoivasta, jota heille nyt tarjotaan. Silti nuorilla tuntuu olevan myös hämmästyttävää elämänmyönteisyyttä ja kykyä selvitä todella vaikeista tilanteista.

Keväällä työskentelyä Suomessa ja Irlannissa

Kuusisto-Arponen työskentelee parhaillaan vierailevana professorina Irlannissa, Maynoothin yliopiston maantieteen laitoksella. Keväällä hän tekee tutkimustaan Suomessa ja Irlannissa.

”Työskentelen Maynoothissa yhdessä maantieteilijäkollegoiden kanssa, jotka ovat erikoistuneet maahanmuuttokysymyksiin sekä poliittiseen ja kulttuurimaantieteeseen. Lisäksi teen kenttätöitä Irlantiin yksintulleiden nuorten kanssa. Osallistun kehittämishankkeeseen, jossa nuoret ideoivat keinoja auttaa toisia yksintulleita Irlannissa ja koko Euroopan Unionin alueella.”

Kenttätyöt ovat Kuusisto-Arposelle erityisen mieluisia: ”Olen aina pitänyt empiirisen tutkimuksen tekemisestä ja usein olen kerännyt tutkimusaineistot itse. Kenttätyöhön sukeltaminen on joka kerta yhtä jännittävää.”

Maisteriksi kolmessa vuodessa

Kuusisto-Arponen suoritti perustutkintonsa silloisessa Joensuun yliopistossa pääaineenaan yhteiskuntamaantiede. Päätös tutkijaksi ryhtymisestä syntyi jo toisena opiskeluvuonna. 

”Maantieteen laitoksen opetuksessa käytettiin paljon kenttäkursseja ja me opiskelijat pääsimme heti mukaan tutkimushankkeisiin. Keräsimme aineistoa esimerkiksi pienessä itäsuomalaisessa Viisikon kylässä ja teimme kenttämatkat Saksaan sekä Puolaan. Nämä innostavat kokemukset loivat pohjaa omalle tutkijanuralleni. ”

Kuusisto-Arponen valmistui maisteriksi kolmessa vuodessa ja aloitti heti jatko-opinnot sekä väitöskirjatutkimuksen Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa, jossa tutkittiin rajaprosesseja ja alueellisia konflikteja Euroopassa.

”Tutkin väitöskirjassani nuorten kokemuksia kaupunkitilasta Pohjois-Irlannissa. Asuin tuolloin 11 kuukautta Londonderry/Derryn kaupungissa ja työskentelin Ulsterin yliopiston alaisessa konfliktintutkimuskeskuksessa. Väittelin Tampereen yliopistossa aluetieteen oppiaineesta hallintotieteiden tohtoriksi vuonna 2003.”

Monitieteisyys on elintärkeää tieteen kehittymisen kannalta

Vaikka Kuusisto-Arposen tutkinnot ovat maantieteen ja aluetieteen aloilta, ovat hänen tutkimuksensa aina olleet monitieteisiä. Hänen kaksi viimeistä tutkimusprojektiaan suomalaisten ja englantilaisten sotalasten sekä Suomeen yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa ovat selkeästi maantieteellisiä, mutta sijoittuvat myös kulttuurisen muistitutkimuksen, nuorisotutkimuksen ja psykologian kentille. Kuusisto-Arponen arvostaakin yhteistyötä muiden alojen tutkijoiden kanssa.

”Yhteistyö on tieteen kehittymisen kannalta elintärkeää. Ongelmalähtöinen tutkimus yhdistettynä monitieteisyyteen tuottaa uusia tieteellisiä oivalluksia, mutta tuo myös näkyväksi erilaisia keinoja ratkaista yhteiskuntamme akuutteja ongelmia.”


Kenttämatkalla Floridassa huhtikuussa 2014. Kuusisto-Arponen osallistui amerikkalaisten maantieteilijöiden vuotuiseen konferessiin.

Työtä tehdään tieteellisen ammattitaidon lisäksi sydämellä ja myötätunnolla

Kuusisto-Arponen toteaa, että tutkijanuraa voi suunnitella vain osittain. Rahoituskilpailu ja yliopistojen kiristyvä toimintakulttuuri aiheuttavat paljon epävarmuutta tutkijoille. 

”Mielestäni tutkijan on seurattava aina omaa henkilökohtaista mielenkiintoaan. Jos on itse täysin sitoutunut ja vakuuttunut tutkimusaiheensa tärkeydestä, syntyy tulosta ja myös muut tahot, kuten rahoittajat uskovat asiaan. Mottoni on, että tutkijan työtä pitää tehdä paitsi tieteellisellä ammattitaidolla myös sydämellä ja myötätunnolla.”

Teksti: Terhi Loukiainen
Kuvat: Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen

Viimeksi muokattu 5.5.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi