3.6.2016

Väkivaltakulttuurin monet kasvot

Satu Lidman on kirjoittanut väkevän teoksen väkivallan moninaisuudesta ja yhteiskunnallisuudesta Väkivaltakulttuurin perintö (Gaudeamus, 2015). Aihe varmasti kiinnostaa nykylukijoita, onhan väkivalta nyt median kautta lähempänä jokaista kuin koskaan, vaikka teos osoittaa oikeastaan aika karmivasti, miten se tuntuu olevan lähtemätön osa inhimillistä kulttuuria.

Lidman käsittelee varsin paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sitä miten se oikeutettiin varhaismodernissa maailmassa. Päälinjaksi minulle hahmottuikin sukupuolen ja väkivallan suhteen tarkasteleminen aina 1500-luvulta nykypäivään. Kiinnostava oli pohdinta, onko islamiin liitetyt kunniamurhat eli naisen suvulleen tuottaman häpeän synnyttämä väkivalta samaa juurta kuin kotoinen lähisuhdeväkivalta.

Selkeästi kirjoitettu kirja osoittaa, että nykyajan asenteiden taustalla ovat osa historiallista jatkumoa. Teos auttaa kyllä ymmärtämään niitä mekanismeja, joilla väkivalta toteutuu ja joilla se saa kulttuurissa hyväksyntänsä. Suosittelen teosta kaikille, jotka haluavat pohtia, miksi emme saa väkivaltaa kukistetuksi. Teos on ymmärrykseni mukaan hyvä analyysi väkivallan historiallisesta kontekstista ja kulttuurisista taustoista, se on myös väkevä  puheenvuoro ihmisoikeus- ja vihapuhekeskusteluihin, vaikkei suoraan niihin tähtääkään.

Tanja Heikkinen, Jyväskylän Lyseon lukio

 

Viimeksi muokattu 3.6.2016

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi