Muistutammeko me koiriamme?

22.01.2014

F1-ajaja Kimi Räikkönen ja saksanpaimenkoira ovat tunnettuja itsevarmuudestaan ja tyyneydestään. Kuningatar Elisabet II:n ja hänen corgiensa taas tiedetään olevan hillittyjä ja velvollisuudentuntoisia.

Oletko koskaan ajatellut, kuinka paljon koirat ja niiden omistajat muistuttavatkaan toisiaan? Mikä tekee ihmisen parhaasta ystävästä luonteeltaan juuri sellaisen kuin se on?

Koiransa näköinen hauskuuttaa lukijoitaan analysoimalla humoristisesti eri koirarotuja ja niiden omistajia koirien kasvonpiirteiden avulla. Aihetta lähestytään 3000 vuotta vanhan kiinalaisen kasvojenlukutaidon eli fysionomian kautta. Kirjassa esitellään yli sata koirarotua ja noin 30 niiden tunnettua omistajaa. Jokaisesta rodusta ja joistakin julkkisomistajista on taiteilija Tommi Vuorisen tekemä karikatyyrimuotokuva.

Koiransa näköinen poikkeaa tavanomaisesta tietokirjatyylistä, sillä sen esittelemä tieto ei ole aukotonta tiedettä, vaan ennemminkin tulkintaa. ”Kultaisennoutajan ja sen omistajan otsa on kaikin puolin näyttävä, mikä kuvaa oppivaista luonnetta,” kerrotaan kultaisestanoutajasta ja sen omistajasta. Tietokirjatyylistä poikkeavaa on myös se, että teoksessa ei ole esimerkiksi lähdeluetteloa, vaikka sen alussa esitelläänkin fysionomian kasvotyypit. Ratkaisu on onnistunut, koska teokseen jaksaa perehtyä vaikka ei ehtisi lukea koko kirjaa kerralla. Niin siihen tarttuvat sellaisetkin lukijat, jotka eivät muuten sitä ehkä lukisi. Perinteistä koiraroduista kertovaa kirjaa kaihtava saa kirjasta kaikkea muuta kuin nippelitietoa, jonka kyllä löytää vaikka netistä.

Joka aukeamalla on suuri kuva jokaisesta rodusta, ja aukeaman toisella puoliskolla sopivanmittaisessa tekstinpätkässä keskitytään koiran luonteenpiirteisiin ja käyttäytymiseen. Esimerkiksi suomenajokoira ”rakastaa saalistuksen hurmaa niin, että se saattaa livahtaa metsälle vaikka yksin, jos omistaja on unohtanut lukita salvat. Ystävällisenä ja rauhallisena koirana se tulee kuitenkin toimeen toisten koirien ja pienten lasten kanssa.” Alempana on osio, joka esittelee omistajan ja koiran luonteita. Lähes joka rodun kohdalla on mainittu myös rodun kuuluisia edustajia elokuvissa ja TV-sarjoissa, ja myös kuuluisia omistajia aina Hollywood–tähdistä kotimaisiin julkimoihin. Noin kolmestakymmenestä julkkisomistajasta on piirretty mustavalkoiset karikatyyrimuotokuvat, jotka tuovat vaihtelua koirakuvastoon. Niissä esiintyvät mm. näyttelijä Eva Longoria, koirakouluttaja Cezar Millan ja presidentti Sauli Niinistö.

Koiransa näköistä on helppo lukea ja selata, koska kirjan voi avata mistä tahansa ja jatkaa lukemista siitä. Koirarodut on jaettu fysionomian päätyyppeihin kuten vaikkapa tulikasvoihin, joiden alla ne on jaoteltu vielä tarkemmin, esimerkiksi paimen- ja palveluskoiriin ja kääpiökoiriin, mikä helpottaa tietyn koirarodun etsimistä. Kirjan koko on myös mukavan pieni. Teksti on elävää ja siinä on käytetty runsaasti positiivisia ilmaisuja. Puhekielisyys sopii hyvin tuomaan tekstiin ei-niin-tietokirjamaista tuntua.

Muistutanko minä koiraani? Ja jos, niin kuinka paljon? Koiranomistajat tahtovat tietää lemmikeistään kaiken. Etenkin yhdennäköisyys kiinnostaa. Sillä onko sattumaa, että juuri seurapiirikaunotar Paris Hiltonilla on chihuahua, entisellä koripalloilijalla Dennis Rodmanilla bullterrieri ja presidentti Barack Obamalla portugalinvesikoira? Tämä kirja todistaa, että ei. Se on tehty tuomaan koiraoppaiden joukkoon jotakin hauskaa, houkuttelevan näköistä ja erilaista luettavaa, eikä vain kertaamaan jo sataan kertaan koluttuja, tylsiä rotufaktoja.  Asiaan perehtymätönkin koiranomistaja saa siitä paljon irti - riittää, että tuntee oman rotunsa. Enemmänkin koirista tietävä saa kirjasta mukavaa luettavaa kaiken tiukan tiedon rinnalle.

Jos lähipiirissä on yksikin koiranomistaja, kirja on mielenkiintoista luettavaa. Sen selkeys ja lempeä ote aiheeseen saavat kiinnostumaan, ja upeita karikatyyrikuvia kelpaa ihailla, jos ei syvenny tekstiin sen tarkemmin. Kirjasta löytyy jokaiselle jotakin.

Kirja-arvion kirjoittaja Hilla Haajanen opiskelee Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa.
Kuva: Otava

Viimeksi muokattu 4.5.2015

Tietysti.fi on Suomen Akatemian sivusto, joka kertoo yleistajuisesti Akatemian rahoittamasta tutkimuksesta sekä tieteestä ja tutkimuksesta yleensä. Sivuille kootaan muun muassa tutkijahaastatteluita, tieteen yleisötapahtumia, tiedeuutisia ja tutkimuksesta kertovia taustajuttuja.

Seuraa meitä:

Ota yhteyttä

Suomen Akatemian viestintä
terhi.loukiainen@aka.fi

Lisätietoja Suomen Akatemiasta www.aka.fi